Makoilin sohvalla keskikokoisen koirani kanssa ja se nukkui jalkopäässäni. Minulla on tapana ollut pitää jalkoja koiran päällä ja koskaan ei ole mitään sattunut. Koira painaa n.35kg. Nyt kumminkin kun varovasti asetin jalkani koiran päälle niin alkoi yhtäkkiä ihan kamala ulina ja itku!!! säikähdin niin että sydämeni meni kurkkuun ja suoraa huutoa kesti n. 15 sekuntia. Ja todella asetin jalkani erittäin varovasti. Luulin että nyt kävi pahasti ja purskahdin heti itkuun..kumminkin heti kun koira oli rauhoittunut silittelemällä johon meni noin minuutti kaksi niin se pystyi kävelemään ja juoksemaan normaalisti. Ei aristanut mitään paikkoja.
Mitä tapahtui?? Itse en ole keksinyt muuta selitystä kun että se unissaan säikähti. Huutamisen loputtua tai sen aikana ei läähättänyt tai suu vaahdonnut ym muita merkkejä ei ollut. Ainoastaan tuo sydäntäsärkevä valitus. En ole eläessäni säikähtänyt noin paljon.
Auttakaa viisaammat, mitä tapahtui??
5
537
Vastaukset 5
Mä luulen kanssa, että koirasi nukkui sikeästi ja säikähti...
Meillä joskus pieni pentu säikähti ulkona ilta hämärässä jotain, ja se huusi kanssa kuin olisi kurkkua leikattu, mitään hätää sillä ei oikeasti ollut..tuli ekana itselle mieleen myös. Silloin huuto saattaa olla kyllä juuri sen kuullosta kuin henkeä vietäis.
nähtävästikkin ? Mutta ei syytä huoleen jos muuten normaali
nukkui todella sikeesti ja pelästyi jalkojasi. Meillä oli sellainen Griffon joka huusi jo kun vasta meinasin astua sen varpaille. Monta kertaa säikähdin itsekkin sitä huutoa niin että meinasi tulla pissi pöksyihin.
Ei siinä sen kummempaa liene tapahtunut.- Koiranomistaja*
Huh voin huokaista helpotuksesta...sekunnissa vilahtivat kaikki maailman kauhuskenaariot sillä hetkellä,ajattelin jopa että nyt sillä murtui selkä. Koira on ollut täysin normaali sen jälkeen eli ei mitään tapahtunut. Tuntui hyvältä kuulla muitten mielipiteet! Ette usko miten säikähdin itsekin. Purskahdin heti itkuun, kun ajattelin satuttaneeni sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551