bioanalyytikko

Olen jostain kuullut, että jos haluaa bioanalyytikoksi, ei saisi olla silmälaseja / piilolinssejä. Pitääkö paikkansa?
4551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei pidä. Itse opiskelen bioanalytiikkaa ja monella luokkalaisellani on silmälasit. Värinäon pitää sitävastoin olla kunnossa.

Äänestä
  • Minkäköhänlaista opiskelu on? Onko selkeästi jotain aineita, joissa pitäisi olla vankka pohja jo lukiosta?

    Äänestä

  • tulevako? kirjoitti:

    Minkäköhänlaista opiskelu on? Onko selkeästi jotain aineita, joissa pitäisi olla vankka pohja jo lukiosta?

    Itse en ainakaan ole lukiota käynyt, mutta arvosanani ovat luokkani parhaimmistoa. Matematiikan ja kemian kanssa olen joutunut tekemään enemmän työtä kuin lukiossa ne pitkänä suorittaneet. Toisaalta taas jos on käynyt lukiossa yhden pakollisen kemian kurssin, niin se ei juurikaan poikkea amiksen yhdestä pakollisesta vastaavasta kurssista. Eli lukion hyöty riippuu aika pitkälti siitä mitä siellä on lukenut.
    Opiskelu on ainakin itselleni ollut mielekästä. Jos nyt vertaa muihin aloihin joilla ystäväni opiskelevat, niin lähiopetusta on melko paljon ja ryhmätöitä vähän. Käsillä pääsee tekemään jo parin kuukauden opiskelujen jälkeen.
    Voin ehdottomasti suositella bioanalytiikan opintoja, jos labratyöskentely kiinnostaa. Bioanalyytikot voivat työskennellä todella erilaisissa tehtävissä ja työpaikkakin on käytännössä taattu.

    Äänestä

  • tuleva bioanalyytikko kirjoitti:

    hei, olen hakenut nyt kevään yhteishaussa bioanalyytikko-linjalle, niin osaisitko kertoa millä pisteillä olisi suunnilleen mahdollisuus päästä pääsykokeeseen? Olen ylioppilas ja suorittanut yo-pohjaisen laboratorioalan perustutkinnon, mitä luulet minkälaiset mahikset on päästä? Hain labra-alan todistuksella ja keskiarvo tällä hetkellä 3,7, mutta työharjoittelusta tulee vielä numerot keväällä (mm.sisältää bioanalytiikkaa).

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tulevako? kirjoitti:

Olen jostain kuullut, että jos haluaa bioanalyytikoksi, ei saisi olla silmälaseja / piilolinssejä. Pitääkö paikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu