Haluaisn, että aviopuolisoni saisi koko omaisuuteni kuolemani jälkeen. Avioehtoa ei ole. Suvulleni en haluaisi perintöni siirtyvän, koska heidän kanssaan emme ole olleet tekemisissä enää vuosikymmeniin. Lapsia meillä ei ole. Miten tässä tulisi toimia?
perintö
aviopuolisolle
3425
0Äänestä
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei tarvitse toimia mitenkään. Puoliso perii sinut lain nojalla (perintökaari 3 luku).
Tällöin puolisosikin kuoltua hänen pesänsä lahtökohtaisesti jaetaan puoliksi teidän kumpaisenkin sukujen lähimpien perillisten kesken. Leskesi ei voi testamentilla määrätä tästä sinun suvullesi tulevasta osuudesta.
Jos haluat antaa leskellesi rajoittamattoman omistusoikeuden siten, että kaikki omaisuus hänen kuoltuaan lankeaa hänen perillisilleen (jollei hän testamentillaan ole toisin määrännyt), tämä edellyttää, että teet testamentilla hänen hyväkseen tällaisen määräyksen.
Vastaavan testamentin voi puolisosi tehdä sinun hyväksesi. Tällöin jää sattumasta riippumaan, kumman suvulle omaisuus teidän molempien kuoltua perintönä lankeaa.
Tarkoitus olisi, että omaisuuteni menisi puolisoni kuoleman jälkeen hyväntekeväisyyteen, eikä siis suvulleni, mutta haluaisin kuitenkin jättää puolisolleni mahdollisimman vapaat kädet kaiken varalta. Voinko pelkästään poissulkea testamentissa omat sukulaiseni, jotta he eivät pääse perintööni käsiksi missään vaiheessa (on jäänyt vanhoja kalavelkoja) tai miten se onnistuisi?
on aiheellista tehdä. Itse en halunnut velipuolieni eikä hänen jälkeläistensä perivän minua, joten tein testamentin mieheni hyväksi lakimiehellä. Testamentissa myös mainittiin, että velipuolillani(nimet mainittu) ja heidän jälkeläisillään ei ole oikeutta jäämistööni.
Tällä hetkellä omaisuuteni menee kuollessani siis miehelleni ja sen jälkeen hänen suvulleen. Lapsia kun meillä ei ole ja vanhempanikin ovat kuolleet.
Joskus voin sitten muuttaa testamenttia ja laittaa oman osuuteni hyväntekeväisyyteen kunhan tiedän mihin.
Parasta on varmasti kuitenkin teettää sinunkin tuo testamentti, jotta tulee varmasti oikein. Minulle testamentti maksoi 170 euroa.