kuka maksaa

ja maksaako kukaan. mummo kuoli ja perikunta sai osuutensa ( 4 perijää), myös yksi perijöistä kuoli heti maksamatta erintöveroaan. maksaako muut lapset tämänkin osuuden vai vainajan lapset jotka perivät hänet. lapset eivät ole aikoneet ainakaan maksaa.
3411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Perintöveron maksavat kuolleen perinnönsaajan lapset. Luulen myös (huom.luulen),että heidän mielipidettään ei edes kysytä, vaan maksu lankeaa kun manulle illallinen. Jos perintö on pieni ja rahaa ei ole maksaa veroja, se kannattaa suosiolla luovuttaa, eli luopua siitä.

Äänestä

Sen kuolleen perijän maksamatta jäänyt perintövero on hänen kuolinpesänsä velkaa. Se maksetaan kuolinpesän varoista (sen voi maksaa vaikka sillä saadulla perinnöllä).

Mutta ollos huoleti, kyllä valtio omansa ottaa.

Äänestä

Perintöverolain 1§ kertoo, että perinnön saaja maksaa hänelle henkilökohtaisesti määrätyn perintöveron. Perintövero jäi ko. syntyneen myöhemmän kuolinpesän velaksi ja maksetaan pesän varoista ennen perinnönjakoa.
Mikäli pesä oli kuolinhetkellä varaton tai hautauskulujen maksun jälkeen sellaiseksi tuli, niin perilliset eivät vastaa vainajan veloista, kun tekevät asianmukaisesti perukirjan.
Mummon kuolinpesän muut osakkaat eivät ole henkilökohtaisesti vastuussa tämän kuolleen osakkaan perintöverosta.
Mikäli mummon jättämä perintö onkin vielä jakamatta (.."perikunta sai osuutensa"?), niin mahdollinen ulosotto kohdistuu siihen, ellei kuolleen osakkaan pesässä ole helpommin realisoitavia muita varoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aukusti kirjoitti:

ja maksaako kukaan. mummo kuoli ja perikunta sai osuutensa ( 4 perijää), myös yksi perijöistä kuoli heti maksamatta erintöveroaan. maksaako muut lapset tämänkin osuuden vai vainajan lapset jotka perivät hänet. lapset eivät ole aikoneet ainakaan maksaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu