Kolmoiskansalaisuus?

Tilanne on niin, että ystäväni on erittäin rakastunut erääseen mieheen. Naimisiin he ovat menossa luultavimmin kesällä, täällä Suomessa. Mies on ulkomaalainen=toisen maan kansalainen. Ystäväni on syntymästä asti ollut kaksoiskansalainen. Kaikki kolme maata hyväksyvät kaksoiskansalaisuuden.
Ystäväni on kertonut heidän suunnitelleen perheenlisäystä. Kysymys nousee, että onko mahdollista, että lapsi saisi kaikki kolme kansalaisuutta?
Aika mielenkiintoista?
47286
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

no kiva juttu varmaan.
jos maa hyväksyy kaksoiskansalaisuutta ei vältämättä myös kolmoiskansalaisuutta..
mutta vanhempien kansalaisuutta saa periaatteessa joka tapauksessa (jos maa hyväksyy 2oiskansalaisuutta)pitää vain hakee..
siispä vaikea päättää..

Äänestä
  • Kolmoiskansalaisuus voi onnistua, myös kaksoiskansalaisuus toimii melkein aina hyväksyypä maa sen tai ei. Tieto ei viranomaisten välillä nimittäin kulje, eli eivät maan viranomaiset tiedä minkä maan passit sinulla on. Kun vauva syntyy anot ensin syntymämaan passia, sitten heti 2. maan ja sitten 3. maan passia. Tästä ei voi myöskään myöhemmin syntyä hankaluuksia, korkeintaan voit joutua tiputtamaan jonkun kansalaisuuden pois jolloin voit itse valita sen. Jos lapsi on tyttö, niin myöskään armeijaan liittyvät asiat eivät tule esteeksi. Jos yksi kansalaisuus on Suomen ja henkilö on mies niin kansalaisuuden menettää jos ei käy armeijaa / siviilipalvelusta.

    Äänestä

ja myös keskenään, niin onnistuu. Siis jos kaikkien kolmen maan välillä on kaksoiskansalaisuussopimus, niin onnistuu. Muuten ei.

Äänestä

On mahdollista saada kaikki kolme kansalaisuutta!
(Minulla on kolmekansalaisuutta)

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Numeroita-lukuja!!! kirjoitti:

Tilanne on niin, että ystäväni on erittäin rakastunut erääseen mieheen. Naimisiin he ovat menossa luultavimmin kesällä, täällä Suomessa. Mies on ulkomaalainen=toisen maan kansalainen. Ystäväni on syntymästä asti ollut kaksoiskansalainen. Kaikki kolme maata hyväksyvät kaksoiskansalaisuuden.
Ystäväni on kertonut heidän suunnitelleen perheenlisäystä. Kysymys nousee, että onko mahdollista, että lapsi saisi kaikki kolme kansalaisuutta?
Aika mielenkiintoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu