Kommentteja, kiitos. Haluan puolueetonta palautetta, en isäni tai veljen kavereiden. Juontakin voin paljastaa.
Jossain maapallon äärikolkilla, paikassa, missä ei ole muuta kuin jäätä ja lunta, sijaitsee tutkimuslaitos piilossa uteliailta silmiltä. Laitos koostui kahdesta osasta, elintilat ja tutkimustilat, joita yhdisti putki, ettei tarvitsisi mennä ulos. Elintilat käsitti pienehkö huone, jossa oli kaksi sänkyä, vanhanaikainen radio, muovikasvi ja jääkaappi, joka oli tyhjä. Huone oli varsin siisti verrattuna tutkimustiloihin, jossa lojui hujan hajan johdonpätkiä, käämejä, loisteputkia ja jos jonkinmoista teknistä vimpainta. Asiaa helpotti kuitenkin se, että tutkimustilat olivat paljon suurempia kuin elintilat. Mutta tutkijoilla oli sillä hetkellä tähdellisempää ajateltavaa kuin tutkimustilojensa siisteys.
-"Oletko nyt AIVAN varma asiasta?" kysyi nuorehko mies toiselta epävarmalla äänellä.
-"Täysin. Ennusteet ovat samaa mieltä, mutta jo viime aikojen tapahtumat todistavat sen. Berliinin pommi-isku. Venäjän presidentin murhayritys. Kiinan valtionpankin ryöstö. Kyllä, kolmas maailmansota on tulossa, sillä ellet ole huomannut, historia toistaa itseään, ja minä en aio olla täällä katsomassa sitä." sanoi toinen mies, rotevampi ja päättäväisempi samalla kun hän hääri ympäriinsä keräten kaikenlaisia masiinoita laatikkoon, joka ei tahtonut täyttyä vaikka siihen olisi ahdettu kaksi kertaa suurempi esine. Toinen mies jatkoi:
-"Mutta oletko todella lähdössä? Entä tutkimuslaitos ja sen salaisuudet? Ja kuka jatkaa työtäsi?"
-"Tutkimuslaitos tuhotaan. Ja mitkä työt? koko aikanani täällä en ole saanut aikaan mitään. Mutta oletko SINÄ aivan varma asiasta?" Mies kysyi yhä hääräillen ympäriinsä.
-"Jos sanomasi todella pitää paikkaansa, jään tänne. Varoitan ihmisiä, ja ne, jotka uskovat, pelastuvat. ASF, Afrikka ja Intia luultavasti kuuntelevat. Ja miten niin "mitkä työt"? Hitto, Merlin, keksit muun muassa viisasten kiven! Eivätkä muutkaan keksintösi kalpene sen rinnalla. Ja entäpä Arkania?"
Toinen mies pysähtyi ja painoi päänsä.
-"Arkania -ja se mitä tein sille- oli hirvittävä rikos. Tuomitsin tuhannen vuoden ajaksi miljoonat ihmiset tuskaan ja kärsimykseen." Mies alkoi taas kerätä tavaroita. "Ja on sääli, ettet tule mukaan. Olisin halunnut sinunkin näkevän työsi hedelmät. Ja mitä viisasten kiveen tulee, koko möykky on turha. olen elänyt vain nähdäkseni ihmisten pahuutta ja kuolemaa, ja syyllisyys on kalvanut minua tuhat vuotta. Se on hirveämpää kuin osaat kuvitella." Merlin sanoi kuivalla äänellä, ja lopetti keräämisen.
-"Enää kaksi..." Merlin sanoi hiljaisella äänellä ja loi silmäyksen laitoksen pimeään nurkkaan, jossa oli rivissä viisi tankkia täynnä vettä, joissa kaikissa kellui jotain, ja viisi kammoita, joissa leijui epämääräistä nestettä, kaikki harmaan eri sävyjä, ja Merlin käveli hitaasti näiden luo.
-"Mitä mieltä olet, olisiko näistä ollut mihinkään? Olisivatko ne olleet oikein? Vai olisinko minä jälleen luonut lisää pahuutta tähän maailmaan?" Merlin huokaisi ja katseli tankkeja surullisena. Toinen mies jatkoi:
-"Mitä ikinä oletkin tehnyt, se ei ole ollut turhaa. Ja nämä," mies viittasi kymmeneen säilytysastiaan, "olisivat voineet muutaa maailmaa, riippuen käytöstä. Ja vaikka niitä olisikin käytetty pahaan, se olisi silti ollut läpimurto, esimerkkinä Einstein ja ydinpommi..." toinen mies naurahti, mutta Merlin katseli vielä noita kymmentä kiiltävää lasiastiaa, ja näytti päättävän. Hän käveli kammioiden luokse ja osoitti keskimmäistä ja kahta sen vieressä olevaa, ja sanoi ottavansa ne mukaansa.
-"Mutta entä nämä?" toinen mies sanoi viitaten vesitankkeihin.
-"Tuhoa ne." Merlin sanoi kylmästi. "Niitä ei olisi pitänyt ikinä edes harkita."
Merlin käveli päätietokoneen luo ja laittoi yhteen ohjauspaneelin monista liitinkohdista puisen kapulan, joka sopi juuri siihen reikään. Laite humisi, kun paljon tietoa siirtyi tuohon puukapulaan. Merlin oli nyt valmis, ja käveli seinässä olevalle ovelle, joka ei johtanut elintiloihin. Oven takana oli alas vievät portaat, ja molemmat kävelivät nämä alas hiljaa, kunnes tultiin maanalaiselle laukaisulaustalle, jossa Merlinin pieni avaruusalus odotti lähtövalmiina. Alus oli muodoltaan kuin auringonkukan siemen ja suunnilleen kaksi kertaa miehen kokoinen, eikä siinä ollut ulkoista sisäänpääsyä, näkyviä moottoreita, tai edes ikkunoita. Joku muu kuin Merlin tai hänen apulaisensa olisikin luultavasti vienyt sen museon taidenäyttelyyn. Merlin käveli aluksen vierelle, ja aluksen sileään pintaan avautui soikea ovi kuin tyhjästä. Merlin asetti laatikon syvennykseen, joka imeytyi alukseen. Sitten kammioon astui Merlin itse, mutta hän ei -ainakaan vielä- imeytynyt.
-"Taitaa olla hyvästien paikka." toinen mies sanoi surullisesti. "Tapaammeko me vielä?"
-"Universumin tiet ovat tutkimattomat. Siksi minä sinne menenkin, tutkimaan. Ja olen varma, että tapaamme vielä joskus jossain, toisella tavalla..." Merlin sanoi hieman surullisena hänkin. "Ja tiedäthän nyt, mitä pitää tehdä?"
-"Tuhoan laitoksen ja sen sisältämät laitteet, varoitan ihmisiä, ja otan tämän." Toinen mies otti taskustaan pienen punaisen pillerin, joka muistutti lähinnä karkkia. "Tämä pyyhkii muistini ja antaa uudet tilalle. Ja koska perheeni on kuollut eikä minulla ole ystäviä tai tuttavia, kukaan ei jää kaipaamaan minua."
-"Siinä on myös palkka työstäsi. Olet ollut korvaamaton apu, tarvitset kiitosta. Mutta eron hetki on tullut. Voi hyvin..." Merlin sanoi kun ovi alkoi hitaasti sulkeutua.
-"Olkoon Taika kanssasi!" toinen mies huudahti rempseästi, naurua tavoitellen, mutta se sekoittui itkun sävyyn. Merlin virnisti ja heilautti kättään, kun ovi sulkeutui saumattomasti ja taaskaan jättämättä yhtään merkkiä olemassaolostaan. Alus nousi täysin hiljaisesti rikkoen samalla kaikkia fysiikan lakeja, kun katto aukesi kylmään lumimyrskyyn. Alus nousi ylemmäs hiljaisesti, kunnes se hieman alustan yläpuolella kiihdytti vauhtiaan ja lopulta katosi. Katto sulkeutui, ja mies tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi.
Hänellä oli kuitenkin työtä tehtävänä, ja raskain mielin hän käänsi selkänsä alustalle ja alkoi kulkea portaita ylös. Hänen mielensä harhaili kaikessa kuviteltavana olevassa, kun hän portaiden yläpäässä havahtui. Ovi oli kiinni, mutta sen kuuli silti. Ääniä, kolinaa ja puhetta.
Joku oli laitoksessa.
Mies kiitti Merliniä ja myös hieman itseään siitä, että hänellä oli mukana ase. Vaikka hän oli ollut järkyttynyt Merlinin käskiessä tämän kantamaan sitä, ihan kaiken varalta, hän kuitenkin oli kantanut sitä. Niinpä hän kaivoi povitaskustaan pallon, jossa oli pieniä painaumia kohdissa joihin sormet tulisi laittaa. Ase sopi käteen täydellisesti, mutta miten hitossa sitä käytettiin? Hän luotti kuitenkin Merliniin ja raotti ovea hiukan, toisen käden puristaessa asetta. Tutkimushuoneen perällä, lasisten säilytysastioiden luona, oli liikettä. Kolme ihmistä huput päässä. He liikkuivat viiden vedellä täytetyn astian luona ja juttelivat äänekkäästi.
-"Tehdään tämä nopeasti." Sanoi matala ääni. "Tämä paikka hermostuttaa minua."
-"Mikä hätänä, Gebus? Et kai pelkää?" Sanoi laiska ääni ivaa täynnä. Ensimmäinen huppupää, Gebus, murahti vastaukseksi. Kolmaskin huppupää puhui nyt.
-"Nutrio, vaikka miten nautit täälläolosta, en usko mestarin sietävän viivytyksiä." Hän sanoi jämäkällä äänellä. Nutrioksi kutsuttu hymähti.
-"Älä viitsi sinäkin, Quad. Kerro mielummin mitä oikeastaan teemme täällä." Mies näki, kuinka Nutrio heilautti kättään laiskasti ympäri huonetta. "Mikä tämä paikka taasen olikaan?"
-"Nutrio, kuolet vielä jokin päivä siihen että et kuuntele." Quad sanoi. "Tämä on Merlinin Arktinen laboratorio, hylätty tosin."
Miehen aivot löivät tyhjää.
Mistä he tiesivät?
Yksi oli kuitenkin varmaa. Nämä miehet olivat vaarallisia. Hän päätti kuitenkin kuunnella lisää saadakseen selvää koko touhusta.
-"Ja selitän vielä kerran että tulimme tänne näiden takia." Quad viittasi lasiastioihin. "Gebus, anna kivi." Gebus ojensi Quadille jotakin, jonka hän taasen antoi Nutriolle.
-"Sinä saat kunnian valita hänet, joka jokin päivä syrjäyttää meidät, hänet joka näitä muita johtaa, sillä silloin, vaikka vetoaisitkin siihen että se oli käsky, saamme Gebuksen kanssa hiljaa vihata sinua." Quad sanoi julmalla äänellä. "Älä viitsi ryppyillä minulle, Nutrio, en ole turhaan ryhmän johtaja..." Nutrio otti kiven selvästi vastentahtoisesti.
-"Pah, meidät ja juuri meidät hän lähettää tälle tehtävälle joka on jo tuomittu. Tämä ei vain voi onnistua. Ja mitä siihen valintaan tulee, niin hitto, nämä ovat kaikki samanlaisia!" Hän huutaa ja lättäisee kiven yhteen lasiastioista. Mitään ei tapahdu heti, mutta miehet alkavat liikkua. He olivat ilmeisesti suorittaneet tehtävänsä. Varovasti he kaatoivat neljä muuta tankkia ja vierittivät niitä pois miehen näkökentästä. Hiljaa hän laajensi sitä avaamalla ovea hieman enemmän, ja sai selville mistä miehet olivat tulleet. Perällä väreili portti, sateenkaaren väreissä mutta paljon tummemmissa, kuin vesiseinämä se seisoi siinä ja nieli tankkeja joita miehet vierittelivät sitä kohti.
Miehen valtasi aivomyrsky. Nämä vaaralliset miehet olivat juuri tulleet yhteen maailman tarkimmin piilotettuihin paikkoihin ja tiesivät tarkalleen miksi se oli ollut niin salainen. Merlinin salaisuudet kenenkään paitsi hänen käsissään eivät olleet hyvä asia, ja hän kokosi rohkeutensa ja paisasi oven auki huutaen "SEIS!"
Neljäs tankki vieri juuri seinämästä sisään, kun miehet pysähtyivät katsomaan miestä, joka oli paitsi riutuneen näköinen myös osoitteli heitä lasikuulalla. Mies sanoi lujasti:
-"Keitä te olette ja mitä te täällä teette?" Miehet ällistyivät ja vetäytyivät supattamaan keskenään, kuin eivät olisi huomanneetkaan miestä (vaikka he epäilemättä puhuivat hänestä). Mutta mies ei ollut armollisella päällä vaan halusi eroon vaarallisista miehistä. Kyllä, tuo alkukantainen ajatus otti vallan ja, kuin vastaten miehen tahtoon, lasipallo säväytti huonetta salamaniskulla suoraan yhden huppupään kasvoihin. Kauhistuneina perääntyen tämän toverin kyyristyivät huoneessa olevan rojun taakse ja huutelivat toisilleen.
-"Quad, QUAD! Mitä hän teki sinulle? Mitä teemme, meillä ei ole kiviä! QUAD! Hitto!" Kuului Nutrion ääni.
Osuman saanut huppupää kiemurteli lattialla tuskasta, kiljui sieluarepivästi ja roiski verta ympäriinsä. Mitä kovemmin hän kiemurteli, sitä panikoivammalta kuulosti Nutrio. Kiljunnan alta kuitenkin erottui sanat "ÄLKÄÄ VÄLITTÄKÖ MINUSTA, TEHTÄVÄ ON SUORITETTAVA!", jonka jälkeen hän lakkasi kiemurteleasta. Nutrio kuitenkin tuntui pettäneen. Oikealta nousi huputon hahmo, jolla oli pitkät hiukset ja luisevat kasvot, ja jonka jokainen kasvon uurre osoitti vihaa, hän hyppäsi rojun päältä suoraan päin miestä. Nutriolla oli miekka valmiina iskuun, josta mies äimistyi mutta ei tehnyt muuta kuin suuntasi kätensä kohti lentävään Nutrioon ja tahtoi tälle pahaa, hyvin pahaa, ja Nutrio sai täyden latingin rintaansa. Ilmalento päättyi mahalaskuun, ja oli äkkiä kaamean hiljaista. Quad ei huutanut, ei edes liikkunut, eikä Nutrio ollut päästänyt ääntäkään.
-"Gebus, tule esiin." Mies huusi pimeyteen rautaisella äänellä. Hän kutsui tätä nimellä, yritti istuttaa pelkoa mieheen, sellaista pään sisäistä tuskaa, sillä miehen oli nyt vallannut täysi hulluus, jota Merlin ei ollut tarkoittanut tapahtuvan asetta käytettäessä. Eipä ole ensimmäinen kerta kun jokin Merlinin koe menee vikaan, mutta se ei ikinä ollut hyvä asia.
Hiljaisuus täytti edelleen huoneen, ja mies, jonka suusta valui nyt kuola ja silmät osoittivat minne sattui, käytti saalistajan vaistojaan selvittääkseen Gebuksen olinpaikan. Häntä alkoi pian itse kuitenkin pelottamaan. Miksei hän löytänyt häntä?
Kuin varjo hän liikkui, kun mies vihdoin huomasi hänet. Liian läheltä Gebus hänet ohitti, ja mieheen iski taas pelko -Gebus olisi voinut tappaa hänet. Mutta hän ei tappanut, vaan syöksyi kohti Nutrion ruumista, josta hän nappasi kiinni. Miehen pelko oli haihtunut ja hän keskittyi tähtäämiseen, joka oli kuitenkin vaikeaa, sillä Gebus liikkui kirjaimellisesti kuin demoni. Ei vaikka mies miten ampui hän osunut, ja pian Gebuksella oli Quadin ruumis toisessa kainalossa. Hän lähti juoksemaan kohti porttia, samalla potkaisten viimeisen tankin vierimään samaan suuntaan, kun viimeisen ilmalennon aikana mies, täysin mielipuolena, karjui korviahuumaavasti ja sädetti lasipallolla sarjatulta. Salama poltti Gebuksen kengän kannan kun hän hävisi portista, mutta portin väri muuttui hetkeksi valtavan energiamäärän kanavoituessa siihen, ja tuona hetkenä viides tankki katosi sen syvyyksiin. Mies karjui raivosta ja puristi palloa yhä kovemmin, kunnes pienen pieni särö ilmaantui sen pinnalle. Ja naps, mies oli oma itsensä. Hetken hän seisoi kauhuissaan keskellä veren tahrimaa lattiaa, kun hän äkkiä paiskasi lasipallon päin seinää. Se särkyi omituiseksi hopeisenhohtoiseksi nesteeksi joka sekoittui vereen lattialla, mutta mies ei ollut sitä todistamassa koska hän pinkoi ulos laitoksesta niin lujaa kuin pystyi.
Ulkona hän katsoi taakseen pari kertaa juosten samalla poispäin, kun useiden kymmenien metrien päässä hän kääntyy katsomaan laitosta, joka räjähtää tulipallona itsetuhon ajastimen saavuttaessa nollan. Tulipalloa katsellessaan hän, ilman takkia tai ruokaa, kääntyy, alkaa kävellä poispäin, ottaa punaisen pillerin ja mutisee "Pahus, unohdin sarjakuvani" kadotessaan lumimyrskyyn.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.