Kuinka haetaan työttömyyseläkettä ja kuka sen saa ?
työttömyyseläke
9
4613
Vastaukset
- kun menisit käymään kelassa
siellä kyllä selvitetään myöntämisperusteet
- Eläkeneuvoja
HEI!
Se työttömyyskassa , joka maksaa Sinulle ansiosidonnaista päivärahaa, kirjoittaa todistuksen eläkkeen hakemista varten. Kun saat todistuksen ,käy sen kanssa työvoimatoimistossa, joka täyttää siihen omat merkintänsä. Sitten täytät vain hakemuksen ja liität todistuksen mukaan.
Hakemuksen voi jättää kelaan, joka lähettää sen eteenpäin. Kelalle jää siitä kopio ja jos eläke jää pieneksi, voit saada myös kansanelälain mukaista työttömyyseläkettä.Sen määrän ratkaisee työeläkkeesi suuruus.
Jos saat peruspäivärahaa kelalta, kirjoittaa kela todistuksen, jonka leimautat työkkärisssä.
Jos saat työmarkkinatukea, siltä ei pääse eläkkeelle. Tähän on yksi poikkeus. Jos olet joskus saanut enimmäisajan joltain kassalta ansiosidonnaista, Sinun tulee ottaa tähän kassaan yhteys ja pyytää edellä kerrottu todistus sieltä. Sitten taas leimauttamaan se työkkäriin.
Jos olet ollut ulkomaille(työssä tai asunut), joudut täyttämään myös U-liitteen suhteutetun eläkkeen laskemista varten.
Tietoja löydät sivuilta www.kela.fi, www.tela.fi ja www.eläketurvakeskus.fi.- Utelias
Miten paljon aikaisemmin sen kk loppua jona
täyttää 60v työtömyyseläkehakemus on syytä lähettää. Ansiosidonnaistahan saa sen kk loppuun kun tayttää sen 60v. Miten pitkään hakemuksen käsittely kestää. - Eläkeneuvoja
Utelias kirjoitti:
Miten paljon aikaisemmin sen kk loppua jona
täyttää 60v työtömyyseläkehakemus on syytä lähettää. Ansiosidonnaistahan saa sen kk loppuun kun tayttää sen 60v. Miten pitkään hakemuksen käsittely kestää.Kassat ansiopäivärahan osalta ja Kela peruspäivärahan osalta seuraavat 60 vuotta täyttäviä ja lähettävät todistuksen automaattisesti työttömyyseläkkeen hakemista varten.
Työmarkkinatuessa asia on toinen, siinä tulee olla itse aktiivinen ja pyytää kassasta todistus. Tämä siitä syystä, että Kelassa ei tiedetä sitä, että olet saanut joskus 500 päivää ansiosidonnaista.
Todistus voidaan kirjoittaa vasta sitten, kun 500 pv on täyttynyt ja maksettu.
Eläkettä voit siis hakea vasta kun Sinulle on lähetetty todistus hakemista varten ja olet leimauttanut sen työvoimatoimistossa.
Eläkelaitoksissa on kyllä se periaate, että työttömyyseläke käsitellään nopeammin kuin muut eläkkeet juuri em. syystä.
Työttömyyseläkkeen käsittely kestää 1-2 kk. Joskus voi tulla nopeamminkin. - utelias
Eläkeneuvoja kirjoitti:
Kassat ansiopäivärahan osalta ja Kela peruspäivärahan osalta seuraavat 60 vuotta täyttäviä ja lähettävät todistuksen automaattisesti työttömyyseläkkeen hakemista varten.
Työmarkkinatuessa asia on toinen, siinä tulee olla itse aktiivinen ja pyytää kassasta todistus. Tämä siitä syystä, että Kelassa ei tiedetä sitä, että olet saanut joskus 500 päivää ansiosidonnaista.
Todistus voidaan kirjoittaa vasta sitten, kun 500 pv on täyttynyt ja maksettu.
Eläkettä voit siis hakea vasta kun Sinulle on lähetetty todistus hakemista varten ja olet leimauttanut sen työvoimatoimistossa.
Eläkelaitoksissa on kyllä se periaate, että työttömyyseläke käsitellään nopeammin kuin muut eläkkeet juuri em. syystä.
Työttömyyseläkkeen käsittely kestää 1-2 kk. Joskus voi tulla nopeamminkin.selventävästä vastauksesta.
- Marketta2
Eläkeneuvoja kirjoitti:
Kassat ansiopäivärahan osalta ja Kela peruspäivärahan osalta seuraavat 60 vuotta täyttäviä ja lähettävät todistuksen automaattisesti työttömyyseläkkeen hakemista varten.
Työmarkkinatuessa asia on toinen, siinä tulee olla itse aktiivinen ja pyytää kassasta todistus. Tämä siitä syystä, että Kelassa ei tiedetä sitä, että olet saanut joskus 500 päivää ansiosidonnaista.
Todistus voidaan kirjoittaa vasta sitten, kun 500 pv on täyttynyt ja maksettu.
Eläkettä voit siis hakea vasta kun Sinulle on lähetetty todistus hakemista varten ja olet leimauttanut sen työvoimatoimistossa.
Eläkelaitoksissa on kyllä se periaate, että työttömyyseläke käsitellään nopeammin kuin muut eläkkeet juuri em. syystä.
Työttömyyseläkkeen käsittely kestää 1-2 kk. Joskus voi tulla nopeamminkin."Työttömyyseläkkeen hakeminen kestää 1-2 kk". Kamalaa. 12.3 kävin työvoimatoimistossa, josta soitettiin Kelan, josta taas tarkistettiin että olen saanut sen 500 päivää täyteen työttömyysperuspäivärahassa eli kyllä se nimenomaan Kela tietää.
Olen 60 vuotias työtön ja minua kehotettiin hakemaan työttömyyseläkettä. Kelassa tilattiin se 500-todistus jonka kanssa sitten mennään taas työvoimatoimistoon ja sen jälkeen Kelaan jonne myös jätetään se työttömyyseläkehakemus. Kelassa sanoivat, että maaliskuun loppuun asti maksavat työmarkkinatukea minulle, siis vajaa 2 viikkoa. Milläs se 1-2 kk odotusaika sitten eletään ja asutaan, varmaan lakkauttavat asumistuenkin? Näinkö työttömyyseläkkeen hakemisesta rangaistaan, vaikka Eläketurvakeskuksen päätös voi olla kielteinenkin ... Kylmät väreet tulee.
MIKSEI KUKAAN OLE INFORMOINUT ETTÄ TYÖTTÖMYYSELÄKETTÄ VOI HAKEA JO SEN KUUKAUDEN ALUSTA JONA TÄYTTÄÄ 60 V? Minulle oli laitettu aika työvoimatoimistoon vasta puolessa välissä tätä kuuta ja parin viikon kuluttua siis loppuu kaikki ja vain sen takia että hakee eläkettä. - Miksiongelmiahakemisesta
Eläkeneuvoja kirjoitti:
Kassat ansiopäivärahan osalta ja Kela peruspäivärahan osalta seuraavat 60 vuotta täyttäviä ja lähettävät todistuksen automaattisesti työttömyyseläkkeen hakemista varten.
Työmarkkinatuessa asia on toinen, siinä tulee olla itse aktiivinen ja pyytää kassasta todistus. Tämä siitä syystä, että Kelassa ei tiedetä sitä, että olet saanut joskus 500 päivää ansiosidonnaista.
Todistus voidaan kirjoittaa vasta sitten, kun 500 pv on täyttynyt ja maksettu.
Eläkettä voit siis hakea vasta kun Sinulle on lähetetty todistus hakemista varten ja olet leimauttanut sen työvoimatoimistossa.
Eläkelaitoksissa on kyllä se periaate, että työttömyyseläke käsitellään nopeammin kuin muut eläkkeet juuri em. syystä.
Työttömyyseläkkeen käsittely kestää 1-2 kk. Joskus voi tulla nopeamminkin.Miten turvataan hakijan toimeentulo käsittelyajalta?
- kysykysy
Miksiongelmiahakemisesta kirjoitti:
Miten turvataan hakijan toimeentulo käsittelyajalta?
No tietysti työttömyyspäiväraha tai mitä nyt saatkaan kelalta, jatkuu siihen saakka, kunnes päätös työttömyyseläkkeestä tulee. Olen tämän läpikäynyt. Sitten eläkesäätiö vähentää liikaa saamasi työttömyyspäivärahat eläkkeestä. Ei mitään ongelmia ollut. Kannattaa hakea sitä vanhuuseläkettä Kelalta samalla kun hakee sitä työeläkettä, nämä yhdessä muodostavat sen työttömyyseläkkeen.
Mutta se, minkä ikäisenä työttömyyseläke lakkaa ja muuttuu vanhuuseläkkeeksi, on epäselvää. Siitä on kahdenlaista tietoa. Joku täällä sanoo että se tapahtuu 62-vuotiaana, työeläkkeen maksava yhtiö kuitenkin sanoi minulle että 63-vuotiaana.
- tietotarkka
Eikö se virallinen eläkeikä ole 63-65 ? Mitä oikein kannattaa hakea kun se 500 päivää ansiosidonnaista on täyttynyt ? Kassa suosittelee työttömyyseläkettä, entä jos hakee työmarkkinatukea, mikä on rahallisesti järkevää ? Ja vielä, jos hakee työttömyyseläkettä, niin muuttuuko se myöhemmin automaattisesti, ilman uutta hakemusta, vanhuuseläkkeeksi ? Onko kellään kokemusta ?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2624606Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1323003Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit432786Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?761761Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061614Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281493- 581351
- 941253
- 471129
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2121128