Torrevieja

ollaan lähdössä toukokuussa torreviejaan, kiinnostaisi lähinnä tietää millainen sää silloin siellä on, eli minkälaisella vaatetuksella pärjää ja onko turistielämä rauhallisempaa kuin esim. heinä-elokuussa? tarkoitus on kierrellä lähikaupungeissa/-kylissä, taxilla ja bussilla, onko teillä kokemuksia?
3965
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

kolmeksi viikoksi.
Kyllä toukokuussa tarkenee.
Suosittelen toukokuun ensimmäistä täyttä viikkoa.
Keskustassa, kalasataman viereisellä aukiolla "telttakylä", ulkoilmakonsertteja, ilotulitus sun muuta humputusta koko viikon.

Tietenkään ei ole sesonkikuukausien tungosta mutta ainakin meille on ollut elämää riittävästi.

Busseilla olemme ajelleet Alicantessa, Elchessä, Cartagenassa, Orihuelassa, Murciassa, Valenciassa ja kerran olemme tulleet ko. värkillä Almeriasta.
Ajo kesti vaihtoineen noin 7 tuntia.

Olen ehkä jäävi kommentoimaan.
20:n vuoden kokemus johtaa varmaan subjektiiviseen näkökantaan.

Äänestä

Olimme 2005 toukokuun eka viikon (emme saaneet aikaa soipimman kuin 1 vk).

Varsinainen turistikausi ei vielä ollut, mutta ilmat kuin suomalaisessa kesässä parhaimmillaan. Aamupäivällä jo kiipesi yli 20 asteen likelle 30, eli sortsikelit. Vesi jo uimakelpoista, parikymppistä.

Ensi toukukuun eka täysi viikko olemme menossa kolmeksi viikoksi sinne.

Äänestä

Torreviejassa asuneena voin sanoa, että kyllä jo toukokuussa pärjää vähemmilläkin vaatteilla, säät alkaa olla lämpimiä ja alkaa ns. rantakausikin, eli ihmiset alkaa siirtymään rannoille.
Perjantaisin markkinat, espanjan suurimmat sellaiset, keskustassa--kannattaa käydä jos tykkää halvasta shoppaillusta. Porukkaa on pilvin pimein ja tavaraa paljon ja tosi halvalla. Keskiviikkoisin La Matalla pienemmät markkinat.
Kiinalaisia ruokapaikkoja paljon, niissä kunnon sapuskat, paljon ruokaa ja halpaa.
Taxit yleisesti on aika kalliita, kun vertaa esim. kanarialle, mutta silti hieman halvempaa kuin täällä Suomessa. Bussit 1 e / suunta kaupungin sisällä. Vuokratkaa auto, sillä pääsee helpoiten ja nopeimmin paikasta toiseen.
Hyvää matkaa !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


handelson kirjoitti:

ollaan lähdössä toukokuussa torreviejaan, kiinnostaisi lähinnä tietää millainen sää silloin siellä on, eli minkälaisella vaatetuksella pärjää ja onko turistielämä rauhallisempaa kuin esim. heinä-elokuussa? tarkoitus on kierrellä lähikaupungeissa/-kylissä, taxilla ja bussilla, onko teillä kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu