Eli tällasta asiaa.. Eli menkkojen piti alkaa 16.12, mutta eihän niitä kuulunut silloin. Jouluaattona vasta tajusin, että menkkani on myöhässä, tein siis testin; negatiivinen. Mulla oli koko ajan raskausoireita (siis vaikka en edes tajunnu että menkat on myöhäs!). Rinnat tosi arat ja kipeät (lisäksi jopa tullut raskausarpia!), närästänyt tosi usein ja niitä alavatsan vihlaisuja. Vessassa sai käydä yhtenään ja väsymys oli jotain käsittämätöntä. Olin siis varma, että nyt sitä ollaan raskaana. Ja kun olokin oli jotenkin niin ylionnellinen. Koko ajan piti miehen helliä tai jotain.
29.12 se sitten alkoi. Menkat. Pettymys oli suuri. Olin niin varma raskaudestani, että aloin kuvittelemaan saaneeni keskenmenon! Kysyisinkin, että mistä tietää jos keskenmeno tulee? Verihyytymiä vuodossa on ollut ja sellaisia tummanpunaisia klönttejä, mutta empä kyllä mtn erikoisempaa ole huomannu. Oon varmaan aivan luulotautinen ihminen.
29.12 se sitten alkoi. Menkat. Pettymys oli suuri. Olin niin varma raskaudestani, että aloin kuvittelemaan saaneeni keskenmenon! Kysyisinkin, että mistä tietää jos keskenmeno tulee? Verihyytymiä vuodossa on ollut ja sellaisia tummanpunaisia klönttejä, mutta empä kyllä mtn erikoisempaa ole huomannu. Oon varmaan aivan luulotautinen ihminen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olis varmaan näyttäny se testi plussaa/haamua jos raskaana ois ollu..
Vaikka mistä sitä varmaks tietää (ja haluaisikokaan..?).
Eiks ne keskenmeno"menkat" oo vaan pikkasen kivuliaammat ja runsaammat ku normaalit, ja usein vähä myöhässä?
Mulla oli ovulaatioajan jälkeen kaikenmaailman oireita-tissit turpos ihan hervottomasti, vilunväreitä, väsymystä, päänsärkyä, tunnemyrskyjä ja liikuttumisia, joo ja pissatti kovasti. Ajattelin, että ei kai mitään oireita vois noin aikasin tulla, mutta elelin toivossa ja koin huonoa omaatuntoa jokaisesta joulujuomasta. No, viikkoa ennen odotettuja menkkoja sainkin kauheita, menkkakivuista poikkeavia alavatsakipuja,jotka sitten myös tulkitsin ,mahdollisiksi raskausoireiksi. Mahakipua kesti kaksi päivää, jonka jälkeen menkat alko yks kaks. Yleensä alkaa tiputtamalla eivätkä ikinä ajoissa, tällä kertaa viisi päivää etuajassa ja valumalla. Mullakin tuli niitä verisiä klimppejä, joita ei yleensä mulla tule. outoa. Raskaustestinkin tein, kun joku tällä palstalla oli ollut raskaana veritulvasta huolimatta.Olen aikamoinen mestari aiheuttamaan oireita itselleni, mutta nuo vatsakivut olivat kyllä ihan uusi juttu. Outoa on naisen elämä.