yöllä ulos?

eli ku pikku pentu pitää viedä ainakin 2 tunnin välein ulos nii pitääkös se viedä yölläki pisulle?
niin ja pitääkö ne nappulat aina ennen tarjoamista turvottaa?
2503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Moi! edellinen vastasi hyvin tohon yöpissimiseen. nappuloista halusin sanoa, että minäkin luulin nappuloiden turvottamisen olevan ainoa vaihtoehto ennen kuin saimme hauvamme. meidän kasvattaja antoin meille kuitenkin erilaiset ohjeet: hän oli nappula-ajan tarjonnut ne veden kera. Eli na raksut sinne kuppiin ja kunnollinen loraus vettä. Meiän pentu(12vko) tykkää ihan sikana ja saa näin tarpeeksi nestettä.

Äänestä

Yöllä pentu kävi tarvittaessa tekemässä hätänsä siihen tarkoitukseen lattialla olevalle lehdelle.Nyt pentu puoli vuotias ihanuus,oppinut sisäsiistiksi(lenkit poikkeus?) ja pyytää tarvittaessa ulos.Pentu "säästää" lenkillä ollessaan pissat kotipihalle,tai pahimmassa tapauksessa matolle.

Meillä koirapenska antoi piut paut kostutetuille nappuloille joita tarjosimme kasvattajalta saadun ohjeen mukaan,eli syömättä jäivät kostutetut nappulat.Tarjosimme ja tarjoamme edelleen nappulat kuivina ja pentu käy vesikipolla juomassa ruokailunsa jälkeen.
Pentumme on aidon kotiruoan ystävä.Se maku näet.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


russel -94 kirjoitti:

eli ku pikku pentu pitää viedä ainakin 2 tunnin välein ulos nii pitääkös se viedä yölläki pisulle?
niin ja pitääkö ne nappulat aina ennen tarjoamista turvottaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu