MIKSI

Miksi lintuhäkiksi ei suositella ottamaan pyöreetä häkkiä, mikä vika siinä on???
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

No ei siitä pyöreästä muodosta yksinään mitään haittaa ole, vaikka joku urbaani legenda liikkuukin että juuri pyöreä muoto "tekee linnut hulluksi". Yleensä pyöreät häkit vaan ovat niin hirvittävän pieniä ja epäkäytännöllisiä että niitä kannattaa suosiolla vältellä (minimikokosuositushan häkille jo pienimmille peipoille ja undulaateille on 0,31m2, suorakulmaisessa häkissä siis esimerkiksi noin 70 x 45 senttinen pohja).

Pyöreissä häkeissä pohja-ala on yleensä ihan olematon, orret ja kupit on hankala asetella järkevästi, lisäksi häkin katossa pinnaväli usein kaventuu voimakkaasti jolloin on vaarana varpaiden kiilautuminen ja juuttuminen kapeisiin rakoihin. Liikuntaakin tulee vähemmän kuin vastaavan kokoisessa suorakulmaisessa häkissä kun puuttuu "pitkä" sivu jonka mitan voisi lennähtää häkin päästä päähän. Monet linnut lisäksi vetäytyvät mielellään häkin nurkkaan lepäämään, mikä tietenkään pyöreässä häkissä ei ole mahdollista.

Jos kuitenkin pyöreä (tai oikeastaan lieriön mallinen) häkki on riittävän kokoinen (sanotaan vaikka vähintään metrin halkaisijaltaan pienille linnuille), ja muuten rakenteeltaan käytännöllinen ja helppohoitoinen, niin en itse pelkän pyöreyden sinällään näkisi olevan mikään este käytölle. Esimerkiksi loma-, tai karanteenihäkkinä tms tilapäisasumuksena voisi pienempiäkin käyttää, mikäli turvallisuus on kunnossa ja sellainen sattuu nurkissa syystä tai toisesta pyörimään. Erikseen ostamaan noita ei kyllä kannata ruveta kuin korkeintaan koristeiksi (sievähän sellainen olisi katossa roikkumassa vaikka muratti tai juoru sisällään).

Äänestä

Taidat tietää paljon linnuista!siis nimim.M

Äänestä

Kommentoi aloitusta


töpö kirjoitti:

Miksi lintuhäkiksi ei suositella ottamaan pyöreetä häkkiä, mikä vika siinä on???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu