Tällä hetkellä minuun iski elämänikävä ja ajattelin kirjoittaa sen tähän, ennen kuin se syö minut kokonaan.
Kun nyt vuosia tullut sen verran, että tälle palstalle voi kirjoittaa, mukaan on ängennyt hätä tulevista vuosista. Kirjoitanko joskus 60 :ssakin tällaista?
Välillä tässä huomaa katselevansa olan yli taaksepäin ja ikävöivänsä niitä mäkiä ja vastaisia, joista tähän vaiheeseen on tultu ja miettivänsä millaisia maastoja edessä on. Melkein hirvittää...
Nyt kun alkaa "parhaat vuodet?" olla takana ja tuntee ruumiinsa viheliäiset vaatimukset ja ärhentelyt, joskus taistelutahtoa täynnä, välillä periksi antaneena, toisinaan jopa henkisestikin väsyneenäkin, siis jonkilaisessa valmiustilassa kuitenkin .... silloin tällaiset ajatukset valtaa mielen.
Toisinaan huomaa miettivänsä, onkohan nautinnollinen elämä jo eletty, onko yhteiskunta ja maailma vain nuorten ja tuottavien, motivoituneiden ja virkeiden, kauniiden ja rohkeiden ihmisten? Mikä on oma paikka siinä ajassa, mikä on vanhusten osa yleensäkin, miten siihen supeutuu...
Kaikkein maailmanlopun tuhoavin ajatus, mikä mielessä on käynyt, on, että edessä on enää vanha ja loppuun palanut -säälittävä loppukohtaus ihmisenä olosta.
Tiedän, että virkeät, minua viisaammat 50 :n ihmiset puukottaa minut näistä lauseista;) ja pyydän jo valmiiksi anteeksi.
Ei nämä kurjuudet ole jokahetkisiä päänvaivoja, mutta ne ovat löytäneet tähän saakka tuottavan, elämäniloisen, energisen ja kauniin ja rohkean, melkein täydellisen ;)... ja epäilyn siemen on kylvetty.
Sanokaa, että elämä on vasta löytynyt, ja millä tsemppaatte itsenne ja että kyseessä on ohimenevä virus, josta voi parantua... Ja jos ei, ehtis edes valmistautua...
Muuten vielä, hyvää ja tällä hetkellä aurinkoista loppiaista teille kaikille!
Kun nyt vuosia tullut sen verran, että tälle palstalle voi kirjoittaa, mukaan on ängennyt hätä tulevista vuosista. Kirjoitanko joskus 60 :ssakin tällaista?
Välillä tässä huomaa katselevansa olan yli taaksepäin ja ikävöivänsä niitä mäkiä ja vastaisia, joista tähän vaiheeseen on tultu ja miettivänsä millaisia maastoja edessä on. Melkein hirvittää...
Nyt kun alkaa "parhaat vuodet?" olla takana ja tuntee ruumiinsa viheliäiset vaatimukset ja ärhentelyt, joskus taistelutahtoa täynnä, välillä periksi antaneena, toisinaan jopa henkisestikin väsyneenäkin, siis jonkilaisessa valmiustilassa kuitenkin .... silloin tällaiset ajatukset valtaa mielen.
Toisinaan huomaa miettivänsä, onkohan nautinnollinen elämä jo eletty, onko yhteiskunta ja maailma vain nuorten ja tuottavien, motivoituneiden ja virkeiden, kauniiden ja rohkeiden ihmisten? Mikä on oma paikka siinä ajassa, mikä on vanhusten osa yleensäkin, miten siihen supeutuu...
Kaikkein maailmanlopun tuhoavin ajatus, mikä mielessä on käynyt, on, että edessä on enää vanha ja loppuun palanut -säälittävä loppukohtaus ihmisenä olosta.
Tiedän, että virkeät, minua viisaammat 50 :n ihmiset puukottaa minut näistä lauseista;) ja pyydän jo valmiiksi anteeksi.
Ei nämä kurjuudet ole jokahetkisiä päänvaivoja, mutta ne ovat löytäneet tähän saakka tuottavan, elämäniloisen, energisen ja kauniin ja rohkean, melkein täydellisen ;)... ja epäilyn siemen on kylvetty.
Sanokaa, että elämä on vasta löytynyt, ja millä tsemppaatte itsenne ja että kyseessä on ohimenevä virus, josta voi parantua... Ja jos ei, ehtis edes valmistautua...
Muuten vielä, hyvää ja tällä hetkellä aurinkoista loppiaista teille kaikille!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tarvitset illuusion! Illusion joka kuitenkin on sen verran realistinen, että on juuri ja juuri mahdollisuuksien rajoissa toteuttaa se. Näin minä . Rivi riviltä. Maailmanlopun tunnelmista ei enää tietoakaan!!
Se oli nasevasti ja osuvasti sanottu.
Ilman illuusioita ja unelmia motiivit jämähtää.
Viisikymppinen on oikeastaan onnellisin ihminen mielestäni, kun muistaa vanheta arvokkaasti. Takana ovat pätemisen tarve ja kauhea koheltaminen hellan ja työpaikan välillä. Ruumiin tarpeetkin ovat rauhoittuneet hitaamman hormoonitoiminnan myötä. Saa olla heikko ja väsynyt eikä heti joku ihmettele: ootko sairas?
Iloitkaamme niin kauan, kun olemme terveitä, joskin vähän ryppyisemmässä kuoressa. Turha tavoitella median aikaansaamaa nuoruuden ihannointia. On oltava nöyrä ja kohdattava jokainen päivä rehellisesti. Saa olla masentunut tai katkera, mutta päivän kerrallaan. Ne nuret ja kauniit tulevat perässä. Nyt on heidän aikansa rakentaa yhteiskuntaa. Me olemme osamme tehneet.
On mukava, kun osaa ajatella noin.
Asenteestahan kaikki on kiinni.
Uudet vaiheet vaativat tottumisen ja hyväksymisen; rakentaa paras mahdollinen elämä niillä eväillä, mitä kulloinkin repussa on.
Ei nuoruutta enää takaisin halua, se vaihe on eletty, ne vastuut kannettu ja nyt on seuraavan sukupolven vuoro.
Toivon ja pyydän, että kirjoitat tuossa vain omasta puolestasi.
Totuushan kuitenkin on, että meistä useimmilla viiskymppisillä on työuraakin vielä 10-15 vuotta jäljellä.
Itselläni ainakin on vielä "ruuti kuivaa" ja unelmia jäljellä niin työn kuin muunkin suhteen.
Ymmärrän, että jos terveys alkaa pettämään on silloin helpotettava elämää, mutta nykyiset viisikymppiset ovat terveempiä kuin koskaan, ja odotettavissa oleva elinaika pitenee pitenemistään.
Nyt on hyvä aika panostaa työhön ja omaan elämään kun lapset ovat jo omillaan. Tsemppiä vaan kaikille, maailma on viiskymppisten!
Eikä kokemusta saa muutakuin elämällä. Odotan aivan innolla huomista ja sitä seuraavia päiviä.Ne varmasti ovat elämäni parhaita, parempia kuin menneet. Tiedän nuoruuden kohelluksen ja hullutukset ja virheet joille nyt nauran, en kaipaa sitä. Mutta ikääntymistä tästä eteenpäin en ole kokenut, se on varmasti kokemisen arvoista. Tuottavuus ei ole elämän arvokkuuden tai onneelisuuden mittari, eikä tehokkuus, eikä nopeus. Ei myöskään raha eikä mammona. Pikemminkin siinä ovat luetteloitu elämän onnellisuuden estävät ja pilaavat tekijät. Rakkaus ja rauha, kiireetön työnteko tai ansaittut eläkepäivät puuhasteluineen, metsästys tai kalastus, marjastus tai samoilu eräretkillä, sitä kaipaan.
Ystäväni äiti viettää 90-vuotispäiviään tänä vuonna, ja hän on edelleen sekä kaunis että rohkea. Kelpaa meille malliksi. ;)
Ehkä meidän kannattaisi alkaa miettiä "tuottavuus"-sanalle laajempaa merkitystä kuin luulen sinun tekstissäsi tarkoittaneen. Miten olisi esim. mielihyvän, elämänlaadun, ilon, hyvänolon, uusien oivallusten tms. tuottaminen?
Tuottavuus ei ole ihmisen elämän tai tarpeellisuuden mittari, ei kilpailu, eikä mikään millä materiaalista paljoutta mitataan. Erilaisten poliittisen päätöksetekojen mittariksi ja tavoitteeksi pitäisi ottaa ihmisten onnelliosuus. Ei elämän tarkoitus ole vain ja ainoastaan tuottaa materiaa mahdollisimman paljon jollekin tai että se täyttäis meidän kokoelämän. Kyllä elämä ja onnellisuus on minusta muualla. Se on esim. niissä asioissa mitä optimisti-orvokki tuossa tuottavuus-sanan uusina laajempina merkityksinä luettelee, "mielihyvä, elämänlaatu, hyväolo, ilo" lisäisin siihen tämän elämän onnen, onnellisuuden.
Hei, ehkäpä ja toivottavasti Sinulla on huono päivä vain.
Tämä 50 on oikein hyvä ikä, jos vain terveys on tallella.
Lapset on aikuisia ja omillansa tai opiskelemassa,niinkuin minulla.Hienoja nuoria ihmisiä kerrassaan.
Nyt yksin eläessä saa vihdoin tehdä mitä itse haluaa,eikä tarvitse huolehtia muitten arjen sujumisesta,saa vihdoinkin elää itselleen.Olen eronnut jokunen vuosi sitten ja tyytyväinen tähän nykyiseen elämääni ja itsenäisyyteeni.
En tunne itseäni lainkaan ikälopuksi, harrastan kuntoilua monissa muodoissa, tennistä, kuntosalia,kesäisin pyöräilen paljon....nyt on sitä aikaa itselle. Käyn töissä, tapaan ystäviäni ja matkustelen pari kertaa vuodessa Lapissa ja kerran Lämpimissä maissa.
Minusta elämä tässä iässä on ihanaa, ei kuolemaa kannata kuule ruveta odottamaan, elämä on elämistä varten.
Tietenkin jokaisella on oma juttunsa..... onko työtä....onko sairauksia ja tietenkin millainen sosiaalinen elämä on, sekin vaikuttaa.
Minä viihdyn yksin, mutta en ole yksinäinen kuitenkaan. Se pitää vain oivaltaa tämä elämänkulku.
Tänään minua tympi tämä hiljainen Pyhäpäivä, niinpä hyppäsin junaan ja läksin Helsinkiin ja suuntasin Ravintola Kappeliin syömään ja elämää katselemaan.Olipa paljon Venäläisiä turisteja Helsingissä.
Kyllä tämä Wiiskymppisen elämä on kuules ihan mukavaa :)
N50
" Tähän elokuvaan et voi ostaa lippuja. Niitä myydään vasta elämän portilla. Filmi on katsottava alusta loppuun, parhaat kohdat määräät sinä itse. Elokuva on ikuinen menestys; sen nimi on elämä."
Kiitos kanssamatkaajat kirjoituksistanne, jotka ovat tuoneet hymyn sydämeen takaisin
ja rohkeuden, vaikka kauneus katoavaista onkin;)
Kyllä elämä on arvokas lahja, sen kuin muistaisi pimeinäkin päivinä, ja että ikä on mielentila.
Olette ihania ihmisiä.