Tietääkö kukaan, millaista nykyään on Kreetan Analipsissa? Viimetteksi kun oltiin siellä, oli kovin hiljaista, vaikka oli elokuun alku. Ja sen jälkeen on suomalaisten matkatoimistojen matkatkin sinne loppuneet.
Analipsi
soiseli
4696
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hiljainen. Hyviä ruokapaikkoja on, mutta rannat ei mitään kehuttavia. Kylän keskusta on ihan kiva.
Pari vuotta sitten oltiin ko. paikassa. Oli ihanan hiljaista mielestämme. Matkustettiin kesäkuun alkupuolella.
Olin Analipsissä syyskuussa 05, ihanan rauhallinen paikka, Kreetalla syyskuussa mukava olla, vähemmän väkeä mutta ilmat vielä hyvät ja meri lämmin. Kreetalla oltu 7 kertaa eri aikoina ja syyskuu ehkä paras, toki siellä aina kiva olla. Vahinko ettei ole matkatoimistojen ohjelmissa nyt.
Oltiin siis 1,5 v sitten, oli hiljainen, mutta me viihdyimme, ei kaivattu edes hälyyn.
Nykytilanteesta en tiedä, kun niitä matkoja ei enää järjestetä.