Elikkäs laitan tähän pienen pätkän(eli sen pätkän mitä oon kirjottanu xD ) kirjasta, jota aloitin kirjoittamaan. Ideaa aloin miettiä jo joskus viime vuoden alussa, mutta se jäi vain ideaksi. Nyt sain kuitenkin innostuksen alkaa todella kirjoittamaan ja nyt on n. 3/4 A4:sen verran tekstiä. Kyllä, se on erittäin vähän, mutta haluaisin jo tässä vaiheessa rakentavaa(eli jos kommentoit, älä kirjoita 'joo oli hyvä' tai 'hyihyi sairaan huono') palautetta :) Ja sitten itse teksti:
Kylmä viima puhalsi Opaalinotkon läpi. Synkät pilvet enteilivät runsasta sadetta eikä ulkona liikkunut juuri ketään. Vähälehtiset puut huojuivat tuulessa. Opaalinotkon keskellä oleva kylä, Meripihkakylä, näytti myös huojuvan. Se oli pieni, suojaton kylä ja ainoa asutus Opaalinotkossa. Kylässä asui vain vajaa kaksisataa asukasta, joten kaikki olivat ainakin etäisesti tuttuja keskenään.
Puutalojen pihat näyttivät hieman karuilta, sillä kylmä kevätilma oli estänyt värikkäiden kukkien istuttamisen. Kesäisin kylä oli kuin yksi suuri värikäs karnevaali sateenkaaren sävyisine istutuksineen ja pitkin poikin lepattelevine perhosineen. Joskus kylän läpi oli kuljeksinut yksisarvisia, mutta niitä ei ollut näkynyt muutamaan vuoteen. Toki useilla kyläläisillä oli yksisarvisia lemmikkeinä, mutta villeistä yksisarvisista ei ollut enää havaintoja.
Kello oli tuskin kolme aamulla, mutta yhden puutalon ovi aukesi narahtaen ja ulos astui pitkä ja hahmo. Hahmo veti nopeasti hupun päänsä suojaksi, mutta hopeanhohtoiset hiukset ehtivät välkähtää kuunvalossa. Ripein askelin tummaviittainen hahmo asteli pois talon pihasta ja suuntasi kulkunsa itään, kylän laidalta alkavaan metsään.
Samaan aikaan kymmenien kilometrien päässä käynnistyi hälytys. Kimakka piipitys kaikui marmorisista seinistä herättäen takuuvarmasti jokaisen joka oli linnan muurien sisäpuolella. Lasisaliin oli jo ehtinyt monen monta virallisen näköistä vartijaa, mutta yli puolet oli vasta matkalla. Keskellä avaraa salia seisoi huolestuneen näköinen haltija. Vanhan haltijanaisen kasvoja reunustivat mustat, jo hiukan harmaantuneen hiukset, jotka hipoivat lattiaa. Suippojen korvien päät näkyivät hiusten lomasta, mutta pian vaalea käsi pyyhkäisi lisää hiuksia korviensa suojaksi. ”Miten tämä on päässyt käymään?” nainen kysyi kumisevalla ja erittäin vakavalla äänellä. ”Teidän Majesteettinne, emme todellakaan tiedä”, ahdistuneen näköinen vartija sanoi. Kuningatar huokaisi ja käänsi kasvonsa sivulle. ” Doprébenave, sinun on tehtävä hälytys. Minä joudun käymään asiat läpi täällä linnassa, joten sinun tehtäväksesi jää katsoa, että kaikki saavat tästä välittömästi tiedon” kuningatar sanoi kuvankauniille tyttärelleen. ”Prinsessako? Enkö minä sentään -”, aloitti kopean näköinen mies, linnan turvallisuuspäällikkö, mutta Doprébenaven tuima katse hiljensi tuon. ”Olen täysin pätevä hoitamaan tämän tehtävän”, prinsessa sanoi kipakasti ja lähti ulos salista pitkä viitta hulmuten. Kuningattaren kirkkaiden silmien katse oli kiinnittynyt pieneen lasivitriiniin, joka oli vielä illalla ollut neljän maagisen kiven suoja, mutta joka nyt oli tyhjä.
Meripihkakylän laidalta alkava metsä, Aqurcetum oli suurimmaksi osaksi tutkimaton. Harvat menivät metsään muuten kuin pakosta, eikä yksikään Silverin tuntema ollut uskaltautunut syvälle. Silver seisoi hiljaisena metsän laidalla ja laski tumman huppunsa antaen kuunvalon hohtaa hopeisista hiuksistaan. Jos kymmenen metrin päässä olevasta puutalosta olisi joku katsonut ulos ja metsälle päin, ei olisi jäänyt epäilystäkään kuka ulkona seisoi. Kaikki kylän asukit tiesivät Silverin. Kukaan ei ollut ennen nähnyt hopeahiuksista ihmistä joten olihan se kaikkien kyläläisten suuri puheenaihe, oli ollut jo monen monta vuotta. Silver tuhahti itsekseen pimeydessä ja karisti kaiken mielestään. Poika siirteli painoa jalalta toiselle ja katseli puiden joukkoon arvioivasti. Hän oli suunnitellut matkaa jo pitkään. Matkaa Crystaliin. Crystal oli suuri järvi Aqurcetumin takana ja Silver oli halunnut sinne pienestä pitäen. Hän oli kuullut paljon tarinoista suuresta jalokivin täytetystä järvestä. Silver suhtautui tuollaisiin kertomuksiin kriittisesti, mutta oli vakaasti päättänyt käydä siellä ainakin kerran elämässään.
Toivottavasti ei ollut virheitä ja kiitos etukäteen kommentoijille :)
Kylmä viima puhalsi Opaalinotkon läpi. Synkät pilvet enteilivät runsasta sadetta eikä ulkona liikkunut juuri ketään. Vähälehtiset puut huojuivat tuulessa. Opaalinotkon keskellä oleva kylä, Meripihkakylä, näytti myös huojuvan. Se oli pieni, suojaton kylä ja ainoa asutus Opaalinotkossa. Kylässä asui vain vajaa kaksisataa asukasta, joten kaikki olivat ainakin etäisesti tuttuja keskenään.
Puutalojen pihat näyttivät hieman karuilta, sillä kylmä kevätilma oli estänyt värikkäiden kukkien istuttamisen. Kesäisin kylä oli kuin yksi suuri värikäs karnevaali sateenkaaren sävyisine istutuksineen ja pitkin poikin lepattelevine perhosineen. Joskus kylän läpi oli kuljeksinut yksisarvisia, mutta niitä ei ollut näkynyt muutamaan vuoteen. Toki useilla kyläläisillä oli yksisarvisia lemmikkeinä, mutta villeistä yksisarvisista ei ollut enää havaintoja.
Kello oli tuskin kolme aamulla, mutta yhden puutalon ovi aukesi narahtaen ja ulos astui pitkä ja hahmo. Hahmo veti nopeasti hupun päänsä suojaksi, mutta hopeanhohtoiset hiukset ehtivät välkähtää kuunvalossa. Ripein askelin tummaviittainen hahmo asteli pois talon pihasta ja suuntasi kulkunsa itään, kylän laidalta alkavaan metsään.
Samaan aikaan kymmenien kilometrien päässä käynnistyi hälytys. Kimakka piipitys kaikui marmorisista seinistä herättäen takuuvarmasti jokaisen joka oli linnan muurien sisäpuolella. Lasisaliin oli jo ehtinyt monen monta virallisen näköistä vartijaa, mutta yli puolet oli vasta matkalla. Keskellä avaraa salia seisoi huolestuneen näköinen haltija. Vanhan haltijanaisen kasvoja reunustivat mustat, jo hiukan harmaantuneen hiukset, jotka hipoivat lattiaa. Suippojen korvien päät näkyivät hiusten lomasta, mutta pian vaalea käsi pyyhkäisi lisää hiuksia korviensa suojaksi. ”Miten tämä on päässyt käymään?” nainen kysyi kumisevalla ja erittäin vakavalla äänellä. ”Teidän Majesteettinne, emme todellakaan tiedä”, ahdistuneen näköinen vartija sanoi. Kuningatar huokaisi ja käänsi kasvonsa sivulle. ” Doprébenave, sinun on tehtävä hälytys. Minä joudun käymään asiat läpi täällä linnassa, joten sinun tehtäväksesi jää katsoa, että kaikki saavat tästä välittömästi tiedon” kuningatar sanoi kuvankauniille tyttärelleen. ”Prinsessako? Enkö minä sentään -”, aloitti kopean näköinen mies, linnan turvallisuuspäällikkö, mutta Doprébenaven tuima katse hiljensi tuon. ”Olen täysin pätevä hoitamaan tämän tehtävän”, prinsessa sanoi kipakasti ja lähti ulos salista pitkä viitta hulmuten. Kuningattaren kirkkaiden silmien katse oli kiinnittynyt pieneen lasivitriiniin, joka oli vielä illalla ollut neljän maagisen kiven suoja, mutta joka nyt oli tyhjä.
Meripihkakylän laidalta alkava metsä, Aqurcetum oli suurimmaksi osaksi tutkimaton. Harvat menivät metsään muuten kuin pakosta, eikä yksikään Silverin tuntema ollut uskaltautunut syvälle. Silver seisoi hiljaisena metsän laidalla ja laski tumman huppunsa antaen kuunvalon hohtaa hopeisista hiuksistaan. Jos kymmenen metrin päässä olevasta puutalosta olisi joku katsonut ulos ja metsälle päin, ei olisi jäänyt epäilystäkään kuka ulkona seisoi. Kaikki kylän asukit tiesivät Silverin. Kukaan ei ollut ennen nähnyt hopeahiuksista ihmistä joten olihan se kaikkien kyläläisten suuri puheenaihe, oli ollut jo monen monta vuotta. Silver tuhahti itsekseen pimeydessä ja karisti kaiken mielestään. Poika siirteli painoa jalalta toiselle ja katseli puiden joukkoon arvioivasti. Hän oli suunnitellut matkaa jo pitkään. Matkaa Crystaliin. Crystal oli suuri järvi Aqurcetumin takana ja Silver oli halunnut sinne pienestä pitäen. Hän oli kuullut paljon tarinoista suuresta jalokivin täytetystä järvestä. Silver suhtautui tuollaisiin kertomuksiin kriittisesti, mutta oli vakaasti päättänyt käydä siellä ainakin kerran elämässään.
Toivottavasti ei ollut virheitä ja kiitos etukäteen kommentoijille :)
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tämä saattaa olla mälsä aloitus, mutta minusta tuo pätkä oli aika kiva. Olen erittäin innokas fantasian lukija ja kirjoittelen itsekin silloin tällöin. On mielenkiintoista pyörittää omia henkilöitä ja heidän suhteitaan aikansa kuluksi. Välillä tulee mieleen, että "taidanpa olla HIEMAN kieroutunut tyyppi, mutta eipä se mitään..."
Tekstisi on tällaisen tavallisen pulliaisen mielestä (siis ainakin minun) aika tasokasta. Kuvaat asioita hyvin ja mukavan tarkasti. (Oijoi, alan kuulostaa äidinkielenopettajaltani!!) On tuossa pari kohtaa, jotka kirjoittaisin itse ehkä toisin, mutta ei minun kielioppini mitään huippuluokkaa ole.
Minua kiinnostaa tuo sinun maailmasi. Ilmeisesti kirjasi miljöö on täysin eri planeetta/todellisuus kuin oma maapallomme ja sen aika. Doprébenave on kai itse keksimäsi nimi? En ole ainakaan koskaan kuullut sellaista. Jos asia on näin, onnittelen, hienosti keksitty. Onko Silver kirjasi päähenkilö? Kuinka vanha/nuori hän on? Sanoit, että hän on poika, mutta tarkempi ikä ei tullut vielä selville. Onhan se hyvä, on typerää jos kaikki on selvillä jo ensimmäisen A4:n aikana. Käsitän hänet 16 tai 17-vuotiaana...korjaa jos olen ihan väärässä. :) Olen innokas lukutoukka, joten palan halusta tietää lisää kirjastasi. Anteeksi, jos utelen liikaa.
Eniten minua kiinnostaa ikäsi ja sukupuolesi. Olen saanut sellaisen käsityksen (lukemieni kirjojen perusteella, tietysti), että mieskirjailijat kirjoittavat lennokkaampaa tekstiä kuin naiset. En ole sovinisti, mutta minusta naisten pehmeä kuvaus tunteista ja vastaavista on välillä puuduttavan tylsää. Toisaalta joidenkin miesten silkka action on J - Ä - R - K - Y - T - T - Ä - V - Ä - Ä! Pitäisi olla sopiva yhdistelmä näitä molempia, siinä on minulle sopiva paketti. Mutta se minun mielipiteistäni tässä asiassa. Minun piti kysyä oletko mies, nainen, tyttö, poika...? Siis minkä ikäinen? Minusta vaikutat aika nuorelta (käsitän myös kirjasi nuortenkirjaksi, ainakin tuon lyhyen alun perusteella).
No joo...luin juuri kirjoittamani palautteen ja totesin sen sisällöttömäksi. Pahus, minun pitäisi opetella kirjoittamaan asiateksitiä. ;) Pyysit rakentavaa palautetta, ja olen pahoillani kun en sellaista saanut aikaan. En oikein keksi muuta kuin JATKA KIRJOITTAMISTA! Älä lannistu, vaikka kirjoituksesi tuntuisi välillä kamalalta. Kyllä se siitä järjestyy... Kannustan sinua, sillä mielestäni et ole sellainen "jaaettäsössönsössönkerrolisääketääneikiinnosta"-tyyppi.
Alan kuulostaa naurettavalta, joten lopetan tähän ja toivotan vielä kerran onnea! Toivottavasti menestyt joskus!
Kiitos paljon palautteestasi!
Kyllä, Doprébenave on itse keksimäni nimi(sain harmaita hiuksia yrittäessäni keksiä sopivaa nimeä haltijaprinsessalle, mutta loppujen lopuksi päädyin tähän). Ja kyllä, Silver on kirjan keskeisin päähenkilö. Hän on siinä 16-17-vuotias kuten arvelitkin. Etkä todellakaan utele liikaa, minulta saa kyllä kysellä kaikesta mikä jää epäselväksi :D
Niin ja olen tyttö ja täytin viime vuonna 14 (eli siis vm.92).
Vielä kerran kiitos palautteestasi, toivon todellakin että joskus saisin kirjan julkaistuksi (mikäli se valmistuu ikinä) =)
kauhean nuori.
En jaksanut lukea kovinkaan pitkälle, sillä fantasia ei minua kauheasti sytytä.
Mutta sen verran kyllä silmäilin, että totesin 14-vuotiaaksi sinun olevan järkyttävän lahjakas.
En pyydä sinua jatkamaan kirjoittamista, sillä tiedän sinun tekevän niin kuitenkin - kirjailijat eivät synnytä teoksia, teokset synnyttävät kirjailijoita.
Rakentavaa tekstiä? En tiedä, sillä minä yksinkertaisesti keksin kirjoittaessani.
Palautteesta? En
heti sano "voimitenhyvääytekstiäoletlahjakas", se kuulostaa tyhmältä, mutta en väitä inhonneeni tekstiä. Kyllä, se oli hyvin kuvailtu, mutta jos käytät koko kirjan pelkkään tarkkaan kuvailuun, voi menettää yleiskuvan, pieni vinkki näin. Kuten myös tuo "kaksisataa asukasta", vaikka miten tämä kuulostaa tyhmältä, lukija haluaa yleiskuvan. Hän haluaa tietää "kylä, ihmisiä, tuttuja keskenään, hälytys..." eikä "kylä, kaksisataa ihmistä, tuttuja keskenään...". toisena esimerkkinä lukijan ei esim tarvitse tietää tarkkoja asioita järvestä, sen syvyyttä, sen ikää jne., vaan hän haluaa tietää että päähenkilö on matkalla sinne, jonne saavuttuaan hän tekee jotakin /jotakin tapahtuu. Näin pidetään lukijan mielenkiintoa yllä, joten itse ainakin muuttaisin "asui vain vajaa kaksisataa" muotoon "oli loppujen lopuksi varsin vähän asukkaita". Ellei asukkaiden määrä ole juonelle tärkeää, se ei ole olennaista eikä sitä tarvitse kauheasti kuvailla. Tietenkin, jos tahdot ihmisten saavan Opaalinotkosta isomman kaupungin kuvan, voit kertoa sen, mutta yritä naamioida se jotenkin. Näin omana vinkkinä.
Hyvää tekstiä muuten.
Kiitos sinullekin Nimetön palautteestasi :) Koko kirjasta ei tule tuollaista kuvailua, yleensä minulla käykin kaikissa tarinoissa niin, että alussa kuvailen paljon, mutta siitä eteenpäin saattaa kuvailu vähän jäädä.
Olenkin jo hieman muokkaillut tuota tekstiä (kun jatkoa on tullut n. yhden A4:sen verran), mutta nuo pari vinkkiä tulivat tarpeeseen =)
Hyvä kirjoitus ikäiseksesi. Ko. aiheet tuntuvat suht tyypillisiltä sinun ikäisillesi, enkä siksi osaa suhtautua kirjanalkuusi täysin objektiivisesti. Voisi sanoa, että nuoruus paistaa läpi, aivan niin kuin kuuluukin.
Kehityt varmasti paljon tuossa muutaman vuoden sisällä. Kirjoita vielä sata sivua itseksesi, ja laita tänne sitten uusi arvostelunaihe.
Yleiskuvaltaan tekstisi on hieman sekavaa. Voisi olla hyvä selkeyttää sitä jotenkin.
Vinkkisi on loistava, olen itse tehnyt saman. Kirjoittamaan ei opi kuin kirjoittamalla. Minusta Wannabe on silti tasokas ikäisekseen, aivan kuten sanoit. Sekavuudesta en ole samaa mieltä. Monimutkainen luettava on mukavaa, liian helppo juoni on tylsä. Ehkä kuitenkin tiedät vahempana ja kokeneempana asian paremmin. :)
Vaikutti muuten hieman nenäkkäältä tuo minun viestini!! Anteeksi, en tarkoittanut sitä niin. En yksinkertaisesti osaa kirjoittaa asiallisesti. :D
Kiitos sinullekin palautteestasi :)
Jeps, tuo nuoruus vähän paistaa läpi mutta kuten sanoit se kuuluu minustakin asiaan. Kirjoittelenkin nyt ahkerasti, joten ehkäpä jossain vaiheessa saan tänne uuden näytepätkän. Olisiko sinulla jotain vinkkejä tekstin selkeyttämiseen? Kun itsellä ei oikein tule mitään ideoita mieleen..
Hei Wannabekirjailija,
Pidin tekstistäsi - siinä oli imua, joka veti heti mukanaan tarinaan. Paikannimet olivat viehättäviä, yksisarviset ja kylän kaksisataa asukasta tunnelmaa lisäävää kuvailua. Hyvin olit aloittanut.
Joissakin kohdissa toistit sanoja liikaa, esim. kohdassa (en muista ulkoa miten se meni, joten en sanasta sanaan toista), jossa viittaan pukeutunut hahmo - Silver - lähti liikkeelle. Olit käyttänyt sanaa 'viitta' sen eri muodoissa varsin monta kertaa hyvin lyhyen lauseiston kuluessa. Vastaavia kohtia oli muitakin. Käytännössä yksi maininta siitä, että hahmo on pukeutunut viittaan riittää, jonka jälkeen lukija jo tietää hahmon olevan viittaan pukeutunut, joten hänelle ei tarvitse toistaa, että hahmo on viittaan pukeutunut ;).
Lisäksi aloituksessasi oli jokin sellainen tekijä, joka sai minut miettimään, että tämä tarina olisi parempi hyvin lyhyenä, koska se ei välttämättä kykenisi ainakaan tällaisea aloituksena kantamaan juonta läpi kokonaisen kirjan: aloitus oli vain 3/4 A4:n pituinen ja kuitenkin siinä oli jo hyvin paljon tapahtumia: kuvailu kokonaisesta kylästä, mielenkiintoinen hahmo (jolla on selkeästi merkitystä tarinalle) lähdössä johonkin jännittävää reissuun pahaenteiseen metsään, varkaus palatsissa ja pientä skismaa siellä olevien ihmisten välillä etc etc. - jos tarina alkaa noin tiiviisti, olisi sen jatkuttava myös yhtä tiiviisti, jottei alun luoma jännite lopahtaisi ja tarina muuttuisi mielenkiinnottomaksi (jos alkuun tykitetään napakasti ja täysillä, niin silloin sitä odottaa jatkoonkin ja muu on helposti pettymys). Mutta samalla, jos tarina jatkuisi kokonaisen kirjan verran noin tiiviinä, olisi siinä helposti aivan liian paljon tapahtumia, jotta lukija jaksaisi enää pysyä niissä kärryillä ja silloinkin mielenkiinto helposti lopahtaisi. Täällä oli yksi kommentti, jossa sinua moitittiin siitä, että kuvailet asioita liikaa, itse olen aivan päinvastaista mieltä: kuvailet asioita erinomaisesti, saat pieneen ilmaisuun mahtumaan paljon, ja sinun kannattaisi kuvailla jopa enemmänkin, jotta "äksönin" väliin tulisi myös hengittävää tilaa - tarina selkeytyisi siitä huomattavasti :).
Lisäksi sinun kannattaisi harkita haluatko todella päähenkilösi nimen olevan Silver, koska sehän ei ole mitään muuta kuin Hopea englanniksi: puhutaanko kyseisessä haltijoiden maassa englantia? Vai puhutaanko jotakin haltijoiden kieltä? Jos puhutaan jotain halitjoiden kieltä, mutta haluat tehdä lukijalle kuitenkin selväksi nimen tulevan hopeisesta tukasta (ja siksi jättää keksimättä kuvitteellinen haltijoiden sana hopealle), olisi varmaankin parempi nimetä poika jollakin suomenkielisellä Hopea-nimellä, jos et pelkkää Hopeaa raaskisi käyttää. Sama pätee Crystal-järven nimeen.
Mutta joo, tuossa kritiikkiä, sitten vielä lopetukseksi: todella mielenkiintoinen aloitus, sen jaksoi lukea, maisemaan ja tarinaan upposi heti mukaan. Kyllä sinulla lahjoja on, jatka vielä niiden hiomista; kokemuksesta itse tiedän, että ensimmäinen tarina hyvin harvoin valmistuu, eikä toinen tai kolmaskaan, ne jäävät usein matkan varrelle, mutta valmistavat ja valmentavat jatkuvasti sitä kertaa varten, kun joku tarina viimeinkin kirjoitetaan loppuun. Sen tarinan todella tahtoisin lukea, jonka sinä kirjoitat loppuun :)).
Ja YMQ:lle: Ainakin Karisto ottaa vastaan kirjoja CD:llä - käy vilaisemassa heidän nettisivujaan :).
Juu, toi asioiden toisto on minulla vähän ongelmana, mutta yritän karsia niitä kohtia. Myös toi liian paljon tapahtumia alussa on minulle valitettavan tyypillistä. Sitäkin yritän vielä muokata.
Toi nimihomma on vähän monimutkainen. Ihmisille annan ns. ihmisnimiä ja haltijoille haltijanimiä jne. Tuostahan ei vielä selviä, että Silver on ihminen(kuten kaikki kylän asukkaat) mutta kirjoittamassani jatkossa se mainitaan. Sain sinulta kyllä oivan vinkin tuohon nimeen, joten ehkäpä se ei jääkään Silveriksi. Kiitos siitä :D
Ja tuon järvenkin nimeä olen pyöritellyt ja se onkin kohta vaihtumassa.
Kaikenkaikkiaan kiitos paljon palautteestasi, sain siitä muutaman loistavan parannusvinkin :)