Itse olen seurustellut puolisoni kanssa kolme vuotta, yhdessä olemme asuneet puolitoista vuotta. Puolisoni on vihjaillut kihlautumisesta, mutta en minä häntä aio kosia pitkään aikaan, ja sen sanoin suoraan. Kihlaus on mielestäni lupaus avioliitosta ja silloin mennään piakkoin naimisiin kihlauksen jälkeen ( tarkoitan vuoden parin sisällä ). Jos kerran luvataan niin mitä ihmettä sitten odotellaan vuosikausia, varmistetaan kuitenkin että onko se oikea vaikka lupaus on jo tehty? Miksei voida rauhassa asua yhdessä ja tutustua vuosien varrella kumppaniinsa ja kasvaa henkisesti tämän kanssa? Ihmiset muuttuvat ajan myötä, eivätkä arvomaailmat enää välttämättä kohtaa vuosien seurustelun jälkeen. Tiedän lukuisia pareja jotka parin, kolmen jopa viiden vuoden seurustelun jälkeen purkivat kihlauksensa vaikka olivat 110% varmoja kihlautuessaan että ovat oikeita toisilleen ja blaa blaa. Vois avioeroprosentitki laskee jos ihmiset ajattelis järkevämmin. Avioon on helppo mennä mutta suhdetta ei välttämättä ole niin helppo pitää kasassa, eikä se elämä ole samanlaista kun suhteen alkuvaiheessa. Miksi nuorilla on niin kiire avioliittoon? (En nyt puhu "teinikihloista", jossa kahden tunnin seurustelun jälkeen mennään ettii sormuksii kultajousen alelaarist). Minä ainakin haluan mennä vain kerran elämäni aikana naimisiin, joten olen ihan rauhassa nuori ja keskityn nuoruuteen ja hyvän parisuhteen rakentamiseen.
m85
m85
Vastaukset 10
Vanhimmat
ajateltu! Samaa olen minäkin ihmetellyt ja tullut siihen tulokseen, että nykyään kihlausta pidetään jonkilaisena "voitonmerkkinä". Alkuperäinen tarkoitus on unohtunut tyystin. Joku jollain palstalla sanoikin, että nyt on "nykyaika" eikä kihlaus ole enää sama kuin ennen. Uskallan olla eri mieltä. Kihlaus on lupaus avioliitosta ja siinä vaiheessa hääpäivä todellakin on 1-2 vuoden kuluessa viimeistään.
Ja kyllä, avioeroprosentit ovat aika järkyttäviä. Kannattaisi todella harkita, ennenkuin "ryntää" naimisiin. Ihmiseen tutustuminenkin vie sentään jonkin verran aikaa. Eikä siinäkään vielä mitään, mutta sitten pitää äkkiä saada lapsia ja lapsethan erosta eniten kärsivät. Joten harkintaa peliin.
olen kanssasi täysin samaa mieltä! hyvin kirjoitettu :) kaikkea hyvää teille!
jos toista rakastaa ja haluaa olla ja elää tämän kanssa. Toiset seurustelevat vuosia,kihlautuvat ja pysyvät yhdessä tai eroavat.
Toiset menevät nopeasti kihloihin,naimisiin ja pysyvät yhdessä tai eroavat...
Ihmiset ovat niin erilaisia. Ei voi sillälailla yleistää.
Itsestäni ainakin nyt tuntuu hyvältä ja päätökset oikeilta (juuri vastannut myöntävästi kosintaan.Kirkko varattu) En minä jaksa murehtia mitä "EHKÄ" saattaa tapahtua vuoden,kahden tai kymmenen päästä...
Olen sanonut miehelleni, että en voi vannoa, ettemmekö joskus eroaisi tai pysyisi ikuisesti yhdessä...Sitä EI VOI KUKAAN TIETÄÄ!!!
Tärkeintä on tämä hetki ja tämä elämä mikä on nyt elettävänä. Nuoruuden huumat on koettu ja kaipuuta entiseen ei ole. Elämää on eletty ja toivottavasti sitä on vielä elettävänäkin.
Koskaan ei voi tietää mikä päivä on viimeinen.Onko meistä kukaan enää huomenna elossa???
Sinulla on hyvät ajatukset siitä, että nuorena ei kannata hätiköidä. Tai ylipäätään ei kannata asioita hätäillä. Nuoruus kannatta elää ja nauttia siitä! Vanhempana siihen ei enää pysty...;)
Mutta menneet on menneitä, nyt on nyt ja huominen on vasta huomenna!
Kaikkea hyvää sinulle!
"(juuri vastannut myöntävästi kosintaan.Kirkko varattu) En minä jaksa murehtia mitä "EHKÄ" saattaa tapahtua vuoden,kahden tai kymmenen päästä...
Olen sanonut miehelleni, että en voi vannoa, ettemmekö joskus eroaisi"
tiedätkö mitä olet menossa tekemään, kun olet vastannut myöntävästi kosintaan ja varannut jo kirkonkin. olet menossa VANNOMAAN Jumalan silmien eteen, että tahdot rakastaa miestäsi, hyvässä ja pahassa aina kuolemaan asti.
avioerotilastot ovat todellakin hälyyttäviä, mutta mahtaisikos se johtua myös siitä, että ihmiset eivät edes tiedä mitä siellä kirkossa oikeasti vihkimisen aikana tapahtuu.
ymmärsit oikein..
Kyllähän sitä varmaan kaikki naimisiin mennessään ajattelee, että se on loppu elämäksi.. Aina niin vaan ei käy.. Elämästä kun ei koskaan tiedä..
Jotkut voi seurustella kymmeniä vuosia (tunnen erään parin) eikä mennä koskaan kihloihin tai naimisiin.. Jotkut sitten taas tietää muutaman vuoden perusteella, että haluaa sanoa papin edessä tahdon ja olla onnellisesti elämänsä loppuun asti naimisissa..
Vaikka TÄLLÄ hetkellä tuntuu tältä, ei kukaan voi tietää mitä miehesi tai sinä tuntee esim. 20v päästä.. Pitäisikö sen vuoksi olla menemättä naimisiin.. Entä jos mies käykin vieraissa? Pitäisikö silti pitää kiinni avioliitostaan, koska on sellaisen halunnut..
Mutta on toiki aika typera ajattelumalli, et eka pitaa toiseen tutustuu 10 vuotta ennenku tietaa voiko menna naimisii. Eihan hyvane aika oo mahollista et loytaa semmosen ihmisen jonka kans on aina niin kivaa ja aina niin rakastunu. Mut se kuuluu elamaan ja avioliittoon, et tulee kolhuja ja aina ei olla samaa mielta. Kun jos pienet ja vahan isommatki erimilisyydet osaa sopia eika niihin kaatua niin ei tule avioeroa.
Oon pitkälti samaa mieltä, että ei kannata hosua, mutta esim. mun pari kaveria meni alle 2 vuotta yhdessä oltuaan naimisiin. Toinen on ollut nyt jo 6 vuotta naimisissa ja heillä on lapsi. Molemmilla kavereillani oli takana aikaisempia suhteita missä he etenivät liian nopeasti (kihloihin). Vaikka oli jo merkkejä ilmassa, että suhde ei toimi. Nyt uskoisin heidän löytäneen sopivat puolisot. Ja nyt he itsekin näkevät, että edelliset seurustelukumppanit eivät olleet sitä mitä hakivat. Ei sitä vanhemmiten kannata odotella vuosikausia. Vaikka ei se tietysti riitä syyksi mennä naimisiin. Mutta jos siltä todella tuntuu, että tässä on oikea ihminen, niin mikäpä siinä. Ihmettelen miksi joku viiden vuoden päästä purkaa kihlauksen? Jos olivat aikoinaan varmoja toisistaan niin miksi odottivat niin kauan naimisiin menoa? Monellehan kihlaus on jokin koeaika ja ei tarvi olla vielä ihan varma naimisiin menosta. Ehkä siksi monet uskaltautuu niin nopeasti kihloihin. Jos häät olisikin vuoden päästä, voisi mieli muuttua? Olenkyllä sitäkin mieltä, että kyllä sitä jossain vaiheessa pitäs tietää haluaako toisen kanssa naimisiin vai ei. Jos on jo 10 vuotta yhdessä ja vielä pitää miettiä niin eiköhän se kerro jotain...
Mä oon ajatellut aina niin, että kihloihin sitten kun on valmis naimisiin. Meillä on varmaan häät vasta 1-1 1/2 vuoden päästä kihlauksesta. Käytännön syiden takia. Ei löydy juhlapaikkaa eikä kirkkoa kovin lyhyellä varotusajalla ja lisäksi haluttas kyllä kesähäätkin... Sen takia vaan odotellaan.
Mutta mun mielestä on hyvä asia, että kosit vasta sitten kun todella olet valmis. Tuskin avopuolisosi haluaa, että kosit ja sitten keksit kaikkia verukkeita siirtääksesi naimisiin menoa hamaan tulevaisuuteen. Kun et oikeasti olekaan valmis.
Mun kaveri meni aikoinaan n. 6 kk seurusteltuaan kihloihin. Siitä on kulunut pitkästi yli 10 vuotta ja eivät ole vielä menneet naimisiin. Monet ovat ihmetelleet, kun me olemme olleet vuosia yhdessä eikä olla menty kihloihin. Nyt sitten menimme ja järjestämme häät mahdollisimman pian. Ehdimme jopa ennen tätä mun kaveria naimisiin vaikka kihlausaikamme on huomattavasti lyhyempi. Seurusteluajassa eroa on n. 4 vuotta (olemme olleet siis vähemmän aikaa yhdessä). Ja näin tuntuu oikein hyvältä! (emme ole edes niille ihmettelijöille kertoneet kihlauksesta, yllätämme heidät sitten kutsulla häihin!)
Ja ikää sulla ei ole tosiaan vielä paljon ja seurusteluakin vasta 3 vuotta takana. Toivon mukaan puolisosikin vaan malttaa odottaa. Tosi fiksusti kyllä teit, kun olit rehellinen hänelle ja kerroit suoraan mitä ajattelet. Sitä varmaan moni muukin toivoo mieheltään (olet kai mies?).
Tämä on sitten vain minun näkemykseni ja kuuluu minun elämänkatsomukseeni, että älä turhaan tuohdu.
"Itse olen seurustellut puolisoni kanssa kolme vuotta, yhdessä olemme asuneet puolitoista vuotta. Puolisoni on vihjaillut kihlautumisesta, mutta en minä häntä aio kosia pitkään aikaan, ja sen sanoin suoraan. Kihlaus on mielestäni lupaus avioliitosta ja silloin mennään piakkoin naimisiin kihlauksen jälkeen ( tarkoitan vuoden parin sisällä ).
Jos kerran luvataan niin mitä ihmettä sitten odotellaan vuosikausia, varmistetaan kuitenkin että onko se oikea vaikka lupaus on jo tehty?"
Niin se käytännössä on, olet oikeassa.
"Miksei voida rauhassa asua yhdessä ja tutustua vuosien varrella kumppaniinsa ja kasvaa henkisesti tämän kanssa?"
Koska yhdessä asuminen kuuluu avioliittoon, eikä seurusteluun.
"Ihmiset muuttuvat ajan myötä, eivätkä arvomaailmat enää välttämättä kohtaa vuosien seurustelun jälkeen."
Siihen on vain sopeuduttava ja hyväksyttävä tilanne.
"Tiedän lukuisia pareja jotka parin, kolmen jopa viiden vuoden seurustelun jälkeen purkivat kihlauksensa vaikka olivat 110% varmoja kihlautuessaan että ovat oikeita toisilleen ja blaa blaa."
Eivät varmaan tehneet tarpeeksi työtä suhteensa eteen vaan luovuttivat liian helpolla.
"Vois avioeroprosentitki laskee jos ihmiset ajattelis järkevämmin. Avioon on helppo mennä mutta suhdetta ei välttämättä ole niin helppo pitää kasassa, eikä se elämä ole samanlaista kun suhteen alkuvaiheessa."
Siinä olet oikeassa, ihmisillä on yleensä epärealistisia "pilvilinnakuvitelmia" ja he vaativat ainoastaan ratkuvaa ihastumisen/rakastumisen tunnetta, eivätkä osaa oikeasti rakastaa ja hyväksyä toisiaan sellaisena kuin ovat.
"Miksi nuorilla on niin kiire avioliittoon? (En nyt puhu "teinikihloista", jossa kahden tunnin seurustelun jälkeen mennään ettii sormuksii kultajousen alelaarist). Minä ainakin haluan mennä vain kerran elämäni aikana naimisiin, joten olen ihan rauhassa nuori ja keskityn nuoruuteen ja hyvän parisuhteen rakentamiseen."
Naimisiin ei kuulukkaan mennä kuin kerran elämässään, paitsi jos nyt niin surkeasti käy, että puoliso sattuu kuolemaan. Ja avioliittoon on kiire varmaankin sen takia, että ihmisen ei yleensä ole hyvä olla yksin, vaan mukavampi on elää toisen ihmisen kanssa.
Ihan järkeviä ajatuksia. Mutta mitähän olet ajatellut tuolla "pitkään aikaan"? 2-3 vuotta?
4-6 vuotta? Vai enemmän? Älä odota liiankaan pitkään...