Millaisia kokemuksia Teillä on CD-R levyistä. Kannattaako niitä ostaa vain hinnan perusteella. Ostin itse viikolla 10 kpl TDK:n levyjä ja eihän niihin saa mitään. Yhteen sain poltettua hyvin mutta lukeminen onnistuu ehkä joskus. Kolme taisi mennä että keskeytyi poltto jossain vaiheessa ja sitten sille ei enää saanutkaan mitään. Kotelotkin on niin heikkoja ettei auki meinaa ehjänä saada. Esimerkiksi Sonyt eivät ole tuottaneet mitään vaikeuksia.
Levyjen laatu
Tyytyttämätön
5313
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä tuo Plextor on TDK-levytkin poltellut. Ei ole vielä huonoa merkkiä kohdalle osunut.
Niin minäkin arvelen että laite tai softa tökkii. Ei kai tollasia myytäis. nyt nimittäin ostin hiukka arvokkaamman levyn ihan kokeeksi ja tällä kertaa roxio pamautti vehkeen pimeeksi kesken kaiken. Taidan pistää XP:n jakoon. Roxion uusimman samoin. Jätän vaan tuon vanhan ja hitaan polttavan mikä toimi aina näihin päiviin saakka.
TDK d-view levyt?
Jeps. Nimenomaan. Eli onko ne tarkoitettu johonkin muuhun käyttöön vai onko sinullakin ollut vastaavia kokemuksia?
Itselläni on varmaan noin parisataa noita TDK dview levyä eikä mitään ongelmia ole ollut. Poltellut HP sekä Plextor asemilla.