työpaikkakiusaaminen

hei. mitä tehdä ilmiölle,joka tuntuu olevan jo tapa tällä osastolla. ilmapiiri osastolla on huono ja selvää kiusaamista esiintyy.ihmiset työskentelevät jaksamisensa äärirajoilla, eikä kukaan puutu tilanteeseen.on tilantesta johtuen syntynyt muutaman ihmisen kuppikunta jotka pyörittävät koko osastoa, kun jäät ulkopuolelle-niin totisesti jäät.opiskelijat eivät enää hae osastolle töihin työharjoitelun jälkeen ja sairaslomat nousevat ja sijaisista on huutava pula, ja kukaan ei enää tiedä syytä, eikä kukaan tiedä miten saada tilanne korjatttua? esimiehet vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja tilanne on kuin elävä kaaos.
111046
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ota yhteys tarvittaessa ensin työterveyshuoltoon.

Äänestä

Niin monen kanssa juteltuani ja henkilöt on vielä eri paikkakunnilta olen todennut että tilanne on yleinen hoitoalalla. Minut kiusattiin sairaslomalle ja lähes työkyvyttömyyseläkkeelle silti asiaan ei puututtu. Kuntasektorilla johtotason tehtäviin pääsee suhteilla, eikä niinkään pätevyydella. Suhteilla valitulla on aina hännystelijät jotka sitä paikkaa on olleet petaamassa johtajalle, joten valta on myös heillä. Ei siis ihme että hoitoalalla voidaan húonosti koska näin syntyy niitä kuppikuntia joita johtaja joko suosii tai sorsii. Hännystelijät voivat hyvin ja he saavat tehdä ihan mitä vaan ja yleensä se on toisten "pompottelu" ja kiusaamienen

Äänestä

Lähde nopeasti pois.Ota sairaslomaa vaikka ja etsi sillävälin uusi työpaikka yms.Toinen vaihtoehto on katsoa että kaikki toimivat lainmukaisesti ja jos ei niin tehdä jatkuvia valituksia ylemmälle tasolle

Äänestä

meinannu opiskella lähihoitajaksi. Olen mielenkiinnolla seurannu täällä keskusteluja ja välillä pysähtynyt miettii "hei, hetkonen.. olen vapaaehtoisesti hakeutumassa moiseen mukaan.." Mutta tunnen sydänmessäni että auttamistyö on mun juttu.. Olen ollu yht. 1v. hoitoalalla työharjottelussa. Toinen oli päiväkoti ja toinen
psykiatrinen hoitokoti. Ja olen tehnyt vapaaehtoistyötä 3v. (puhelin auttamistyö). Mut kaikesta huolimatta kyllä mun on kuuneltava sydäntäni.. Haen ensi syksynä sosiaali- ja terveysalanperustutkintoo. Toivottavasti pääsen ja toivottavasti minua onnistaa tulevaisuudessa ja saan kivan työpaikan(en ole viellä ajatellu mikä suuntautumiseni olisi) ja mukavan työporukan.. Voimia teille kaikille hoitotyöntekijöille! Te olette kaikki arvokkaita!

Äänestä
  • Miten tämä sun juttus liittyy kiusaamiseen??? tervetuloa vaan hoitoalalle itselleni sanon tervemoenoa toiselle alalle

    Äänestä

Niin, itsellänikin oli ajatuksena lähteä opiskelemaan hoitoalaa, mutta ollessani vähän aikaa työharjoittelussa huomasin, että ei sittenkään...Työpaikalla oli työhönsä kyllästynyt, keski-ikäinen hoitaja, joka räksytti kuin rakkikoira, pilasi koko työyhteisön ilmapiirin. Jäi erittäin negatiivinen kokemus harjoittelusta, vaikkakin muut hoitajat, ja miehet etenkin yrittivät kannustaa ja käyttäytyivät ammattimaisesti. Kannattaisi näiden hoitajien, jotka ajattelevat olevansa kaikkien muitten yläpuolella miettiä, miksi ala ei kiinnosta nuoria, tässä yksi syy, eli eikö voisi lähteä työpaikasta kävelemään, jos työ ei maistu.

Äänestä

Kuullostaa varmaan hölmöltä, mutta kiire lisää työpaikkakiusausta. Ainakin niin mä uskon.
Meillä oli osastolla tosi hyvä henki, mutta sitten lyhyen ajan sisällä porukkaa lähti opiskelemaan, äippälomille ym. Tilalle ei saatu pitkäaikaisia työntekijöitä ja porukkaa ramppas jatkuvalla syötöllä. Vakituiset alko väsymään jatkuvaan perehdytykseen ja siihen, että vakituisilla oli vastuu kuitenkin koko osastosta. Alko tulla tiuskimista ja sellasta "minäkö täällä kaikki teen" -mentaliteettia.
No tietty, onhan se niinkin, että kaikkien henkilökemiat ei vaan pelaa, mutta fiksut ihmiset pystyy sietämään toisiaan. Ikinä ei oo tarvinnu vie ajatella, ettei huvittais mennä töihin "kun se on vuoros". Onneksi.
Teillä on huono tilanne, kun pomo on se joka vaihtuu. Jokainen pomo aina lanseeraa omaa kuvaansa osastosta ja työntekijän odotetaan muokkaantuvan sen mukaiseksi. Toimintaperiaate ja yhteinen motivaatio voi kadota. Lisäksi pomo on se, jonka pitäis viime kädessä puuttua asioihin ja esim. järjestää osaston keskustelutilaisuuksia ja ojentaa kiusaajia.

Äänestä
  • Justiin tuo luottamuspula sijaisia kohtaan ja se että vakihenkilökunta kokee tekevänsä kaiken työn kun ei anna vastuuta sijaisille, vaikka he ovat ammattihenkilöitä siinä missä vakihenkilökuntakin.

    Vakihenkilökunta ainakin meillä pisti sijaiset tekemään kaiken sen työn mitä itse eivät viitsineet tehdä, eli pesut ja saunotukset yms.
    Katsokaa johtajat välillä niitä vuorolistoja josta voi nähdä mitä kukakin tekee, tai laatikaa sellainen niin huomaatte ettei sijaisia arvosteta ja lopultakin he tekee yhtäpaljon jos ei enemmänkin kuin vakihenkilöstö jolla on kyllä aikaa nurista sijaisten tekemättömyydestä ja osaamattomuudesta.

    Miksi muuten sijaisten sana ei paina, eikö ammattihenkilö pitäisi olla samanarvoinen vakihenkilöstön kanssa??? Silloin kun ryhmä tekee päätöksiä niin kyllä koko työryhmän sanomiset tulee ottaa huomioon oli sitten sijainen tai vakihenkilökunta.
    Tässä mietittävää miten teillä toimitaan ?????

    Äänestä

  • pahoinvointia työpaikoilla kirjoitti:

    Justiin tuo luottamuspula sijaisia kohtaan ja se että vakihenkilökunta kokee tekevänsä kaiken työn kun ei anna vastuuta sijaisille, vaikka he ovat ammattihenkilöitä siinä missä vakihenkilökuntakin.

    Vakihenkilökunta ainakin meillä pisti sijaiset tekemään kaiken sen työn mitä itse eivät viitsineet tehdä, eli pesut ja saunotukset yms.
    Katsokaa johtajat välillä niitä vuorolistoja josta voi nähdä mitä kukakin tekee, tai laatikaa sellainen niin huomaatte ettei sijaisia arvosteta ja lopultakin he tekee yhtäpaljon jos ei enemmänkin kuin vakihenkilöstö jolla on kyllä aikaa nurista sijaisten tekemättömyydestä ja osaamattomuudesta.

    Miksi muuten sijaisten sana ei paina, eikö ammattihenkilö pitäisi olla samanarvoinen vakihenkilöstön kanssa??? Silloin kun ryhmä tekee päätöksiä niin kyllä koko työryhmän sanomiset tulee ottaa huomioon oli sitten sijainen tai vakihenkilökunta.
    Tässä mietittävää miten teillä toimitaan ?????

    Itsekin työskennellyt paineen alla ja kasattu kaikki ns. p...ska työ sijaisille. Syynä se, että vakihenkilökunta KUULEMMA tekee ´muita vastuullisia töitä kuten vuorolistoja (joihin ei luulisi hirveästi aikaa menevän) ovat koulutuksissa, jonka taso ei näy itse työssä koska eivät työtä tee.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Itsekin työskennellyt paineen alla ja kasattu kaikki ns. p...ska työ sijaisille. Syynä se, että vakihenkilökunta KUULEMMA tekee ´muita vastuullisia töitä kuten vuorolistoja (joihin ei luulisi hirveästi aikaa menevän) ovat koulutuksissa, jonka taso ei näy itse työssä koska eivät työtä tee.

    En mitenkään halua vähätellä sijaisia. Kun ei vakihenkilökuntaa ole (ainakaan pääkaupunkiseudulla), niin monesti melkein ilosta tanssii, kun saadaan sijainen. Lisäksi olen itsekkin tehnyt sijaisuuksia reilun kaksi vuotta ennenkuin sain vakipaikan. Tiedän hyvin, kuinka v-maista on mennä aina uuteen paikkaan, jonka käytäntöjä ei tiedä. Akuuttiosastolla on kuitenkin annettava jotain perehdytystä. Olisi edesvastuutonta olla antamatta apua / kysymättä, tarvitseeko neuvoja. (Itse ainakin koin kaikkein inhottavimpina ne paikat, joissa kukaan ei käy neuvomaan, vaikka kuinka kysyt).
    Totuus on, että jatkuva perehdytys käy kyllä voimille. Sen huomaatte sitten, kun itse olette vakituisina. Samoin työyhteisön vaihtuvuus koettelee.
    Sanotaan nyt vielä sekin, että sijaisiakin on erilaisia. On niitäkin, jotka eivät edes halua tehdä muuta kuin pesuja ja inhottavimmat ovat niitä, jotka haluavat tehdä kaikkea ja arvostelevat toisten osaamista. Oikein nauttivat, jos pääsevät sijaisina napauttamaan vakihenkilöitä esim. omaisten kuullen.
    Ehkäpä sitä kannattaa hieman mennä itseensä puolin ja toisin. Sekä vakihenkilöiden sijaisten asemasta että sijaisten vakihenkilöstön asemasta.
    Tämäkin keskustelu alkoi työpaikkakiusaamisesta ja siihen näyttää päättyvänkin, vaikka tarkoitukseni ei ollut alentaa ketään vaan tuoda esille kiireen, henkilöstövaihtuvuuden ja johdon vaikutus työilmapiiriin.

    Äänestä

Olen huomannut kolmen vuoden aikana, että kyseinen ikilmiö ( ehkä lievempänä) on enemmän sääntö kuin poikkeus. Varsinkin opiskelijat ovat monesti ilmaista orjatyövoimaa. Naisvaltainen ala (kaikella kunnioituksella naisia kohtaan, olen itsekkin nainen)vaikuttaa mielestäni siten, että työpaikoilla on ns. nokkimisjärjestys, kateutta yms. En ole käynyt vielä työpaikalla, jossa ei näin olisi. Lisää miehiä hoitotyöhön! Naiset ovat itse alunperin antaneet vetää itsensä liian lujille työyhteisössä. Miesvaltaisella työpaikalla ei moista työorjuutta katseltaisi. Olen kokenut, että ruokatauotkin jätetään pitämättä yms. Mitäs on naiset suostuneet?! Kohta on hoitopaikat täynnä työuupuneita naisparkoja ja miehet valtaavat työpaikat ja nostavat palkkatasoa, sekä vaativat muutenkin inhimillisiä olosuhteita.En usko, että he moiseen alistuisivat. Ajatelkaa vähän !!! Tarkkaa ja raskasta työtä, henkisesti ja fyysisesti sekä huono työilmapiiri ja vielä huono palkka, mitä järkee, kun ajattelee kuinka tärkeää työtä. Opetelkaa käyttäytymään aikuiset ihmiset, siis NAISET! Miesten kanssa aina hommat hoituu.
LOPETTAKAA KIUSAAMINEN, VAI ONKO OMA ITSETUNTO NOLLASSA????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


CANCER kirjoitti:

hei. mitä tehdä ilmiölle,joka tuntuu olevan jo tapa tällä osastolla. ilmapiiri osastolla on huono ja selvää kiusaamista esiintyy.ihmiset työskentelevät jaksamisensa äärirajoilla, eikä kukaan puutu tilanteeseen.on tilantesta johtuen syntynyt muutaman ihmisen kuppikunta jotka pyörittävät koko osastoa, kun jäät ulkopuolelle-niin totisesti jäät.opiskelijat eivät enää hae osastolle töihin työharjoitelun jälkeen ja sairaslomat nousevat ja sijaisista on huutava pula, ja kukaan ei enää tiedä syytä, eikä kukaan tiedä miten saada tilanne korjatttua? esimiehet vaihtuvat tiuhaan tahtiin ja tilanne on kuin elävä kaaos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu