Kun Rakkaus muuttuu Vihaksi...

käännä kolikko
sammuta valo
käänny mäen alla vastamäkeen

näinkö lyhyt matka on tunteesta toiseen?

valokuvan positiiviissa kaunis hymysi
on negatiivissa ilkeä irvistys

käännä kolikko
sytytä valo
laske mäkesi vapaalla vauhdilla

näinkö lyhyt matka on tunteesta toiseen?

Valokuvan negatiivissa oleva ilkeä irvistys on
kuitenkin toisinpäin kaunis hymysi.

----

Siis:
Liialla vihalla maustettu rakkaus
polttaa sieluusi pitsireunat
terveisin Baskeri-Ville ilman koiraa

Kysy.

Miksi vihata?
Miksi käytää energiansa?

Tunteeseen,joka puristaa.
Puristaa kuin kipeää tekevä rakkaus.

Välittää.

Viha vie rakkauden.
Myrkytää mielen hartauden.

Miksi kävi rakkaudelle näin?
Mikä väliin karkasi?

Kun ei ole tunnetta.
Ei ole vihaa.
Ei rakkauta.

On vain välinpitämättömyys.
Tyhjä sivu elämän kirjassa.

kukapa tietää, mutta tällaisen runon viime kesänä
julkaisin täällä - hieman liipaten aihettasi;

Rakkauden synty ja kuolema

Kun rakkautemme oli
vasta oras
tunsin kuinka aloin
kukoistamaan.

Kun rakkautemme oli
kukoistuksessaan
tunsin kuinka veri
virtasi suonissain.

Kun oraasta tuli kypsää,
se ei elänyt kuin
hetken.

Kun kukoistus muuttui
laoksi
tunsin kuinka vereni
seisahtui.

Revit jokaisen suoneni
irti -
verenkiertoni seisautit.

Raa´asti tunteitani
käsittelit -
hautasit minut elävältä.

Et heittänyt kukkia
perään,
et kyyneltä pudottanut.
Et viimeistä viestiä
jättänyt -

hautasit ja matkaasi jatkoit.

- - -

Vihreät lehdet, vihreät lehdet
liimautuvat kasvoilleni.

Kun rakkaus muuttuu lihaksi, unen valkosiipiset linnut
lehahtavat kosketuksina orvasketeen, se tuntuu
hullaannuttavalta
ensin, me ihmettelimme, voiko
rakkaus olla totta?

Ja aamun tullen
kun valo siivilöityi huoneeseen
paljastaen kalujen ääriviivat, paljaat jalat lattialla
päästivät tassuttaessaan normaalia ääntä
eikä wc-hanan kohinassa soinutkaan
sateenkaarinen avaruus.

Minä pyysin lupaa lähteä.
Sinä tarrauduit, vetosit sitoumukseen:
käteni jälki ihollasi oli vastaansanomaton allekirjoitus.
Olimme kuitenkin eri mieltä sopimuksen sisällöstä.
Asia riitautti meidät.

Suloisen hymysi takaa paljastui rivi hampaita;
silloin kivekseni vetäytyivät kokoon
jonkun iskiessä valtavaa symbaalia oven edustalla
kaiku repi sieluni uurteita ja veri pakkautui
ohimoille.

Valkosiipiset linnut tulivat takaisin!
Nyt ne alkoivat ilkkua meitä,
nauroivat minulle - uskoitko rakkauteen?
Uskoin!

Piiloudun pensaiden taa
silpovaa katsettasi joka kiroaa ihmisyyteni
nostan kädet suojakseni ja rukoilen
vuoria peittämään minut
naiselliselta vihaltasi, tai ehkä
luon liian runollisia mielikuvia, kuka tietää?

Totta kuitenkin on, näiden siipien havinassa,
mikä muuttui vihaksi
oliko rakkautta alun alkaenkaan?
Kysymys joka saa sinut suunniltaan -
pensaan takaa sen hiljaa kuiskaan, katsele
kuinka hengitykseni höyryää.

Symbaalin kaiku vaikenee
ja ällistyttävästi olen
elossa edelleen.

Nyt vihreät lehdet, vihreät lehdet
liimautuvat kasvoilleni.

Kirouksesi kilpistyvät paperiin. Sillä:
Yksipuolisen sopimuksen
tälle puolen ei niillä ole
valtaa sen enempää kuin mitä
pelokkaat vapisevat
kivekseni antavat.

Huokaus.