Tampereen valinta.

"Tampereen oppilaitokset valitsivat Microsoftin

Sektori ke 19.2.2003 klo 9:54

Tampereen kaupunki on tehnyt Microsoftin kanssa mittavan sopimuksen, jonka myötä kaupungin koulujen yhteensä 4200 työasemaa ovat yhden lisensointisopimuksen piirissä.

Vuoden mittainen sopimus kattaa sekä kaupungin yleissivistävät että ammatilliset oppilaitokset eli yhteensä yli 31 000 oppilasta ja henkilökunnan edustajaa.

Tampereen kaupungin ammattiopiston atk-palvelupäällikön Jorma Aallon mukaan Microsoftin ohjelmistosopimukset ovat piilokustannusten osalta kustannustehokkaita.
"On tärkeää tutustuttaa oppilaat niihin ohjelmistoihin, joita työelämässä käytetään.

Toisaalta lisenssisopimus antaa kaupungin koulujen atk-tukihenkilöstölle paremmat mahdollisuudet reagoida muuttuviin tarpeisiin. Nyt meillä on mahdollisuus asentaa työasemiin juuri ne käyttöjärjestelmät ja sovellukset, joita hallinto sekä opetus vaativat", Aalto toteaa.


Oppilaitossopimus antaa koulujen henkilökunnalle mahdollisuuden käyttää ohjelmistoja myös kotonaan.
"




Mitä VEROTTAJA tai POLIISI sanoo tuosta viimeisestä:

"Oppilaitossopimus antaa koulujen henkilökunnalle mahdollisuuden käyttää ohjelmistoja myös kotonaan."


Veronmaksajat senkin edun maksavat.


http://mikropc.net/uutiset/uutiset.body?categoryId=atk&day=20030219#w200302190954244929
6317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Miten noin on päässyt tapahtuun että Mikkis antaa KOPIOIDA softaa koulusta kotiin?????? Eihän duunistakaan saa kopsata käyttistä tai muutakaan softaa (ellei se ole Linux ja muita Open Source-softaa) kotikäyttöön, jos joku niin tekis ja kärähtäis niin vähintään sakot tulis ja pahimmas tapaukses häkin ovi kalahtais.

Äänestä
  • Tuo on ollut osana Microsoftin oppilaitoslisenssiä jo muutaman vuoden.

    Äänestä

  • Bits© kirjoitti:

    Tuo on ollut osana Microsoftin oppilaitoslisenssiä jo muutaman vuoden.

    Kysymys on rinnastettavissa LAHJOMAAN - annetaan sellaista etua, mikä, valittaessa toinen vaihtoehto, ei tulisi kyseeseen, silloin, jos seikka eli ETUUS otetaan hankintapäätöstä edeltävissä neuvotteluissa mukaan. Päivän selvä asia.

    Pitäisikö selittää tarkemmin?

    Äänestä

Miten noin on päässyt tapahtuun että Mikkis antaa KOPIOIDA softaa koulusta kotiin?????? Eihän duunistakaan saa kopsata käyttistä tai muutakaan softaa (ellei se ole Linux ja muita Open Source-softaa) kotikäyttöön, jos joku niin tekis ja kärähtäis niin vähintään sakot tulis ja pahimmas tapaukses häkin ovi kalahtais.

Äänestä
  • No ainaki missä mie oon työharjottelussa ni saa henkilökunta ottaa win2k:n kotikoneeseen... HUOM! Ei koske oppilaita

    Äänestä

  • Kaipa vitsinä on se, että pidetään käyttäjämäärä samana/kasvussa ja yritetään samalla esittää Mikkiksen tuotteet ainoana kunnollisena ja peruspöljälle tarpeeksi helppona vaihtoehtona (aika epätoivoista nykyään).
    Tulevaisuudessahan on sitten helppo hieman hienosäätää lisenssiä ja näin tehdä tuohta, kun ihmiset sitten kumminkin päivittävät, joko omasta tahdostaan tai käytännön pakosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minun pussilla kirjoitti:

"Tampereen oppilaitokset valitsivat Microsoftin

Sektori ke 19.2.2003 klo 9:54

Tampereen kaupunki on tehnyt Microsoftin kanssa mittavan sopimuksen, jonka myötä kaupungin koulujen yhteensä 4200 työasemaa ovat yhden lisensointisopimuksen piirissä.

Vuoden mittainen sopimus kattaa sekä kaupungin yleissivistävät että ammatilliset oppilaitokset eli yhteensä yli 31 000 oppilasta ja henkilökunnan edustajaa.

Tampereen kaupungin ammattiopiston atk-palvelupäällikön Jorma Aallon mukaan Microsoftin ohjelmistosopimukset ovat piilokustannusten osalta kustannustehokkaita.
"On tärkeää tutustuttaa oppilaat niihin ohjelmistoihin, joita työelämässä käytetään.

Toisaalta lisenssisopimus antaa kaupungin koulujen atk-tukihenkilöstölle paremmat mahdollisuudet reagoida muuttuviin tarpeisiin. Nyt meillä on mahdollisuus asentaa työasemiin juuri ne käyttöjärjestelmät ja sovellukset, joita hallinto sekä opetus vaativat", Aalto toteaa.


Oppilaitossopimus antaa koulujen henkilökunnalle mahdollisuuden käyttää ohjelmistoja myös kotonaan.
"




Mitä VEROTTAJA tai POLIISI sanoo tuosta viimeisestä:

"Oppilaitossopimus antaa koulujen henkilökunnalle mahdollisuuden käyttää ohjelmistoja myös kotonaan."


Veronmaksajat senkin edun maksavat.


http://mikropc.net/uutiset/uutiset.body?categoryId=atk&day=20030219#w200302190954244929

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu