Kerro oma tarinasi kuinka jouduit kiusatuksi ja kuinka kauan sitä kesti.

Hyvä että näytit niille "kaapinpaikan" ;) Kyllä miettii viis kertaa ennenkuin koettaa mitään pahempaa tehdä sulle enää (:

Minulla oli kans tuo toiselle paikkakunnalle muuttaminen, joka aiheutti sen, että minua alettiin kiusata.

Olin 5-vuotias, kun muutimme nykyiselle asuinpaikkakunnalleni. Aluksi, kun en ollut koulussa, kaikki sujui suht. normaalisti. Koulun alettua minua kiusattiin lähes jokaisen muun, paitsi oman luokan, toimesta ja suurimmiksi kiusaajiksi osoittautuivat minua vuotta vanhempien luokka.

Aluksi kiusaaminen oli pelkkää haukkumista, mutta muuttui nopeasti fyysiseksi ja vaikka olisin kuinka pyrkinyt välttelemään kiusaajiani, he tulivat sinne missä olin ja aukuivat päätänsä minkä jaksoivat, ennen kuin alkoivat potkimaan ja lyömään. Tämä sama jengi kiusasi minua niin kauan, että he häipyivät yläasteelle. Opettajat kyllä tiesivät, että tämä porukka kiusaa minua, ja yhteenottoja oltii usein selvittelemässä rehtorin kansliassa, mutta lähes poikkeuksetta tuntui, kuin olisin itse ollut suurin syypää kiusaamiseeni.

Kuudennella luokalla minua taas kiusattii 5 oman luokkalaiseni kanssa, he kaikki olivat muualta muuttaneita häirikköoppilaita. Kiusaaminen oli lähes poikkeuksetta fyysistä, ja sen sai loppumaan se, että löin itse yhdeltä kiusaalta pari hammasta irti. Tämäkin tapahtui "liian myöhään" sillä elettiin jo viimeistä kevät lukukautta ja olimme leirikoulussa, kun tämä porukka oli kimpussani ja minulta vain meni hermot.

Yläasteelle päästyäni entinen luokkani onneksi hajosi, ja pääsin sellaiseen ryhmään, jossa ei ollut yhtään entistä luokkalaistani. Yläasteella en enää kokenut kiusaamista, johtuen ehkä siitä, että olen tavattoman suurin kokoinen, mistä kiusaamiseni ala-asteella johtui. Sen sijaan yrittämistä oli kyllä, ja siitä päävastuun kantoivat ne minua ala-asteella kiusanneet ylempi luokkalaiset, mutta tällä kertaa osasin lyödä takaisin ja he lopettivat hyvin nopeasti.

Nyt olen lukiossa, täällä en koe joutuneeni kiusatuksi. Sen sijaan entisistä kiusaajistani se näkyvin opiskelee valitettavasti samassa lukiossa. Muista kiusaajista 3 joutui yläasteella erityisluokille, muut sen sijaan ovat kukin onnistuneet joten kuten hankkimaan opiskelupaikkoja, mutta kuulemma yksikään ei ole itseensä ollut tyytyväinen.

Ja tuosta vielä, yhdellekkään kiusaajalleni en ole koskaan antanut anteeksi sitä, mitä tämä minulle joskus teki. Pari heistä on luullut näin ja ollut minulle "hyvää kaveria" kunnes olen kertonut sen miten asia on.

7-luokka alkoi...
Syksy oli kulunut mukavasti uusin luokkakavereihin tutustuen,luulin heitä kaikkia mukaviksi,kunnes alkoi joukosta löytyä kiusaaja,joka näemmä kiusaa vähän pyöreämpiä ihmisiä...
Minua otettiin kaulasta,kun olin laittamas reppuu naulaan,sit paiskeltiin siin ja koitettiin niskat vääntää tms.
Toivottavasti se loppuu...

Minua kiusattiin tarhassa, ' ystäväni' ja yksi toinen haukkuivat,syrjivät ja potkivat minua.Päälleni kipattiin hiekkaa,rikkaruohoja ja mäiskittiin lumipalloilla.Pahimmat arvet jätti se,kun toinen heistä kippasi syliin hiekkaa,ja haukkui läskiksi.Yhä edelleen katson itseäni peilistä,miettien olenko ruma.Tarhan vaihtaminen helpotti vähän,sillä toinen kiusaajista oli muuttanut.Toinen alkoi kaveerata kanssani,vaikka yhä edelleen syytti minua kaikesta tekemisestään.Ykkös luokalla minua ei kiusattu ollenkaan.Toisella eristyin porukasta,ja loppu vuodet vietin muutaman hyvän ystäväni kanssa.Tällä hetkellä minua ei kiusata,mutta toivon silti että minua ei olisi kiusattu.

Voi voi voi. Mä nii ymmärrän näitä kiusattuja.
Ite oon nykyään aina välituntisin ala-asteen puolella tukemassa kiusattuja.
Tällä tavoin pääsen pois yläasteen puolelta, jossa kaikki tulevat lääppimään, puristelemaan, riisumaan, pervoilemaan, koskettelemaan ja kaikkea muuta.
Olen siis seksuaalisesti kusattu.
Kaippa mä voin syyn täällä kertoo...
... Oli syksy ja lämmintä. Minulla oli hame ylläni ja toppi.
Väsytti, olin ollut kipeänä ja pyörrytti. Muutenkin Oli lähiaikoina tullut tajunnanmenetyskohtauksia.
Niin mä sitten nukahdin ja menetin tajuntani koulun sohvalle. Kukaan Ei huomannut. Ei ainakaan kukaan järkevä. Oppitunnista oli mennyt jo viisi minuuttia ja käytävät olivat autiot. Vain yksi poikalauma kulki ohi ja sekin oli liikaa.
He kääntyivät ympäri ja tönäisivät minua. En herännyt.
Tuolloin olisi jo kuulunut soittaa hätänumeroon, sillä olin niin pitkään jo ollut tajuttomana. Viis minaa.
Ehei. Vaan mitä he tekivät?
Hitto. He veivät minut isoon sivuvessaan, joka oli tarkoin kyseisen kvisjengin vartioima.
Sinne he kaikki menivät ja raahasivat minutkin. Siellä minut riisuttiin ja sidottiin kädet selän taakse ja polviasentoon.
Ei aavistustakaan mistä he olivat saaneet suurenkaan, mutta sellainen heillä oli.
Muuta en juuri muista.
Muistan tulleeni tajuihin alastomana polvilteni ottamassa suihin yhdeltä kovikselta ja muut kuvaamassa.
Kuinkakohan monta erillaista meikäläisen nöyryytyskuvaa he saivatkaan...
Oli kuvia alapäästä ja rinnoista. Oli kuvia siitä, kun päälleni kust*in jn

Nyt te varmaan alatte syyttelemään ja haukkumaan mua.
Miksi et paennut ja miksi annoit näin käydä jne.
Mitäs ite voisitte tehdä polvillanne jonkun kyrpä suussa ja suurenkaan kera polvillanne? Jalatkin oli sidottu silleen jännästi, etten päässyt ylös.
Jälkeenpäin kuvia on levitetty koko koululle ja omat ystävänikin kertovat, millainen huora olen ollut. Just. Yks ymmärti, kun selitin.
Niin ja miksen kerro vanhemmilleni? No kuinka moni teistä menisi sanomaan vanhemmilleen: "Äiti ja isi. Pökerryin koulun sohvalle ja kun heräsin olin kovislauman raiskattavana. Ottivat kuvia ja nyt kaikki pitävät mua huorana."
Huolestuisivat liikaa ja ilmoittaisivat poliiseille. Ei poliiseja tähän mukaan kiitos...
Kyllä mä lyön, kun tulevat kimppuun esim. Jotai rasvaa rintojeni väliin hieromaan, mutta parempi pitää matalaa profiilia, sillä he voivat kiristää mua kuvilla.
Taisin saada loistoidean just. Ehkä ens vuonna annan asian olla. Julkaiskoon kuvat, jos haluavat. Sdn huomaa siitä, että oikea huora olisi ylpeä kuvista, mutta minä häpeän. Ääh... Ei mulla oo muutakaan kun ei väsytä, niin avaudun teille ja kysyn vinkkiä. Säälittävää touhua koko paska huorajuttu minkä värittivät.

Onneksi en ole itse joutunut koskaan sinänsä kiusatuksi, mutta koin olevani vähän kiusattu, kun yläasteaikanani parasta kaveriani kiusattiin ja toki se vähän aina kohdistui minuunkin, koska liikuin "semmoisen roskan" kanssa.

Onneksi koko lukioaikanani en nähnyt yhtään kiusaamista koulussamme. Kannatti ehkä valita "eliittilukio", en tiedä.

mua on pojat kiusanneet 6 vuotta ja tytöt 5 vuotta ja OPETTAJA 2 vuotta.
joten ei munkaan elämä ole ollut raposempi..........

ekaluokal pojat haukku ja hakkasi,kuristi,jne.
silloin mulla sentään oli kavereita.
toisin kuin kakkosella.....silloin olin koko vuoden yksin.....
ja pojat jatko samaa hommaa.
en halunnut mennä enää kouluun.
ope oli liian lepsu kiusaajille.
kolmosella oli sentään kaveri porukka mihin mennä mutta sielläkään ei saanut puhua.
onneksi pojat eivät enää kiusanneet kun henkisesti.
suosittelen että mainit opettajalle/vanhemmille jne.
nelosella oli tyttöjen kanssa rauhallisempaa.
mutta pojat oli koko ajan kimpussa.....no oli ne tytötkin silloin tällöin.....
vitosella tuli uusi ope,joka kiusasi minua!
nöyryytti,alenti,haukkui,kiusasi jne.
kun sanon sille että mua kiusataan niin sano mulle vihasesti että "en mä hoida sun ongelmia,en jaksa ja muuta törkeyksiä.
juorut leviti.........kiusuu jatkui.....olin nyt niinkuin magneetti jota muut hylki....
onni oli mukana edes lähän,sain kaverin joka oli edes joskun mun kaveri vaikka meni joskus kiusaajien joukkoon.
valitin asiasta rehtorille.....opettaja ja lapset valehteli............
pääsi kuin koira veräjästä!
pojat kiusas,tytöt kiusas,opettaja kiusas.
mihin olisin voinut turvautua?
en halunnut mennä kouluun,itkin 7 tuntia päivässä.
no,pojat jätti rauhaan koska työt juorus opella ja niille että oisin pieksenyt yhen tytön,vaikken kannata väkivaltaa!
6.luokalla ope jatkoi piikittelyä,kiusuuta ja nöyryytystä.
pani minun paikan kiusaajien keskelle....kirpasi.................
olen niin vihainen opelle............
mut sitten sain rehtorilta "lähestymis kiellon" kiusaajiin.
no kyllä ne kiusas mua sittenkin vielä.....
opelle kova pala että sain stipendin,eikä mun kaveri joka on sen lellikki.
törkeimmät teot jotka mun ope teki oli:

- kun sain kaikista kokeista kymppejä,pani 9 vaikkei ollut tunti aktiivisuutta.
- nauroi kiusaajien kanssa minulle.
-kaikki se piikittely ja muu kiusuu

mutta nyt minun ei tarvi nähdä niitä.
olen vapaa!

minä en ole koskaan aatellut ite murhaa tai viiltelyä,joten elkää tekään!
kun luitte tarinani,niin huomaatte että mennään ojasta allikkoon,mutta muistakaa että alhaalta on hyvä nousta huipulle!!

ja jos masentaa niin hankkikaa apua tai mukava harrastus.
ite kun itkin 7 tuntia päivässä niin panin levyn soimaan niin 5 minuutin päästä oli niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

"aika parantaa haavat mutta arvet jää mutta antaa arpien olla"

Mistä alottaisin?
Ala-aste:
Mun luokkalaiset tytöt alkoi pilkkamaan, koska olin ensimmäinen, jolle kasvoi tissit..ja aloin käyttämään rintsikoita..
Oon aina ollut ylipainoinen, ja siitähän mua kiusattiin jo ala-asteella..

Yläaste:
Helvetillistä aikaa.. Jokaiselta koulun luokalta löytyi ihmisiä, jotka haukkuivat läskiksi tai rumaksi yms. Kuulin sitä joka päivä. Päivä, jolloin kukaan ei haukkunut, oli maailman kahdeksas ihme.
Mä en enää jaksanut..itsemurha-ajatukset ilmaantui..ja 8.luokalla yritin tappaa itseni..tekoni keskeytettiin. Yritin uudelleen, 9.luokalla.
Musta tuntui et mun kaverit ei oikeesti ollu mun kavereita..tuntui et ne vaan säälistä olivat mun kavereita..

Lukio:
Sama kiusaaminen jatkui. Koska kävin lukiota, jossa oli samassa yläaste, jota olin kolme vuotta käynyt, ja tyhmänä hain ja menin lukioon samaan paikkaan.. Kadun sitä. Toivon et oisin hakenut jonnekin helvetin kauas paikkakunnaltani ja aloittanu uuden elämän..

Nyt kun oon lukiosta ylioppilaaksi päässy viisi vuotta sitten..
Mä kuulen yhä huutoja "läski" ihan 13-25 vuotialta kotipaikkakuntani nuorilta..
Ihmiset, jotka ei ees tunne mua, ei ees varmaan tiedä mun nimeä, haukkuvat, koska kaikki muutkin ovat haukkuneet..


Kiusaaminen jättää arvet. Mä oon ollut nyt 13 vuotta kiusattu, ja kahdesti yrittänyt tappaa itseni, ja lukuisia kertoja ajattelut tappavani itseni, koska en kestä tätä pahaa oloa, jota se ikuinen kiusaaminen on tuottanut.
Kaikki esiintymispelot ja muut jännitykset eri tilanteissa, on peräsin siit et mua kiusattiin jo ala-asteelta. Itsetunto on edelleen ihan nollissa. En usko itseeni.. Ja mä opiskelen nyt hiusalaa..ja huonon itsetunnon takia mä en usko et must mitään kampaajaa edes tulee...

Sit kun joskus kuolen, lupaan sen, ett mä palaan kummittelemaan kaikille kiusaajilleni!

Ittiä kiusattiin 3-4 luokalta kasille asti. Ala-asteella se oli vaa semmosta "kommentointia" olin vähäse pullukka sillo ja siitä tietenki tuli kommentteja. Näitte kommenttejen seurauksena musta tuli epävarmempi ja hiljasempi ja sitte mun hiljasuuesta alettii kommentoimaan.
Yläasteella yks omahyvänen pissis alako kiusaamaan mua näillä saman kaltasilla kommenteilla. Sitte joitaki meijän luokan poikia alako kiusaamaan mua mun hiljasuuesta. Ja tuloksena sain paniikkihäiriön. Kliffaa! Kerroin kasi luokan lopulla kiusaajista ja se jäi siihen. Ysi luokalla jatku vielä jonkumoista kommentointia mutta pystyin ite sanomaan siihen vastaan ja sen jäläkee ei oo kuulunu ennää mittää. Vaikka nyt mää sitte pääsin peruskoulusta ja samoja tyyppejä en toivottavasti nää ennää. Mutta tosiaa. Tää kiusaamisesta aiheutunu paniikkihäiriö häirihti 8luokasta lähtien tähän päivään asti. Ja paniikkihäiriön takia mulla tuli monesti hengenahistusta, vapinaa, keskittymisvaikeuksia ja hikoilua:P not nice. Mutta se on nyt helepottanu vähä ku pääs fiksumpaa aikusten seuraa kesätyöpaikalla:) Virkistävvää olla kypsemmäsä seurasa

Mulla alko joskus eskarissa,kun muut eivät suostuneet leikkimään kanssani erilaisuuteni takia. alakoulun 1-5 luokat sujuivat ihan ok, mutta kun minusta lähetettiin perätöntä juorua kuudennella.Että olisin ihastunut johonkin luokkalaiseen poikaani, siitä vasta kaikki alkoikin; kaikki välttelivät minua ja naurovat selän takana,jatkui yhä kun olin seiskalla. Luokalla oli eräs poika kavereinaan, jotka haukkuivat Vitun Läskiksi, ja muuta tällaista. kahdeksannella luokalla poikajoukon `pomo` vaihtoi luokkaa ja jäljelle jäi muut kiusaajat. Riparikin meni ihan putkeen, kaksi pahinta kiusaajaa neljästä tuli samalle riparille ja saivat värvättyä vielä uuden ihmisen porukkaansa. nyt alkaa ysi ja olen miettinyt kuudennesta asti itsaria. Kävi lähellä että yritinkin. Ei asiaa auta äitini, joka dissaa minua ja saa hemareita ihan pienistä asioista. Hermoillessaan hän

Mua alettii kiusaa jo ekal luokalla. Olin niin hiljanen, sulkeutunu, kaikkee... Mun isän ja äitin ero ehkä vaikutti siihen. Muistan ku olin jotain 5, niin mentiin koko perhe metroasemalle. Äiti sano mulle näin: Iskä lähtee vähän matkalle. Jä isäni nousi metroon. En vissiin sen jälkeen tavannut isääni, kuin ehkä muutaman kerran, viimeisen kerran näin isäni eräänä uutenavuotena, 8-vuotiaana. Sekin oli vaan sattuma, se kohtaaminen siis. Sen jälkeen mun isä kuolikin, ku olin 8-vuotias. En koskaan ole syyttänyt mun isää tästä enkä ikinä syytäkään. Mun isä rakasti mua ja mun veljee. Paljon. Niin, kerron vähän mun kiusaamisesta. Ekalla luokal mut hakattii repuilla ennen tunnin alkuu, tuupittii kuralammikkoihin, jne. Kakkosella, ei ees opettajatkaan ei huomannu mua, ku olin niin pieni. Kolmosella meiän lúokan yks tyttö, kävi käsiks, uhkaili ja kaikkee. Mua ei haluttu porukkaan. Nelosella kiusaaminen vähän hellitti, ku huomattiin etten ookkaan mikään nössö. Mutta nelosel tuli veemäinen ope. Se kiusas haukku, imi kaikki mehut irti, yks pikku paskiainen. No vitosel kaikki oli suht hyvin, mut sitten tuli kuvioihin syömishäiriö. Mulla oli tosi paha olla, sekä henkisesti että fyysisesti. Laihduin 7kg vuodessa. Silloin myös aloin ymmärtämään isäni kuoleman. Että hän oli poissa. Halusin todella silloin kuolla, yritin muutaman kerran hirttää itseni vyöllä, mut aina mua estettiin. En oikeestaan uskaltanukkaan, mut olin vaan kyllästyny tähän kaikkee paskaa. Yritin pysyy pinnalla perheen taki ja näin. Kutosella mua kiusattiin aika pahasti myös, ja vähän sen jälkeen mun rakas vaarini kuoli. Mä olin niin kyllästyny kaikkee paskaa, et yritin viillellä, hukuttaa itteeni veteen, kaikkee tällästä. Tällä hetkellä mulla on maailman ihanimmat kaverit, oli silloin vitosellakin, ennenku muutettii uuten paikkakuntaan, kolmosella sain bestiksen, joka on nytkin mun bestis. Oon nyt menossa seiskalle, silti vielki oon masentunu, itken välillä itseni uneen ja näin. Näistä henkilökohtaisista asioista en nyt puhu.

Mun kiusaaminen alko tarhaiässä vanhemman pihalaisen toimesta, hakkas mua, heitteli kivillä ja jahtas uhkaillen. Loppu vasta, kun tyyppi muutti. Seuraava muistikuva kiusaamisesta on tokalta luokalta, kun jälleen vanhemmat oppilaat tuli kuristamaan mua ja syyttämään jostain, mistä olin täysin tiedoton. Siitä lähtien kiusaaminen on ollu jokavuotista. Pahimmillaan 5-6 luokilla, ku kiusaaminen oli sekä henkistä että fyysistä. Luokan jätkistä yks hakkas mua koulussa joka ikinen pvä. Joka pvä sillä napsahti ja sitte sitä hakkaamista kestettiin sellanen minuutti. Takasin ei auttanu hakata, se vaan yllytti jatkamaan. Mustelmien lisäks tää jätkä aiheutti paskan itsetunnon haukkumalla sateen raiskaamaks lehmänpaskaks.

Myös muut luokkalaiset saatto alkaa ihan yhtäkkiä hakkaamaan kesken koulumatkan, haukkuivat ties millä nimillä, "kaveri" varasteli mun tavaroita ja kun jotai toista kiusattii, sanottii tälle kiusaajalle, et "Kiusaa mieluummin (mun nimi). Jatku tota koulun ulkopuolellaki, jos kävelin läheisen jalkapallokentän ohi ja joku potkas sieltä pallon mua kohti, ni huudettii vaa, että "Hei ihratissi, palauta se pallo!". Olin siis melko tyytyväinen, ku yläaste alko...

Kiusaaminen tosin jatku, mua haukuttiin huoraks, läskiks, maailman rumimmaks, ruokalassa huudeltiin, että "Syö syö!", mikään laiha kun en ollu enkä oo vieläkään. Painon takia vittuiltiin myös liikkatunneilla, mistä onki jääny trauma. Joskus 8-luokalla kaikki tää purkautu, masennuin, suunnittelin itsaria, minkä takia loppulukuvuos meniki psykologilla rampatessa. Parannuin kuitenki, enkä pahemmin enää välitelly vittuilusta. Amiksessa aattelin pääseväni vihdoin kiusaamisesta eroon ja 1. vuos meniki ilman, kunnes luokkalainen päätti ottaa mut silmätikuksee. Mistäs muusta ku mun ulkonäöstä. "Valas", "fädäri" sun muut tuli tutuks, en tosin niistä pahemmin välittäny, vaikka joskus sattuki. Nykyään oon 19 ja vittuilu on vähentyny huomattavasti, joltain pissiksiltä sitä ehkä edelleen kuulee, mut eipä jaksa välittää. Vaikka suoraan sanottuna läski oon vieläki, on mun itsetunto parantunu paljon. Aikasemmin olin hiljanen ja vittuilu satutti, nykyään oon vähän turhanki kärkäs sanomaan takas. Että kyllä se paska jossain mielessä jäljet jätti.

Minun tarinani voitte lukea täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10787292

Kiusaaminen on aina väärin.

Iänkaiken vanha aloitus näemmä, eli joku foorumin jäsen nostelee vanhoja avauksia, luultavasti kiusaamis- ja todellisuudenvääristelynmielessä - sairaita kun on moneen junaan...

Jaa. Olen aikuinen, eli ei mulla kovin paljoa kiusaamiskokemuksia ole. Netissä tässä Suomi24:ssa keskustelupalstoilla mua on kiusattu ja niihin kiusaajiin vaikea sanoa mitään, kun ei nimistä tiedä, eikä niitä mulle kerrota, mutta se varmaan johtuu siitä, että kun tulee keskustelemaan palstoillekaan paljon itseään yksinkertaisempien kanssa, joutuu häiriköinnin uhriksi ( Suomi24:han tunnetaan tyhmien foorumina).

Koulussa lapsena se johtui kai ujoudesta. Lisäksi olin pikkupaikkakunnalla tunnettujen vanhempien lapsi, eli ei ollut yhtä helppoa, kuin kaupan kassan kakaralla. Oli aitojakin ystäviä lapsuuudessa muistelen sentään jokunen, mutta kiusaaminen toki aiheutti myös sitä, että aina en osannut valita seuraani lapsena koulussa hyvin, eli yritin miellyttää ja olla myös sellaisten kaveri, jotka eivät olisi nimittelyineen ansainneet multa kuin sylkäisyn. Itsetuntoonhan lapsilla ja nuorilla se kiusaaminen enimmäkseen kai vaikuttaa. Onneksi oli ja tuli sitten hyviäkin koulukokemuksia, eikä mua enää myöhemmin kiusattu. Hirveän vaikea sanoa, että mikä sitten on pahaa kiusaamista - se mikä tuntuu sydämessä pahalta, sellaista se on.

Ne lapset ja nuoret taas, jotka kouluissa harjoittaa kiusaamista ihan fyysistä väkivaltaa viattomia kohtaan harjoittamilla, niin ne on sosiopaatteja, jotka kuuluisi erityisluokille ja pois tavallisten lasten ja nuorten silmistä, koska ei se ole tavallisten lasten ja nuorten velvollisuus sietää sellaista, että jos peruskoulu ei ole turvallinen paikka niiden lasten ja nuorten vuoksi, voilla vinksaa päässä todella konkreetisti. Eikä sellaisia pitäisi hyysätä, jotka kiusaa - olkootkin, että olisivat keskenkasvuisia.

En ole muistellut kiusaajieni nimiä. Se aiheuttaa se kiusatuksi joutuminen vaan sen, että niitä ei kertakaikkiaan välitä muistella, niitä kokemuksia. Yleensä ne olii jotenkin yksinkertaisia - sellaisia, jotka haki huomiota ja suosiota itselleen nimittelemällä kilttejä ikätovereitaan, jotka ei tekisi pahaa kärpäsellekään tain sitten ne oli niitä, jotka nautti jos joku joutuu nolatuksi, eli aivan bimboja ja v*ttumaisia ihmisiä, kaikki kiusaajat. Toki joskus oli nimittelijöitä, joille piti laittaa itse verbaalisesti takaisin, kun ei sietänyt, että sentään ihan viatonta aletaan haukkua. Yksi poika oli, joka oli sellainen kauhean kauhean pienikokoinen ja yliherkkä koko kouluajan ja sen muistan - se tyyppi oli siitä tylsä, että kun ja vaikka hän oli kiusattu, niin koskaan kun ei uskaltanut niille kiusaajilleen mitään sanoa, nimitteli se minua. Ja joo: mullakin oli pilkkanimi koko peruskoulun ajan. Se oli lapsuuden ystäväni alunperin ihan hyväntahtoiseksi kehittämä lempinimi, mutta jotkut sairaat kehitti siitä jonkun pilkkanimen, mitä ne hoki koko ajan, vaikka näkivat varmaan tasan tarkkaan, että haluan itseäni puhuteltavan vain etunimelläni.

Onneks ei ole tarvinnut niiden kanssa aikuisällä tekemisiin joutua tai tekemisissä olla. Melkein oksennan, jos joku niistä minua aikoinaan koulussa ahdistelleista epämiellyttävän vaikutelman jättäneestä tulee moikkaamaan minua, ikään kuin minä muka olisin joku heidän ystävänsäkin... Olen aivan varma, että he ovat kymmenen kertaa uteliaampia minun kuulumisistani, kuin minä heidän. Aikuiisiällä olen onneksi osannut valita kaikki ystäväni ja tuttuni hyvin, eikä ole tarvinnut kiusailemisia suuremmin kestää - paitsi nyt umpisekopäiden takia tässä nimettömässä Suomi24:ssa, mutta se kai on eri asia tai toivon, ettei tässä ainakaan pässejä ole, jotka mua henkilötasolla kiusaa ( muuten olisi poliisiasia)...

Tsemiä vaan nuorille.

Olen nyt yli 30-vuotias, ja kiusaamiseni alkoi kun olin ekaluokalla, eli n. 7-vuotiaana. Ensin tytöt nimittelivät ja jättivät leikeistä pois. Pari vuotta pojat olivat kiusaajia kunnes taas tytöt alkoivat kiusata 5-6-luokalla.

Syy mun kiusaamiseen oli että näillä 2 pääkiusaajalla oli itsellä rikkinäinen perhe, yksi oli adoptoitu ja toisella vanhemmat erosi aika pian yläasteen aikana. Minä olin alkoholisti-perheestä jossa isällä sekä äidillä oli vähän mielensairauksia, ja istuttivat näitä outoja juttuja minuun joita sitten puhelin muille ja se osittain sai ihmiset pitämään minuun etäisyyttä.

Yläasteella pojat kiusasivat koska mulla oli hammasraudat ja aknea. Nämäkin asiat olisi olleet estettävissä jos omat vanhemmat olisivat panostaneet auttamaan teini-ikäisiä lapsiaan ja auttaisivat esim. pukeutumaan hyvin. Mutta mun vanhemmat oli ihan täysin kelvottomia vanhemmuuteen, eivätkä kiinnostuneet muusta kuin omasta navastaan.

Vanhempana tajuaa miksi on joutunut kiusatuksi. Minä olin jo kotona kiltti ja alistettu, halusin kaikille vaan hyvää. Eli olin siis liian hyvä ihminen.

Kiusaaminen vaikuttaa vanhempana itsetuntoon ja voi vaikuttaa myös työelämässä esim. jää huonompaan ammattiin kun ei usko pärjäävänsä eikä saa helposti parisuhdetta kun pitää itseään niin rumana. Siksi kiusaamiseen pitää suhtautua vakavasti, koska se jättää sieluun arpia ja vaikuttaa läpi elämän.

Ainoa asia mikä mua kaduttaa on se ettei minussa ollut sisua mättää kiusaajia turpaan. Kääntää se pelko ja alistus vihaksi, ja antaa takaisin se mitä ovat päälle heittäneet. Ihminen opettaa toisille miten häntä tulee kohdella, ja voin sanoa että nykyään ihmiset eivät tule hyppimään mun silmille, kohtelen heitä kunnioituksella jos saan kunnioitusta takaisin.

Tsemppiä kaikille kiusatuille, nuoruus on nopeasti ohi ja kannattaa suojella itseään maailman pahalta. Joskus kannattaa olla vähemmän kiltti ja antaa ihmisille se mitä ansaitsevat.

mua kiusataan, koska jotkut haluu olla mun kavereita ja käyttää mua hyväksi. esim varastaa jotain pientä tai haukkuu läskiks kun ne on laihoi, mut en mä oo oikeesti lihava vaan hoikka urheilullinen ja vahva. mä en tajuu mulla on yks paras bff, mut mä en tiedä mitä mä teen. SOS. HELP ME, TELL ME SOMETHING! I NEED YOU`R HELP!!!!!

Muo kiusattiin pitkään ilman että tiesin muokiusas mun paras kaveri se oli kiusannu muo jo puol vuotta ku sain tietää mun toiselta kaverilta että se oli tehny musta ryhmän jonka nimi oli (nimi muutettu) idiootti milla mun kaveri kerto et siel kerrottiin musta valheita monella mun muulle kaverillle ja niitten siskoil sit kerran koulus kelasin asiaa ja sit aloin itkee ku sillee sit mun yks kaveri ketä on poika meni sanoo mun opel ja siit alko selvittely mut mul ei koskaan selvinny miks se ryhmä tehtiin oliks mä tehny jotain vai olik sil vaa jotain vikaa päässä tai jotain mut oon nyt mun parhaan kaverin kaa ollu kamui mut ei enää parhait sain uuden parhaan kaverin joka muutti meiän luojal mut musta tuntuu et (nimi muutettu) riina ei oo vielkää mun kaveri oikeesti

Ajattelin itekkin kertoo mun stoorini.
Eli mu alettiin koulukiusaamaan 1 luokalla koska olin "erilainen". Erilaisella tässä meinaan sitä että mulla on adhd. Se kiusaaminen oli jokapäiväistä ja siihen kuului muunmoassa kivillä heittely päälle kusemista sylkemistä ja turpaan vetämistä. Mun kiusaajilla oli kans täällänen kiva leikki kuin "homo piiri" ja siinä vedettiin mut siihen keskelle ja tönittiin joka suuntaan. Aina kun kerroin mun opettajalle se otti meidät kaikki puhutteluun. Puhutteluista ei ollut mitään hyötyä koska kaikki päättyi aina siihen että mun ope sanoi "eiköhän nää pojat tästä lopeta tän kiusaamisen" eikä lopettanut. Sitten 4 luokan puolivälissä mut siirrettiin erityis luokalle jonka piti ratkaista kaikki mun ongelmat mutta ei ratkaissut. Kiusaaminen jatkui 5 luokalle asti kunnes mä ja mun ainoo ystävä päätettiin tehä asialle jotain. Me jäätiin koulun jälkeen venaa sen kiusaaja jengin niin sanottua "pomoa" ja vedettiin sitä turpaan yhessä. Me jouduttiin siitä aika suuriin ongelmiin mutta kiusaaminen loppui joten mä olin tyytyväinen. Sitten mä siirryin 7 luokalla normaalille luokalle joten kiusaaminen alkoi uudestaan mutta eri henkilöiötä. Näiltä kusipäiltä sitten sain kuulla miten lyhyt homo olen ja miten paskoja ihmisiä me adhd kakarat ollaa. Tässä 7 luokan vaiheilla mä kävin läpi hankalaa vaihetta mun elämässä koska en tiennyt että olenko homo vai hetero joten päädyin olemaan Bi. Minusta itsestäni tuntuu siltä että kiusaaminen johtui minun adhdstani kun sen menin kaikille kertomaan. Mutta eihän se minun vikani ole, vaan niiden aivottomien serkun runkkarien syytä että he koulukiusasivat minua. Pari kertaa yritin itsemurhaa mutta pääsin siitä vaiheesta ohi. Itsemurha yritysten syynä ei ollut ainoastaan kiusaaminen vaan siihen liittyi myös se että minulla ei koskaan ollut kunnollista suhdetta isääni joka oli hylännyt minut, kaipasin häntä hyvin paljon ja halusin kuolla. Mutta siinä on mun kiusaus tarinani.