Matkailuala kiinnostaisi ja täältä luin joltain, että kannattaisi hakea englanninkieliseen koulutukseen suomenkielisen tilalta. Millaista opiskelu on? Onko kovin hankalaa, kun opetus englannin kielellä? Millainen pääsykoe on kyseessä? Nettisivuilla lukee vain päivänmäärä eikä muuta infoa. Entä kuinka vaikea on päästä sisään? En ole vielä hakemassa minnekään, valmistun lukiosta vasta ensi syksynä ja sen jälkeen pidän välivuoden, mutta nämä kysymykset nyt jo askarruttaa.
Ramk:n matkailuala?
meeeeeeeeeee
1274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Suosittelen lämpimästi englanninkielistä matkailua - saat kielitaidon lisäksi niin paljon sellaista, joita ei kotimaisella kielellä opiskellessa saa. Ramkissa englanninkielisellä matkailualalla on puolet opiskelijoista ulkomaalaisia eri puolilta maailmaa, joten opit muista kulttuureista ja saat uusia ystäviä. Lisäksi kansainvälisyys näkyy myös siinä, että suurin osa opiskelijoista lähtee vaihtoon ja/tai harjoitteluun ulkomaille.
Suomalaisen lukion suorittaneilla ei kielen kanssa ongelmia, vaatimuksenä yleensä vähintään C pitkästä englannista. Nyt kun ollaan ensimmäistä kertaa yhteishaussa myös englanninkielisellä puolella niin pääsykokeetkin muuttuvat vähän, mutta ne lähinnä mittaavat kielitaitoa, kykyä selvitä ryhmätilanteista ja motivaatiota opiskella matkailua.
Degree Programme in Tourism nettisivut löytyvät tällä hetkellä osoitteesta www.ramk.fi/dpt. Vaikka haku ei ole vielä ajankohtainen, niin nettihaku löytyy osoitteesta www.admissions.fi.