Mitäs arvelette et mikä siskoani mahtaa "vaivata"..?
Mul siis on koko aikuisikäni ollut vauvakuumetta ja jo vuosia sitten mieheni kanssa toivotettiin oma vauva meillekin tervetulleeksi (mutta toistaiseksi vielä tuloksetta) ja yleensä aina jos olen näinä vuosina yleensäkään harvoissa keskusteluissamme maininnut tästä aiheesta, on siskoni aina korostanut että kuinka raskasta, kiireistä ym. (negatiivista asiaa) elämä lapsen/lasten kanssa on, mutta ihme kyllä, yhtään ei niistä hyvistä puolista ole maininnut!
Kait niitäkin sentään on?
Ja eikö hänestä olisi ihanaa että heidän lapsillaankin olisi lisää serkkuja joiden kanssa temmeltää?
Ja kun tässä eräänä vuonna iloitsin raskaudestani, joka kuitenkin suureksi suruksemme meni kesken, vastasi siskoni mitään onnittelematta että "ei sitä vielä tiedä miten käy" (ja olikin valitettavan oikeassa).
Siis mua peräti kymmenen vuotta nuoremmalla siskollani on jo perhe; puoliso ja monta pikkulasta ja he asuvat puolentuhannen kilometrin päässä, niin että toki minäkin tahdon kokea tässä elämässäni äitiyden onnen/harmitkin kokonaisuudessaan!
Harmi sikälikin, kun tietää että nämä lapsoset ainakin ovat tykänneet olla meidän seurassa ja yökylässäkin (jopa paremmin kuin kukaan ja hekään olisi osannut arvatakaan), niin että osattaisiin kyllä käsitellä omiakin lapsia hyvin.
Ja näitä lapsia me ollaan joka vuosi muistettu vähintään paketteja lähettämällä, kun he eivät ole olleet täälläpäin sukuloimassa (ja meitäkään eivät heille juuri ole kutsuneet).
Olisko niin että jos meillä olisi omia lapsia/tai edes se kauan toivottu yksi, voi olla että ei niin tulisi noita heidän lapsia sitten huomioitua ja "paapottua", varsinkaan isovanhemmilla jos suvussa olisi muillakin lapsia?
Muutenkin siskoni puolelta tuntuvat yhteydenotot vähenneen vuosi vuodelta, syystä jota en edes tiedä, vaikka olen aina yrittänyt olla ns. hyvä isosisko hänelle ja hyvä täti hänen lapsosilleen, pidän heistä kovasti. Ikävä on rakasta pikku-siskoakin;(
Mul siis on koko aikuisikäni ollut vauvakuumetta ja jo vuosia sitten mieheni kanssa toivotettiin oma vauva meillekin tervetulleeksi (mutta toistaiseksi vielä tuloksetta) ja yleensä aina jos olen näinä vuosina yleensäkään harvoissa keskusteluissamme maininnut tästä aiheesta, on siskoni aina korostanut että kuinka raskasta, kiireistä ym. (negatiivista asiaa) elämä lapsen/lasten kanssa on, mutta ihme kyllä, yhtään ei niistä hyvistä puolista ole maininnut!
Kait niitäkin sentään on?
Ja eikö hänestä olisi ihanaa että heidän lapsillaankin olisi lisää serkkuja joiden kanssa temmeltää?
Ja kun tässä eräänä vuonna iloitsin raskaudestani, joka kuitenkin suureksi suruksemme meni kesken, vastasi siskoni mitään onnittelematta että "ei sitä vielä tiedä miten käy" (ja olikin valitettavan oikeassa).
Siis mua peräti kymmenen vuotta nuoremmalla siskollani on jo perhe; puoliso ja monta pikkulasta ja he asuvat puolentuhannen kilometrin päässä, niin että toki minäkin tahdon kokea tässä elämässäni äitiyden onnen/harmitkin kokonaisuudessaan!
Harmi sikälikin, kun tietää että nämä lapsoset ainakin ovat tykänneet olla meidän seurassa ja yökylässäkin (jopa paremmin kuin kukaan ja hekään olisi osannut arvatakaan), niin että osattaisiin kyllä käsitellä omiakin lapsia hyvin.
Ja näitä lapsia me ollaan joka vuosi muistettu vähintään paketteja lähettämällä, kun he eivät ole olleet täälläpäin sukuloimassa (ja meitäkään eivät heille juuri ole kutsuneet).
Olisko niin että jos meillä olisi omia lapsia/tai edes se kauan toivottu yksi, voi olla että ei niin tulisi noita heidän lapsia sitten huomioitua ja "paapottua", varsinkaan isovanhemmilla jos suvussa olisi muillakin lapsia?
Muutenkin siskoni puolelta tuntuvat yhteydenotot vähenneen vuosi vuodelta, syystä jota en edes tiedä, vaikka olen aina yrittänyt olla ns. hyvä isosisko hänelle ja hyvä täti hänen lapsosilleen, pidän heistä kovasti. Ikävä on rakasta pikku-siskoakin;(
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehkäpä hänellä vaan on kovempaa kuin saatat kuvitellakkaan, ei niistä kerrota, edes läheisille.
Ja voin kertoa Sinulle, että kyllä todellisuudessa tää lapsi-rumba on kovempaa kuin olisin pienessä mielessänikään koskaan kuvitellut. Tuppaa ihan oikeasti joskus ne ilot unohtumaan.
Otappa yhteyksiä siskoosi, kysele vaikkapa kevyesti mahtaisiko olla avuntarvetta? Kaikilla ei aina mene yhtähyvin kuin toisilla...
Jos nyt kertoisin viimeisen puolivuotiseni niin et uskoisi. Se on pitänyt sisällään aivan uskomattomia vastoikäymisiä, joihin en mitenkään olisi voinut vaikuttaa....
Ja aivan uskomattoman määrän.....
Mutta, eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
-eikös alkup./kysyjällä muka sitten ole vaikeaa? Et taida tietääkkään mitä tuskaa lapsettomuus aiheuttaa. Kait jokaisella, joka haluaa kokea äitiyden, on "oikeus" edes yhteen lapseen? Ja miten siinä toiselle vielä apuja tarjoot jos asuu 500kilsan päässä, eipä siinä...
Siskosi puhuu ihan totta siitä lapsijutusta. Toisaalta tuntuu vähän oudolta hänen kylmä suhtautumisensa. Se että sanoo jollekin, että "ei sitä vielä tiedä" on melkoisen häijyä! Hän saattaa kadehtia sinua jostakin asiasta, niinhän pikkusiskot isosiskoja todella usein kadehtivat. Voi olla että hän pitää itseään "parempana" vain siinä että hänellä on lapset (joiden kanssa on yhtä helvettiä).
että jos mitenkään olisi mahdollista, niin tapaisitte(vaikka välimatkaa onkin) ja keskustelisitte rauhassa mikä teidän väliinne on tullut ja kertoisitte omista iloista/murheista. Joskus on hyvä "nostaa kissa pöydälle". Minun veljelläni ja hänen vaimollaan on yksi ihana poika, joka kohta täyttää vuoden. Olemme hänen kumminsa ja olemme onneksi saaneet olla heidän elämässään läheisesti mukana. He ovat myös(varsinkin vaimo), niin innoissaan omasta lapsestaan, että ei jaksa aina kuunnella ja tukea minua lapsettomuudessa. On kai sekin ymmärrettävää kun he ovat niin innoissaan pienokaisesta. Onneksi näistä kaikista huolimatta meidän välimme ovat pysyneet hyvinä.
Toivon, että tekin saisitte asioista puhuttua ja välinne takaisin siihen mihin toivoisit.