Agadirissa lapsille...

Hei, mahtaakohan kukaan tietää, että onko Agadirissa vesipuistoa tai huvipuistoa tms? Meillä riemua riittää ihan pienemmästäkin tivolipaikasta:-) Yksi karuselli on jo ihan riittävä. Olen vaan yrittänyt tällaista löytää ja ei ole kohdalle sattunut.
4749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun menee keskuspuistosta alas Rantakadulle niin siellä on pieni tivoli. Hinnasta en osaa sanoa. KEskustassa samoin lapsiperheille ihan ok, vaatimaton kyllä, lintupuisto.

Äänestä

Meren rannalla on käsittääkseni useampiakin maksullisia uima-allasalueita. Itse kävimme Private Beachillä, missä oli aikuisten ja lasten uima-allas sekä vesiliukumäki. Uima-altaathan löytyy yleensä myös suomalaisten matkanjärjestäjien hotelleista, joten tuo vesiliukumäki oli ainakin meille se ekstrajuttu. Päivämaksu oli 3 euroa ja marokkolaiseen tapaan perheen viisivuotias pääsi ilmaiseksi. Marokossa nimittäin aika monessa paikassa 5-vuotias neitimme sai erikoiskohtelun. Kaupassa tikkarin kaupan päälle ja esimerkiksi paikallisen matkanjärjestäjän retkelle ilmaiseksi. Lapsirakasta kansaa.

Iltaisin pimeän tultua siellä täällä rantakadulla oli myös lasten huvituksia eli joitain karuselleja, erilaisia pyöriä jne.

Omana kokemuksena sanoisin, että viikon reissulla perheemme 13-vuotias ja mainittu viisivuotias eivät pahemmin kaivanneet mitään tivoleita tai vesipuistoja. He ovat tottuneet siihen, että he kulkevat katsomassa nähtävyyksiä aikuisten kanssa ja ihmeteltävää riitää siinäkin. Teimme kaksi päivän mittaista retkeä. Toisen Marrakeshiin suomalaisen matkatoimistomme kautta ja toinen oli paikallisen järjestäjän retki. Varsinkin tuo Marrakeshin retki meni kyllä yli odotusten. Jos eläkeläiset jaksavat sen, ei liikkuvaisella viisivuotiaalla ole pahemmin ongelmia.

Äänestä
  • Hei ja kiitos vastauksesta. Me ollaan pari viikkoa matkassa ja meillä on vähän nuorempia lapset eli 3 ja 6v. Me ei niin järin paljoa kierrellä, kun nuorempi nukkuu vielä päiväunet. JOten jos viime matkasta yhtään osaa ottaa osviittaa, niin varmasti ollaan uima-altailla pääasiassa ja päiväunet vähän on siihen aikaan, että meillä nuo retket taitaa jäädä väliin:-)

    Äänestä

  • alkuper.kyselijä kirjoitti:

    Hei ja kiitos vastauksesta. Me ollaan pari viikkoa matkassa ja meillä on vähän nuorempia lapset eli 3 ja 6v. Me ei niin järin paljoa kierrellä, kun nuorempi nukkuu vielä päiväunet. JOten jos viime matkasta yhtään osaa ottaa osviittaa, niin varmasti ollaan uima-altailla pääasiassa ja päiväunet vähän on siihen aikaan, että meillä nuo retket taitaa jäädä väliin:-)

    Jos meinaatte tosiaan olla 2 viikkoa, niin miten olis autonvuokraus? Ainakin jos on vahänkin tottumusta kaupunkien läheisyydessä olevaan vilkkaaseen liikenteeseen(unohtakaa Suomikohteliaisuudet). Vuokraus tulis tuolla määrällä varmasti halvemmaksi ja saisi itse päättää miten edetään. Nuorimainen vois heittää päikkärit ajomatkan aikana. Mutta siirtymät vain päiväsaikaan. Näin ainakin itse meinaamme tehdä ensi kerralla kun tulemme Agadiriin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselijä kirjoitti:

Hei, mahtaakohan kukaan tietää, että onko Agadirissa vesipuistoa tai huvipuistoa tms? Meillä riemua riittää ihan pienemmästäkin tivolipaikasta:-) Yksi karuselli on jo ihan riittävä. Olen vaan yrittänyt tällaista löytää ja ei ole kohdalle sattunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu