Kela toimii...

Yritin maksaa vuokraani eilen ja huomasin että Kelalta ei ole tullut tukia. No selvittelin ensin nettipalvelun kautta mikä olisi vialla, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä ihan Kelalle selvittämään missä mennään.
Olen jättänyt opintojeni alussa hakemuksen opintotuista siihen asti kun valmistun ja tuo hetki ei ole vielä käsillä. Olen myöskin syksyllä 2006 toimittanut Kelalle todistuksen jossa opintojeni kerrotaan jatkuvan tämän vuoden joulukuulle.
Kun pääsin odottelun jälkeen puhumaan virkailijalle hän ei oikein ensin edes tajunnut mistä on kyse. Hän ei osannut käyttää konettaan kunnolla ja loppujen lopuksi asia ei selvinnyt, vaan minun on nyt haettava tukia uudestaan. Käsittelyssä menee kuulemma aika kauan, koska ruuhkaa on tähän aikaan vuodesta.

Mietinkin nyt ,että mitä varten niitä kymmeniä lappuja sinne Kelalle toimitetaan kun eivät näköjään kuitenkaan osaa niitä lukea. Olen omista kirjoittamisistani aivan varma ja tiedän täyttäneeni laput oikein - on se sen verran monta kertaa tullut tehtyä.

Valittaahan ei minnekään voi, koska sieltä tulee vain voivottelua takaisin, mutta kyllä korpee. Pitäisi elää ja maksaa vuokra. Tuet riittävät siihen juuri ja juuri. Nyt joulun ja uuden vuoden jälkeen rahat on lopussa, koska luulin että tuet tulee. Tässä sitä nyt ollaan. Vanhemmat ei voi auttaa ja sossuun en mene, koska opintolaina olisi nostettava - toisaalta, jos minulla ei ole voimassaolevaa päätöstä opintotuesta, en saa opintolainaakaan vaikka haluaisinkin. Kai se on vain kärsittävä.
7743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onkos Kelan systeemit muuttuneet... Nimittäin ei mun ainakaan tarvinnut erikseen hakea opintotukea/toimitella lippulappusta uudestaan. Yksi opintotukihakemus ennen koulun alkua riitti sekä tietenkin piti saada tarvittavat opintoviikot kasaan, että opintotukea ja asumislisää maksettiin. Opiskelin amk:ssa.

Jos vaan mahdollista, hanki itsellesi jostain töitä, joilla saat tuota kirstuasi kohennettua. Itsekin tein töitä koko opiskeluajan. Oli se rankkaa, mutta sen verran ylimääräistä siitä aina sai, että ei tarvinnut elää kädestä suuhun.

Tsemppiä.

Äänestä

Nykyisin omia asioitaan Kelassa pääsee tarkistamaan netin kautta pankkiavaimilla. Vuoden vaihteessa taitaa olla yleensä kaikilla asmistukien vuositarkistus. Siitä ruuhkat.

Kelan hakemukset kannattaa tehdä tarkasti ja jättää aina ennen viimeistä hakupäivää. jos sellainen on. Täydennyksen voi tuoda hakupäivän jälkeenkin. Tuki maksetaan myös takautuvasti. Sen sossu ottaa huomioon ja vaatii tuen takaisin jos aihetta. Sosiaalitoimiston apua kannattaa kysyä jos on aihetta.

Tukien tarkistusten ajankohta on eri kuin hakemuksen jättöpäivä. Tämä joskus johtaa virheajatteluun.

Äänestä

Työvoimatoimisto/sosiaalitoimisto ja kela eivät sitten toimi yhtään yhteen. Tieto ei kulje edes kahdessa viikossa laajakaista aikana työkkäristä kelalle. On se vaan kumma, eli odottavan aika on pitkä. En yhtään ihmettele jos se ajaa ihmisen tekemään pimeitä töitä, että pärjää. Ellei ole niin hyvä tuuri, että saisi vakituisen työpaikan.
Joku on pahasti pielessä jos kävelemällä tiedon saa nopeammin perille, eli työkkärin akat liikettä niveliin kun ei nettinopeudetkaan riitä.
Viranomaisten ajattelu mailma on tasolla, että mikäs tässä kun itsellä vaan on kaikki hyvin...

Äänestä

Kelalla pitää todella kiirettä turhien hakemusten perusteella. Minun kokemukseni siitä on se, että olen vuosia ollut työmarkkinatuella ja välillä kurssilla tai työkkärin pakottamassa ilmaistyössä työelämänvalmennus-nimellä. Ensin pitää mennä henk.kohtaisesti ensimmäisenä työttömyyspäivänä naamansa näyttämään työkkäriin, vaikka heillä on tieto esim. kurssin kestosta. Sitten työkkäri antaa lausunnon Kelalle, että tökäreitä saa maksaa. Mutta sitten - se työmarkkinatuki ei tule automaattisesti, vaan minun pitää joka kerta hakea se uudestaan ja se päätös viipyy. Vasta oli sellainen tilanne, että yksinhuoltajana piti vyötä kiristää, kun se ruhtinaallinen 450 euroo tuli 3 vk myöhemmin kuin normaalisti. En kertakaikkiaan käsitä tuota turhanpäivästä paperisotaa Kelalla. Itsensä saavat vaan tuollaisella turhalla työllistettyä. Ja tuskin asumistuet sillä nyt ruuhkaa aiheuttaa. Minulla ainakin se tarkistetaan silloin kun sitä aikoinaan eka kerran olen hakenut. Että niiden vuoksikaan siellä ei pitäisi kiirettä olla.

Äänestä
  • Sitä todella sietää ihmetellä, miten tänä markkinatalouden aikana on yhteiskunnalla varaa pitää tämmöisiä neuvostoaikaisia byrokratioita pystyssä yhteiskunnan verovaroilla. Kaikki työvoimatoimistot ovat turhia tänä päivänä, koska työpaikat menevät vuokrafiromojen tai työnantajien kautta. Ei sinne työvoimatoimistoon ilmoitella kuin semmoisia paikkoja, johon ei muuten tekijöitä löydy huonojen työehtojen tai palkkojen vuoksi. Työvoimatoimiston henkilöstölle maksetaan palkkaa siitä, että ne kyykyttävät työttömiä!! Eiväthän he itsekään ole onnistuneet löytämään töitä vapailta markkinoilta, mitä he ovat muita neuvomaan???Missä on heidän työn tulos?? Kaikkialla vaaditaan nykyisin tulosta tehdystä työstä, miksi nämä yhteiskunnan vapaamatkustajat saavat suojatyöpaikan työvoimatoimistosta? Olisi suuri säästö yhteiskunnalle mikäli sosiaaliturvaa uudistettaisiin ja turha byrokratia kertakaikkiaan lopetettaisiin. Kelan ja tvt:n työntekijät oikeisiin töihin siitä, mars!!

    Äänestä

kohdalla kun oon kelan kanssa asioinu monta vuotta niin täytyy sanoo että vasta nyt alkaa olla palvelu kohillaan.. silloin jokunen vuosi takaperin kun haki moneen kertaan koulumatkatuet ja opintotuet.. niin tuntui että käsittelyssä meni tosi pitkä aika.Nyt kun hain äippäpäivärahaa niin kas kummaa päätös tuli viikossa siitä kun paperit vein. samoin isyyspäivärahan käsittelu oli nopeaa. saas nähdä minkäaikaa menee kodinhoidontuessa se on vielä edessäpäin.

Äänestä

Kelan sähköisessä asioinnissa.Voi tehdä ilmoituksen netissä,kuinka moni on siihen toimintoon tyytyväinen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...tai sitten ei kirjoitti:

Yritin maksaa vuokraani eilen ja huomasin että Kelalta ei ole tullut tukia. No selvittelin ensin nettipalvelun kautta mikä olisi vialla, mutta päätin sitten kuitenkin lähteä ihan Kelalle selvittämään missä mennään.
Olen jättänyt opintojeni alussa hakemuksen opintotuista siihen asti kun valmistun ja tuo hetki ei ole vielä käsillä. Olen myöskin syksyllä 2006 toimittanut Kelalle todistuksen jossa opintojeni kerrotaan jatkuvan tämän vuoden joulukuulle.
Kun pääsin odottelun jälkeen puhumaan virkailijalle hän ei oikein ensin edes tajunnut mistä on kyse. Hän ei osannut käyttää konettaan kunnolla ja loppujen lopuksi asia ei selvinnyt, vaan minun on nyt haettava tukia uudestaan. Käsittelyssä menee kuulemma aika kauan, koska ruuhkaa on tähän aikaan vuodesta.

Mietinkin nyt ,että mitä varten niitä kymmeniä lappuja sinne Kelalle toimitetaan kun eivät näköjään kuitenkaan osaa niitä lukea. Olen omista kirjoittamisistani aivan varma ja tiedän täyttäneeni laput oikein - on se sen verran monta kertaa tullut tehtyä.

Valittaahan ei minnekään voi, koska sieltä tulee vain voivottelua takaisin, mutta kyllä korpee. Pitäisi elää ja maksaa vuokra. Tuet riittävät siihen juuri ja juuri. Nyt joulun ja uuden vuoden jälkeen rahat on lopussa, koska luulin että tuet tulee. Tässä sitä nyt ollaan. Vanhemmat ei voi auttaa ja sossuun en mene, koska opintolaina olisi nostettava - toisaalta, jos minulla ei ole voimassaolevaa päätöstä opintotuesta, en saa opintolainaakaan vaikka haluaisinkin. Kai se on vain kärsittävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu