Naapurinpojat osa 4

harmaalokki kirjoitti:

MIKAEL:

”Kirottu hölmö, se juuri mä olen! Miksi ihmeessä mun piti pilata se tilanne siellä roskiksella! Kyllähän mä tajusin, että Leevi oli juuri pyytämässä anteeksi….ja mä menen sitten huutamaan ihan turhaan. Miksi mun pitää olla niin kirotun ylpeä? Nyt Leevi ei ehkä enää ikinä kehtaa yrittää uudelleen.”

Oli maanantai, eikä Mikael ollut päässyt silmän takia töihin kauppaan. Hän istui huoneessaan ja yritti koota uutta pienoismallilentokonettaan. Nimenomaan yritti, sillä hänen ajatuksensa ryhtyivät tavan takaa harhailemaan. Aatosten kohde oli totta kai eräs tietty nuori mies, jota Mikael ei saanut millään pysymään poissa mielestään. Ei vaikka hän oli hyvin vihainen tuolle nuorukaiselle. Leevi oli lyönyt häntä, motannut täysillä. Silmää kirveli edelleen silloin tällöin, toivottavasti ne tikit saisi pian pois. Mikael oli varma, ettei Leevi ollut koskaan ennen lyönyt ketään tuolla tavalla. Leevihän oli kuitenkin kiltti poika, vaikka ainahan hän oli ollut villi ja rauhaton. Mikael itse oli paljon tasaisempi luonne. Leevi kiivastui helposti ja oli muutenkin sellainen räiskyvä. Oikeastaan hän piti niistäkin piirteistä Leevissä, mutta se nyrkinisku, se oli satuttanut häntä myös sisältä päin pahasti…

Mikael pudotti harmistuneena liimaputkilon pöydälle. Pienoismalli sai jäädä sikseen. Olihan niitä jo muutenkin huone täynnä; tankkeja, hävittäjiä, pommikoneita, pari sotalaivaakin. Hän piti hurjasti pienoismalleista ja oli aika taitava kokoamaan niitä. Vielä enemmän hän kuitenkin piti Leevistä. Mikael nuuski hetken raitista ilmaa ikkunasta ja käpertyi sitten vuoteelleen sikiöasentoon seinännurkkaan nojaten. Oli niin paha olla.

”Olisipa Leevi tässä nyt, niin voisi puhua asiat halki…ja sitten saisi tietää voitaisiinko enää koskaan olla ystäviä tai edes tavallisia kavereita.” Mistään enemmästä Mikael ei ollut enää aikoihin jaksanut haaveillakaan, niin selvä hetero Leevi oli. Mikael oli kuitenkin päättänyt jo aikoja sitten, ettei kukaan muu kelpaisi hänelle, vain Leevi. Oli siitä jo useampi vuosi, kun hän oli käsittänyt olevansa homo. Olisi kai pitänyt kertoa asiasta kavereille jo paljon aiemmin, olisipa ainakin ajoissa nähnyt ketkä välittävät hänestä todella. Mikael oli kuitenkin pelännyt, että kaikki olisivat hylänneet hänet. Nyt niin todella näytti käyneenkin. Leevi oli lyönyt häntä eikä muistakaan ollut kuulunut mitään sen tapauksen jälkeen. Mikael puristi kovemmin käsivarsiaan polvien ympärille ja huokaisi raskaasti.

Silloin puhelin soi. ”Sakke”, Mikael luki näytöltä. ”Moi”, hän vastasi varovaisesti. ”Mikke…ööö…me ollaan Timon ja Henkan kanssa, tässä teidän oven edessä. Tulisitko sä ulos?” Kohta Mikael oli pihalla ja kohtasi kolme hieman vaivautuneen näköistä kaveriaan. Sakke raapi kengällään hiekkaa, kunnes avasi suunsa, ”Mikke hei, me kaikki…siis me kolme…ollaan tosi pahoillaan siitä että se sun päiväkirjas paljastui.” Mikael, joka ei ollut osannut edes toivoa mitään anteeksipyyntöä, katsoi ensin kolmikkoa varovaisesti, mutta sitten hänen naamansa levisi hymyyn. ”No, joo ei muistella sitä enää”, hän virkkoi ja kaikki oli taas hyvin ystävysten kesken.

……..

Seuraavana päivänä kaverukset istuivat yhdessä lähiseudun kahvilassa ja puhuivat Leevistä. ”On se vaan niin kirotun itsepäinen”, Henkka nurisi. ”Niin tai sitten se vain pelkää eikä kehtaa tulla puhumaan sulle”, Timo ehdotti. Mikael nyökytteli, Leevin käytös oli tosiaankin muuttunut yhä omituisemmaksi. Mikaelin vanhemmat olivat puhelleet eilen ruokapöydässä, että Leevi oli hypännyt auton taakse piiloon, kun he kävelivät ohi. Hänen äitinsä oli jutellut Leevin äidin kanssa ja kuullut, että Leevi oli masentuneen oloinen. ”Se taitaa olla aika kurjassa jamassa, mutta syyttäköön vain itseään”, Sakke tuhahti. Sakke oli kuulemma toissailtana ollut pelaamassa biljardia Leevin kanssa. Sakkekin oli kertonut, että Leevi vaikutti todella vaisulta, vaikkei tämä ollutkaan juuri mitään suostunut paljastamaan.

Mikael nyökytteli muiden mielipiteille, mutta totta puhuen hänen oli alkanut käydä hieman sääliksi Leeviä. Mikael joutui oikein taistelemaan, että muisti pysyä vihaisena Leeville, joka selvästi näytti voivan pahoin tilanteesta. Leevissä ei kuitenkaan ollut miestä tulla pyytämään anteeksi ja Mikael vakuutti ettei hän itse ota ensimmäistä askelta.

Mikael oli avautunut ystävilleen enemmän Leevistä ja myöntänyt kaipaavansa tätä. Ei tietenkään suoraan, vaan kautta rantain niin kuin miesten parissa tunneasioista puhuttiin, jos puhuttiin. Kaverit tuntuivat hyväksyvän homouden aivan täysin ja olivat tasan yhtä käärmeissään Leeville tämän saamattomuudesta. ”Jos vaan tietäis, mitä se oikeesti ajattelee musta…”, Mikael mutisi. Silloin Sakke nosti päätään, ”se pitää sitten selvittää”, hän huudahti. ”Täh, mitä sä oikein ajat takaa”, Mikael ihmetteli. ”Annas kun mä kerron mitä mulla on mielessä”, Sakke sanoi ovela ilme kasvoillaan. Yleensä Mikaelin mielestä Saken ideat olivat kaistapäisiä, mutta nyt hän kuunteli kaverinsa ehdotusta yhä kiinnostuneempana, mitä pidemmälle se eteni.

………

LEEVI:

Keskiviikkoiltana Leevi jurnutti työpäivän jälkeen olohuoneen sohvalla ja surffaili tv-kanavalta toiselle. Tuntui, että kaveritkin olivat ottaneet hänen jonkinlaisen hajuraon. Vaikka olihan se ihan ymmärrettävää, kuka nyt pahoinpitelijän kanssa viitsisi seurustella. Leevi kirosi lähes tauotta itseään omasta pelkuruudestaan. Nyt alkoi olla jo todella ikävä Miksua. Eiväthän he muuten olleet juuri koskaan näin pitkään erossa, mitä nyt muutamia mökkireissuja tai ulkomaanmatkoja lukuun ottamatta. Melkein aina hän oli mökillekin kinunnut Mikaelin mukaan tai sitten toisin päin.

”Leeviseni, mä tarvitsisin sun apua”, Äiti huhuili keittiöstä. ”No, mitä nyt?”, Leevi mumisi kyllästyneenä laahustettuaan keittiöön. ”Olisitko kiltti ja kävisit ostamassa mantelimassaa kaupasta?” ”Miksi sä et käy itse?”, Leevi uteli hieman ärsyyntyneenä. ”Mä en voi jättää uunia vahtimatta ja sä käyt pyörällä paljon nopeammin”. ”No, okei…”, Leevi ei jaksanut vastustella. ”Kiitos kulta, tässä rahat ja plussa-kortti”. ”Plussa-kortti! En mä K-kauppaan mene!”, Leevi säikähti, sillä Miksun isän kauppa olisi viimeinen paikka maailmassa, jonne hän menisi ostoksille. ”Leevi, sitä mantelimassaa ei saa S-marketista. Etkä sä voi loputtomiin vältellä Miksua ja sen vanhempia. Myöntäisit itsekin, että sulla on Miksua ikävä.” Leevi puristeli käsiään tuskastuneena nyrkkiin, ”en mä voi mennä sinne…”, hän ruikutti. Samassa ovi kävi ja Isä kolisteli sisään. Äidin edessä Leevi olisi kehdannut vielä olla menemättä kauppaan, mutta Isän kuullen se olisi ollut liian kakaramaista. ”Hyvä on”, Leevi hän huokaisi, otti rahat sekä kortin ja sanoi keittiöön ilmestyneelle Isälleen lähtevänsä kauppaan.

”Voi paska”, Leevi kirosi huomattuaan, ettei Ford Sierra ollutkaan paikallaan. Miksu oli tietysti lähtenyt sillä jonnekin. ”Mitenköhän tuon autonkin kanssa käy jos me emme enää ikinä ole puheväleissä”, Leevi suri itsekseen ja pyöritteli omia autonavaimiaan sormissaan. Ei auttanut kuin lähteä pyörällä sotkemaan kauppaan, kun ei enää viitsinyt sisällekään mennä Isän autoa kinuamaan.

Leevi kaarsi kaupan eteen ja jätti pyöränsä tolppaa vasten nojaamaan. ”Älä anna Miksun tai sen faijan olla kaupassa”, Leevi rukoili. Hän avasi pelko kurkussa oven. Jo tuulikaapissa hän huomasi toiveen turhaksi, kassalla selin häneen istui kauniin kullanväriset hiukset omaava poika.

Leevi mietti kuumeisesti vaihtoehtoja. ”Mä en voi palata kotiin tyhjin käsin…vitun mantelimassa!” Leevi huokaisi ja hipsi hyllyjen taakse toivoen, ettei Miksu huomaisi. Pieni lohtu sentään oli ettei Mikaelin isää näkynyt missään. Hän löysi nopeasti mantelimassan ja kurkisti hyllyn takaa kassalinjastolle päin. ”Voi helkkarin helkkari, ei tietenkään muita kassoja kuin Miksu”. Leevi puristi mantelimassapötköä rintaansa vasten ja seisoi turhautuneena hyllyjen välissä. ”Nyt on kaupassa hiljaista, ehkä sattuisi sopiva sauma ja mä voisin pyytää Miksulta anteeksi siinä kassalla. Hitto, jos tulee tilaisuus, niin mä teen sen!”, Leevi päätti lujasti.

Hän kurkista kassalle, siellä oli vain yksi asiakas, joku nuori mies. Leevi odotti hetken ja arveli sitten, että olisi sopiva hetki astella kassalle. Hän kohensi ryhtiään, veti ilmaa keuhkoihinsa ja käveli reippaasti kassaa kohti. Siihen se hyvä onni sitten loppuikin. Tuo nuori mies oli eräs Tuomo, Miksun siskon kaveri. Lisäksi Tuomo oli lähiseudun ainoita julkihomoja ja hänet tunnettiinkin paremmin nimellä homo-Tuomo. Miksu ja Tuomo näyttivät uppoutuneen keskusteluun, jonka sanoista Leevi ei saanut selvää. ”Se siitä tilaisuudesta sitten, en mä tässä Tuomon kuullen voisi alkaa mitään anteeksipyyntöjä esittää”, Leevi murehti.

Koska perääntyäkään ei enää voinut, hän meni kassalle ja asetti mantelimassan hihnalle. Miksua ei näyttänyt kiinnostavan asiakkaan tulo kassalle, vaan hän oli keskittynyt -ilmeistä päätellen hauskaan- keskusteluun. Leevi huomasi, että Miksun silmänympärys sinersi edelleen. Sen näkeminen aiheutti kurjan nipistyksen mahassa. Hän katsahti myös Tuomoa. ”Tuosta miehestä kyllä huomaa homouden”, Leevi paheksui hieman mielessään katsoessaan tämän kahdella eri värillä raidoitettua pystytukkaa, ylikireitä farkkuja ja ihonmyötäistä paitaa.

Viimein Mikael vilkaisi laiskasti Leeviä, mutta ei ilmeelläkään noteerannut kuka siinä oli. Tuomokaan ei tehnyt tilaa Leeville eikä edes moikannut, vaikka olivat he sentään ennen tervehtineet toisiaan. ”Hei…”, Miksu mutisi tylsistyneen näköisenä mantelimassapötkölle. ”Euro viiskyt”, hän tipautti suustaan ja pyyhkäisi välinpitämättömällä katseellaan Leeviä. Ihan kuin ei olisi tuntenut häntä! Leevi tunsi itsensä hyvin mitättömäksi otukseksi. Miksu työnsi veltolla liikkeellä vaihtorahat plussa-korttia esittävälle alustalle. Leevi otti kolikot sanomatta sanaakaan. Tuomo vilkaisi tympääntyneenä Leeviä, muttei väistänyt tilaa tehdäkseen, vaan alkoi pälättämään Miksulle jotain tämän siskosta. Leevi kiersi Tuomon, otti mantelimassan hihnalta ja lähestulkoon pakeni kaupasta.

Ulkona hän tempaisi pyöränsä ja polki kovaa kappaleen matkaa, kunnes hän tapasi penkin, jolle lyyhistyi. ”Miksi se teki mulle noin!”, Leevi voihkaisi ääneen. Paha olo kiersi koko ruumiissa, ihan päätäkin särki jännityksen lauettua suunnattomaksi pettymykseksi. Leevi oli odottanut aivan muuta Mikaelin taholta, ehkä punastumista, kiukustunutta tai loukkaantunutta ilmettä, mutta ei todellakaan tuollaista käytöstä. Raivoaminen päin naamaakin olisi ollut parempi vaihtoehto, kuin täydellinen huomiotta jättäminen. Tilanteen täytyi olla vielä pahempi, kuin Leevi oli kuvitellut, sillä Miksu ei ollut koskaan käyttäytynyt kenellekään noin.

Leevi vilkaisi mantelimassapötköä, hän oli puristanut sen kourassaan aivan lötköksi. Plussa-korttiakaan hän ei ollut muistanut näyttää… Moitteet Äidiltä eivät kylläkään nyt juuri hetkauttaneet. Leevi otti pyöränsä ja polki hiljakseen kotiinsa.



.....

Kiitos taas teille palautteesta! Koska en ole leivontaihmisiä niin ei ole hajuakaan mantelimassan hinnasta:)

Nyt mulle on selvää, mihin suuntaan novelli lähtee. N. 3 osaa jäljellä, veikkaan:)

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä