Miksi suomessa jokaisella pitää olla omat koneet erikseen "pikkulänttien viljelyyn" . Joka ukolla omat traktorit ja pelit. Esm . amerikka jossa pellot alkaa olla "suomen kokoisia" vedetään yhdellä koneella ja viljaa tulee!!!!!!!!!!! Toisin kun täällä halla vie. Ajetaan pien tilat yhteen niin kulut pienenee ja tuotanto kasvaa. Ei täällä jokaisen kannata yksikseen yrittää. Alkaa maanviljeliöiden sivutulot olemaan suuremmat, kun ns. pääelinkeino ja se vääristää yrittäjen tasaarvoa.
isommat tilat
ja yhteiset koneet
161727
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin, siellähän esimerkiksi puinnit tehdään niin että urakoitsija aloittaa etelästä ja siirtyy vähitellen pohjoiseen. Vaihtavat koneetkin joka vuosi. Olisikohan niin että alueilla joilla ei kasvukausi ole ongelma, ovat toisenlaiset ratkaisut mahdollisia kuin meillä täällä. Niillä kuitenkin on edelleen se etu, että palkkataso on todella matala ja näin tehoton pientraktorikin (sikäläisessä mittakaavassa) saadaan kannattavaksi.
Ole kuitenkin huoleti, sillä pian meillä on osakeyhtiömuotoisia tiloja ja silloin pinta-alat ovat huomattavasti nykyistä suurempia. Kovioiden pienuus tietysti rajoittaa konekokoa, joten ihan noiden lännenmaiden kokoisiin koneisiin emme pääse.
Tuo sivutulojuttu on jotenkin hämärä, joten ehkä ajattelet sen selkeämmäksi ja kysyt sitten.
eli valitettavasti ei voi päättää että 1.5 aloitetaan kylvöt ja 30.8 puinti.
Säät on usein niin oikukkaita, että siks kaikilla on oltava omat vehkeet. Tämä periytyy myös sanoisin jo entisestä perheviljemätyypistäkin, silloin oli myös kunnia-asia että itsellä oli kaikki.
Yksikin vanha isäntämies meni ekaa kertaa junalle, mutta myöhästyi hivenen ja juna meni. Isäntä totes siihen että tuokin perkele tarttis olla ittellä!
Kyllä nykyään monet tekee yhteistyötä, toinen esim äestää toinen kylvää, niin homma käy joutuun.
on aivan tavallisia perheviljelmiä. Tuo ajatuksesi on pelkkä tiedotusvälineiden luoma harhaluulo.
Jenkki viljelmien keski-koko on 120 ha
yhtä suuria niin ruikat ja misit sanoisivat: eläkää miljoona omaisuudella ilman tukia ,myyntituloja ja palkaa ja vaimoa.
yhtä metallialan yritystä,yhtä paperikonetta,yhtä vesiyhtiötä,yhtä lämpöyhtiötä,yhtä pankkikonttoria,jne.....
oma hevonen, auto, moottoripyörä. TV:kin on lähes jokaisella. Miksi joillakin ei saisi sitten olla omaa traktoria?
Ajelkoot vuoronperään niin ei makaisi rahat romuissa turhanpäin.
köyhän sosialistin haju mun hienoon mersuuni kun se veis akkaansa sossuun. Yäk!
Muuten ameriikan ihannoijalle.... Sieltä löytyy paljon myös pieniä tiloja. Ja ne ovat melko pieniä jopa suomen mittakaavassa. Ja niitä on kappalemääräisesti enemmän kuin suuria tiloja. Tilojen pinta-alan keskiarvoksi tullee aika tarkasti tuo jossain vaiheessa mainittu 120 ha!!!!!
Eli pienimmät on siis tosi pieniä.
Ja ameriikassa voi todellakin yhdellä traktorilla tai puimurilla hoitaa paljon isomman pinta-alan kuin suomessa. Siellä saa urakoitsija puira 6kk:tta Täällä hädin tuskin 2 kuukautta. Siellä viljaa ei kuivata, täällä puintia hidastaa kuivatus. Sama pätee muihin töihin.
Joten: ottakaa saatana selvää asioista ennenkuin alatte täällä lässyyttää!!!!!
Mistä löytyisi rahat tällaiseen tilakoon radikaaliin suurentamiseen? Jonkun pitäisi ensin ostaa nämä pikkutilat ja isot koneet, että pääsisi nauttimaan suuruuden ekonomiasta. Mahtaisko saada pankkilainan korot maksettua tilan tuotolla?
Saman verran se hehtaari antaa satoa oli se sitten ison tai pienen tilan mailla. Kaluston suurentaminen ei ainakaan pienillä peltokuviolla mitenkään edistä satotasoa, tilanne taitaa olla päinvastoin. Mutta tietysti isoilla koneilla kerkiää enemmän.
Kuitenkaan jenkit eivät pysty tuottamaan vilja juurikaan halvemmalla kuin etelä-suomen tilat. Preerialla keskisato on vain 3000 kiloa ja useilla aluella sen alle.
Viljatilojen tehokkuus ei enää juurikaan kasva 70 hehtaarin jälkeen
Suurissa koneissa on suuret pääomakulut. Ja suuret koneet ovat suhteessa kalliimpia kuin pienet.
Suomessa maalla palkkakulut ovat sen verran pienet (perustuu maanviljelijän omaan työhön) että homma kannattaa tehdä pienillä ja halvoilla koneilla joilla ei juurikaan pääomakuluja.
Esim jos sinulla on 30 vuotta vanha puimuri niin jokainen hehtaari jolla sillä pui on kotiinpäin.. ei ole pääomakuluja. Jos otat urakoitsijan jolla uusi ja iso kone niin lasku on 100e/ha koska koneen pääomakulut on saatva kuoletettua. Jos itselleen ei laske palkkaa niin omat vanhat koneet ovat halpoja käyttää.
No joka tapauksessa käytettävissä oleva työvoimamäärä laskee niin yhteiset isot koneet yleistyvät
täytyy hakea. Takavuosina televisiossa näytettiin
joka syksy kuinka itänaapurissa puitiin tehokkaasti.
kolme, neljä suurta puimuria rinnakkain samalla
isolla aukealla,tekemässä suuria saavutuksia ja
suomalaiset sossut ja kommarit ihannoivat systee-
miä melkein pala kurkussa ja tippa silmäkulmassa
eikä kateudesta tietoakaan.
ollaan menossa koko ajan. Tilakoot kasvavat ja töitä ulkoistetaan. Vastaavasti itse tehdään jotain koneurakointia muille tiloille. Sitä sanotaan muuten rakennekehitykseksi.
En nyt oikein tajua, mitä tarkoitat lauseella sivutuloista ja yrittäjien tasa-arvosta?
Oletetaan, että pistän vaikka tilitoimiston pystyyn ja hoitelen sitä iltaisin kun muilta töiltä ehdin. Miten se vääristää yrittäjien tasa-arvoa? Onko tilanne sama, jos:
1, olen palkkatyössä, ja laitan sen samaisen tilitoimiston pystyyn. Tilitoimisto hoidetaan samalla tavalla kuin edellä.
2, minulla on yritys, joka myy vaikkapa urheilutarvikkeita ja laitan sen samaisen tilitoimiston pystyyn. Ja hoidetaan taas samalla tavalla kuin edellä.
Koetan tässä nyt vaan hakea sitä sun punaista lankaasi asiaan. Minulle kun se ei valjennut.
olin Ruotsissa kesätöissä teurastamossa. Työkaverina oli maanviljelijä jolla jotain 150-200 ha peltoa. Hän sanoi että pitää käydä tavallisissa töissä kun tila ei työllistä koko vuodeksi...Tila oli Uppsalan tasangolla.
Niin Hollannissa ja Saksassa on kans aika pieniäkin tiloja. Ne ajelee niillä pienillä vihreillä traktoreilla vaan. Suomalaiset ei mielellään syö niitten tuotteita vaikka ne on hyviä ja halvempia. Suomalaisella tilallisella oli samanlainen traktori joskus 60-luvulla, punanen vaan. Sittemmin niitä on hankittu ainakin 7 kpl. Siellä ne happanee, eikä myydäkään kannata. Kuka ne vehkeet niille oikein maksaa? Mää tiedän vastauksen.
nyt se yks mopo mut mitä siihe laitetaa jos happanee. auttaks jos o kylmäs ku maito ei happane kylmäs. laitan valot pois ulkoo nii on kylmempi ulkona ku ei oo valoo.