Ikävä

Kun maa jäätyy,
puut ravistelevat kylmiä jalkojaan.
Routa puree varpaasta,
nipistää nilkasta.
Kylmä ikävän kahle kangistaa elämän,
estää liikkumisen.

Toivo, pieni kipinä sydämen kammiossa,
ainut hehku ihmisen sydämessä.
Huuto pimeyden keskellä,
haave menneisyyden ja tulevan.

Valuva rakkaus,
hehkuu vuoreltaan punaisena.
Polttaa vaikka ei koskettaisi,
koskettaa vaikka ei näy.
Roihu kosketuksesta ,
kipinä tulesta, ilman haaveita,
täyttä todellisuutta, IKÄVÄ
6451
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Maan jäätyessä
roudan purressa varpaita
nipistäen nilkasta
kylmän estäessä liikkumisen

ei toivoa kannata menettää
sitä toivon kipinää
joka kytee ihmisessä
tulee esiin tarvittaessa

Toivon kipinä sydämissämme
hehkuu pimeydenkin keskellä
poistaa haavan menneen
antaa toivoa tulevaan

Rakkaus polttaa aina
kosketti tai ei
siis fyysisesti
rakkaus roihuaa
hehkuu, luo kipinöitä

Rakkaus on voimakas, ikävä sen myötä

Runosi oli hyvä, pidin siitä!

Äänestä
  • viettää aikaansa, näkyy ja kuuluu täällä. Joka sektorilla, huom. Myös siitä voi päätellä jotain. Kuten myös siitä, mitä ihminen kertoo itsestään esim. parin vuoden aikana.

    Missä hän on?
    -en tiedä

    Mitä hän tekee?
    -en tiedä

    Kenen kanssa hän liikkuu?
    -en tiedä

    Onko hän terve?
    -en tiedä

    Onko hän sairas?
    -en tiedä

    Miksi hän ei soita?
    -en tiedä

    Miksi hän roikkuu netissä?
    -en tiedä

    Seurusteletteko te?
    -en tiedä

    Minkä näköisiä ovat hänen ystävänsä?
    -en tiedä

    Ovatko lapset hänen näköisiään?
    -en tiedä

    Onko hänellä kierroksissa monia samaan aikaan?
    -en tiedä

    Onko hänellä velkaa?
    -en tiedä

    Missä hän on työssä nykyisin?
    -en tiedä

    Miksi hän ei viihdy kotona?
    -en tiedä

    Oletko tavannut yhtään hänen kaveriaan?
    -en

    Onko hän käynyt teillä?
    -ei

    Onko hänellä kaikki ok?
    -en tiedä

    Äänestä

  • Runo sinkosi taivaalle uudenvuoden yönä..
    Hetki vain ja se oli siinä, sillä niin se tuntui.

    Äänestä

Tässä runossa on jotain perin väkevästi totta, ikävästä.

Äänestä
  • kosketti todella nätti runo.

    Äänestä

  • kaksin kirjoitti:

    kosketti todella nätti runo.

    Kiitos palautteesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


deep-diver kirjoitti:

Kun maa jäätyy,
puut ravistelevat kylmiä jalkojaan.
Routa puree varpaasta,
nipistää nilkasta.
Kylmä ikävän kahle kangistaa elämän,
estää liikkumisen.

Toivo, pieni kipinä sydämen kammiossa,
ainut hehku ihmisen sydämessä.
Huuto pimeyden keskellä,
haave menneisyyden ja tulevan.

Valuva rakkaus,
hehkuu vuoreltaan punaisena.
Polttaa vaikka ei koskettaisi,
koskettaa vaikka ei näy.
Roihu kosketuksesta ,
kipinä tulesta, ilman haaveita,
täyttä todellisuutta, IKÄVÄ

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu