sairasta porukkaa, sen oon huomannu. Terveellista ajaa vaan Karstulan ohi.
Karstulassa
asuu
132810
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
"Suurin piirtein Suomen positiivisin paikkakunta", Karstula, on ihanteellinen pysähdyspaikka valtatie 13:n varrella. Tervetuloa Karstulaan
Karstusten luovaa hulluutta ja hauskoja tapahtumia
Karstulan kunnan tapahtumakalenteri
Luova hulluus on verissä kaikilla karstusilla
ja positiivisuus on yksi kunnan tavaramerkeistä. Karstuset sanovatkin Karstulan olevan "suurin piirtein Suomen positiivisin paikkakunta". Onhan kunta tulvillaan mukavia ja avoimia ihmisiä, joille hulluimpienkaan ideoiden ja päähänpistojen toteuttaminen ei ole mitenkään mahdotonta. Karstuset osaavat nauraa itselleen. Hauskoja juttuja karstusista ja karstusten suusta kuultuna on niin paljon, että niistä on kerätty oma kirja Karstulan Lions Clubin toimesta. Kirjan nimi on Summassa vaan, karstusten jutut.
näkynyt Matti Jukkalaa TERVEISET Matille.
ns. "Luovalla hulluudella" yritetty selittää jotain muuta?
Kateelliisuus on pikemminkin ominaista Karstulassa.
Kyllä Matti näkyy kirkonkylällä liikkuvan.
Kesäisin polkupyörän kannsa.
ole kuin mikään muukaan.
..muistelin täs vaan erästä Tuijaa ,kiva oli tyttö,tosi kivat muistot jäi.
Tuijaa, Tuija sua huijaa.... On joo Karstulassa kivoja ihmisiä ihan varmasti suurin osa, mutta eipä se sen kummempi ole kuin moni muukaan paikka.
...huijannut:muistelin vaan näin julkisesti menneitä -80-luvun kivoja muistoja sieltä päin.
ko. Tuijan! Tai tunnen muutamia, mutta eräs tuli niistä mieleen... Enkä nyt tosissanu epäilly sun tulleen huijatuks!
Karstulassa koirat haukkuu yötäpäivää,hormoonipellet röyhistellee läskejään ja juoruakat huolehtii lopusta.Ihan p...stä koko paikkakunta.
Harkko...
reppanaa. Älä tuu tänne jos on niin kauheaa. snif snif.
Tarkenna tuota mielipidettäsi!