En keksiny mihin muuallekkaan pistää, niin pistetään runoihin sitten vuan.
---------------------------------------------------------------------
Olen ylhäällä pilvissä. Olen lintu. Kaartelen taivaalla, syöksyn alas suunnattomalla nopeudella, en pelkää. Näen kattoja, taloja ja niiden asukit kaduilla. Edessäni ei ole mitään, vain loputon taivas odottaen valloittajaansa. Kierrän ympyrän, kierrän toisen, silmiini ei osu mitään. Tyhjää, olen yksin. Voisin lentää maailman ääriin, nähdä kaiken mutta olen silti yksin. Taivas tyhjänä, koristeina pilvet ja aurinko, siinä se. Siiven isku, toinenkin ja olen puun oksalla. Katson alhaalla ihmisiä askareissaan. He itkevät, nauravat ja tekevät -- yhdessä. Vanha nainen toppapuvussaan heittää murusia meille, linnuille. Monet syövät, lähtevät ja tulevat uudestan, siinä se. Minä en halua, elää toisen varassa. Asetun penkille, sen sölkänojaan. Penkissä istuu rakastavaiset, nytkin. He suutelevat, koskettavat hellästi ja hymyilevät. Katsoessani heitä olen samaa aikaa onnellinen, kateellinen ja surullinen. Häätävät minut pois, huutavat perään ja nauravat.
Vastoin tahtoani palaan puistoon uudestaan, on jo talvi ja kylmä. Sama vanhan nainen ruokkimassa, tartun tilaisuuten ja syön siinä missä muutkin linnut. Muruset rintani alla poistavat nälän ja naisen kasvot auttavaisina lämmittävät, on hyvä olla. Kiittäisin häntä jos osaisin, todella niin tekisin. Linnut muut seisovat tyhjinä, pieni hauras kuori ja sen allakin vain tyhjä sielu. Ehkä minä olen ainutlaatuinen, ehkä olen enemmän kuin pelkkä lintu, ehkä minun pitäisi olla jotain muuta -- ihminen.
Näen ihmisiä luistelemassa lammen jäällä. Hyppivät ja nauravat kuten kesällä. Nyt he vain ovat kalpeampia, väsyneitä, ainakin jotkut. Yksi väsynyt on istuutunut lumivallin päälle, hän on vasta lapsi. Itkee, katsoo minua ja näen hänen katsestaan, että hän tahtoisi olla kuin minä. Huoleton ja vapaa, lentää pois, paeta. Olen onneton hänen puolestaan, olen muutenkin sitä. Toivoisin, että hänellä olisi kaikki hyvin, sillä lintunakaan hän ei olisi onnellinen. Lennän lähemmäs, vaapun häntä kohti. Hän katsoo huvittunenaa, nyt jo nauraa. Katson häntä silmin ja kallistan päätäni. Siiven isku, olen jo hänen olallaan. Tuo pieni lapsi koskettaa minua vienosti, ehkä hän ymmärtää, on ainakin ensinmäinen. Olen lentänyt vuosia, vaikka missä mutta hän eli ensinmäinen. Ensinmäinen joka todella katsoi minua, en ollut vain lintu hänelle. Nyt on kaikki hyvin, hän sanoo. Nyt on kaikki hyvin...
---------------------------------------------------------------------
Olen ylhäällä pilvissä. Olen lintu. Kaartelen taivaalla, syöksyn alas suunnattomalla nopeudella, en pelkää. Näen kattoja, taloja ja niiden asukit kaduilla. Edessäni ei ole mitään, vain loputon taivas odottaen valloittajaansa. Kierrän ympyrän, kierrän toisen, silmiini ei osu mitään. Tyhjää, olen yksin. Voisin lentää maailman ääriin, nähdä kaiken mutta olen silti yksin. Taivas tyhjänä, koristeina pilvet ja aurinko, siinä se. Siiven isku, toinenkin ja olen puun oksalla. Katson alhaalla ihmisiä askareissaan. He itkevät, nauravat ja tekevät -- yhdessä. Vanha nainen toppapuvussaan heittää murusia meille, linnuille. Monet syövät, lähtevät ja tulevat uudestan, siinä se. Minä en halua, elää toisen varassa. Asetun penkille, sen sölkänojaan. Penkissä istuu rakastavaiset, nytkin. He suutelevat, koskettavat hellästi ja hymyilevät. Katsoessani heitä olen samaa aikaa onnellinen, kateellinen ja surullinen. Häätävät minut pois, huutavat perään ja nauravat.
Vastoin tahtoani palaan puistoon uudestaan, on jo talvi ja kylmä. Sama vanhan nainen ruokkimassa, tartun tilaisuuten ja syön siinä missä muutkin linnut. Muruset rintani alla poistavat nälän ja naisen kasvot auttavaisina lämmittävät, on hyvä olla. Kiittäisin häntä jos osaisin, todella niin tekisin. Linnut muut seisovat tyhjinä, pieni hauras kuori ja sen allakin vain tyhjä sielu. Ehkä minä olen ainutlaatuinen, ehkä olen enemmän kuin pelkkä lintu, ehkä minun pitäisi olla jotain muuta -- ihminen.
Näen ihmisiä luistelemassa lammen jäällä. Hyppivät ja nauravat kuten kesällä. Nyt he vain ovat kalpeampia, väsyneitä, ainakin jotkut. Yksi väsynyt on istuutunut lumivallin päälle, hän on vasta lapsi. Itkee, katsoo minua ja näen hänen katsestaan, että hän tahtoisi olla kuin minä. Huoleton ja vapaa, lentää pois, paeta. Olen onneton hänen puolestaan, olen muutenkin sitä. Toivoisin, että hänellä olisi kaikki hyvin, sillä lintunakaan hän ei olisi onnellinen. Lennän lähemmäs, vaapun häntä kohti. Hän katsoo huvittunenaa, nyt jo nauraa. Katson häntä silmin ja kallistan päätäni. Siiven isku, olen jo hänen olallaan. Tuo pieni lapsi koskettaa minua vienosti, ehkä hän ymmärtää, on ainakin ensinmäinen. Olen lentänyt vuosia, vaikka missä mutta hän eli ensinmäinen. Ensinmäinen joka todella katsoi minua, en ollut vain lintu hänelle. Nyt on kaikki hyvin, hän sanoo. Nyt on kaikki hyvin...
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tää on niin kaunis,niin kaunis ja uneton kuuhullu luki sen kolme kertaa ja itki,en tiedä,mutta niin liikuttavan K A U N I S !!!