Uteliaisuuttani kysyn, miten siivousfirmat aloittavat uuden kohteen?
Kysymys juontaa juurensa siitä, että firma, joka sai uuden kohteen, josta oli tavattoman innoissaan, hoiti mielestäni aloituksen äärimmäisen laiskasti.
Kuulin, että uudelle siistijälle ei oltu hankittu tarpeeksi välineitä, moppeja puutui, wc-harjoja ei ollut kuin muutama, pesukone uupuu, suihkepulloja yms. puuttuvat.
Minusta uuteen kohteeseen olisi pitänyt hankkia tavarat valmiiksi, kyllähän ammattinsa osaavat esimiehet tietävät mitä kohteessa tarvitaan. On kurja ja noloakin aloittaa kohteessa, kun välineet puuttuvat. Onko tämä ihan tavallista?
Kohteessa oleva henkilökuntakin jo kyseli, että milloinka täällä siivotaan ja vessoista puuttuu harjat ja jätesäkkejäkin olisi mukava saada.
Minä pidän aloitusta tärkeänä ja esimiehenkin olisi mielestäni pitänyt hiukan ryhdistäytyä ja hankkia tavarat valmiiksi, sillä hän tunsi kohteen jo entuudestaan.
Siistijähän siinä motkotukset niskaan saa, kun ei töitään pysty tekemään.
Kysymys juontaa juurensa siitä, että firma, joka sai uuden kohteen, josta oli tavattoman innoissaan, hoiti mielestäni aloituksen äärimmäisen laiskasti.
Kuulin, että uudelle siistijälle ei oltu hankittu tarpeeksi välineitä, moppeja puutui, wc-harjoja ei ollut kuin muutama, pesukone uupuu, suihkepulloja yms. puuttuvat.
Minusta uuteen kohteeseen olisi pitänyt hankkia tavarat valmiiksi, kyllähän ammattinsa osaavat esimiehet tietävät mitä kohteessa tarvitaan. On kurja ja noloakin aloittaa kohteessa, kun välineet puuttuvat. Onko tämä ihan tavallista?
Kohteessa oleva henkilökuntakin jo kyseli, että milloinka täällä siivotaan ja vessoista puuttuu harjat ja jätesäkkejäkin olisi mukava saada.
Minä pidän aloitusta tärkeänä ja esimiehenkin olisi mielestäni pitänyt hiukan ryhdistäytyä ja hankkia tavarat valmiiksi, sillä hän tunsi kohteen jo entuudestaan.
Siistijähän siinä motkotukset niskaan saa, kun ei töitään pysty tekemään.
Vastaukset 6
Vanhimmat
itse aloitin siivoustyön kuukausi sitten ja posiitiivisin mielin, mutta tiettyjä tarvikkeita ei ole tarpeeksi.suihkupullot,wc pesuaineet ,lasinpesuaineet,ym ei ole hankittu.Yhdellä samalla aineella mennään,ei homma niin pelitä,asiasta on kyllä mainittu selkeästi,ei auta kuin odottaa koska valitukset alkaa..miksi tällaista saamattomuutta ylipäänsä ilmenee,!kaikki se napsahtaa vaan ko. firman omaan nilkkaan..työtekij.maine siinä sivussa.
Siivousbisnes edelleen "kuka tekee halvimmalla ei mitään" pätee -valitettavasti. Kannattaa lähteä tuollaisista yrityksista. Yleensä ainakin kohteen aloitukset hoidetaan mallikkaasti. Tökkimiset tulevat parin kk. päästä.
Kun uusi kohde aloitetaan, kaikki tulee olla siivoussopimuksessa mainittu, kuten nämä:
- tarvikkeet mitkä kuuluu siivousfirman puolesta toimittaa
- tarvikkeet jotka kuuluu asiakkaan hankkia
- vastaavasti siivousfirma ostaa tarvikkeet, ja laskuttaa asiakasta, jos ne eivät sisälly siivoussopimukseen.
- Esimies sopii asiakkaan kanssa, että edellisenä päivänä voi toimittaa kaikki tarvittava siivouskomeroon siivoojan käyttöön.
- Asiakas huolehtii, että edellisen firman tarvikkeet on myös haettu pois - mikäli kyseessä on firman vaihdos.
Siivousfirma ei voi olettaa, että siivooja aloittaa hommat, kun välineitä ei ole siivoukseen!
Kyllä esimiehen /palveluohjaajan huolehdittava, tarvikkeet ja tavarat ovat valmiina kohteen siivouskomerossa.
Työn opastus sisältyy myös siivoojalle uuden asiakkaan kohteessa. Yleensä palveluohjaaja siivoaa yhdessä siivoojan kanssa pari päivää.
Jos firma/esimies ei kykene tähän siivoustarvikkeiden ja välineiden toimitukseen uuden kohteen ollessa kyseessä, turha tällaisen firman palveluksessa olla. Osoittaa jo välinpitämättömyyttä siivousfirman osalta siivoojaa ja asiakasta kohtaan. Mahtaako edes maksaa siivoojalle palkkaa jatkossa?
Asiakas se on, joka päättää, käyttääkö firman palveluja vai ei!
Joten jos ei ole siivousvälineitä, niin siivooja voi kylmästi sanoa asiakkaalle, että siivous ei onnistu, kun valitettavasti työnantajani ei ole toimittanut siivoustarvikkeita ja muuta.
Siivoojan asia ei ole soitella esimiehelleen ja pyytää välineitä aloitettavaan kohteeseen.
Tämä välinpitämättömyys siivousfirmalta kertoo jo sitäkin, että mahtaako firma edes maksaa siivoojalle palkkaa???
On asiakkaan ongelma, että siivousfirma ei kykene pitämään sopimusta (onkohan asiakas valinnut siivousfirman sillä periaatteella, että se oli halvin tarjous... vaikuttaa siltä) Suosittelen että siivooja vaihtaa firmaa.
Ei saa edes aina vanhoihin kohteisiinkaan. Monta kertaa pitää täyttää tilauslomakkeita, jotka tuntuvat katoavan esimiehelle jouduttuaan. Sitten kun muistuttaa asiasta. Saa vastauksen tavaroiden tilauspäivä on silloin ja silloin. Se alkuperäinen tilaus jonka olit lähettänyt olisi ollut ajallaan ja tilauksen olisi voinut suorittaa. Mutta kyllä ne yrittää säästää ja toivovat siivoojan siivoovan pelkällä vedellä ja ilman jätesäkkejä.
Samoin voi käydä uuden kohteen aloituksessa. Olen ollut yhdessä mukana. Esimiehet olivat asiakkaan edessä niin innostuneita ja kiinnostuneita..
Mutta kun asiakas rupesi kyselemään sovittuja saippuoita yms. Esimies haukkui koko kohteen ja yhteyshenkilön "kyllähän ne aina pyytää". Todella noloa!
Onneksi tavarat kuitenkin toimitettiin. Enkä joutunut ikävään välikäteen. Onneksi nyt on kaikki toiminut paremmin. Tilaan tavaraa aina kun se on mahdollista ja niin paljon että, riittää pitkiksi ajoiksi kerrallaan.
Nämä välineiden kunnollisuus ja riittävyys tuntuvat olevan ongelma joka paikassa.
Samanlaista se on minunkin firmassani! Aloitin uuden kohteen, mutta välineitä puuttuu jatkuvasti. Siivoan pelkällä minilastalla froteilla, imuria ei ole. Pesuainevalikoima sisältää yhtä ainoaa ainetta, jolla pestään niin lattiat, vessa, kuin pyyhitään pinnatkin.
Ihan samaa touhu on tosin ollut vanhoissakin kohteissa. Yhdestä puuttui kans imuri, mitään siivoustarvikkeita ei toimiteta kuin pitkän ajan kuluessa pyytämisestä. Kiva siinä sitten siivota likasilla mopeilla, kun jo vettä laskiessa ämpäriin vesi on täysin mustaa.
Noh, en jaksa kantaa asiasta huolta. Jos tulee valituksia, ei syy ole minussa.
että jotain puuttuu, esim. meillä saunanpesuharja puuttui pitkään ja muutakin tavaraa. Yleensä kyllä aloitus hoidetaan hyvin ja tosiaan, kuten joku totesi, lipsumiset tulee myöhemmin.