Iskelmälaulajat

Katsoin televisiosta vähän aikaa Paula Koivuniemen konserttia. Sali täynnä porukkaa, taputtavat ja tuntuvat kovin pitävän konsertista. Herää kysymys, miksi? Koivuniemen laulua ei voi lauluksi kutsua. Ääni käheä, välillä laulu menee pelkäksi kuiskailuksi ja katkeaa välillä. Mitä konsertti antaa kuulöijoille musiikillisesti? Onko tämä taidetta? Aika harva iskelmälaulaja osaa yleensä laulaa. Se on lähinnä äänentuottoa, jonka pystyy vahvistamaan sähköisesti siten, että pienikin kuiskaus kuuluu. Onko se luonnollista? Monet ovat haukkuneet taidelaulajien laulu epäluonnollisuudesta. Mitä on laulu joka vahvistetaan satakertaiseksi? Kannattaisiko joskus nähdä hiukan vaivaa ja kuunnella kunnon musiikkia ja kunnon laulajia ainakin välillä? Pikaruokakin maistuu joskus, mutta rupeaa kyllästyttämään kun sitä saa jatkuvasti. Kuinka tyydytte vain roskaan?
13897
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kuka nykyaikana jaksaa enää vapaa-aikanaan tehdä mitään kehittävää? Luetaan roskalehtiä, roskakirjallisuutta ja kuunnellan roskamusiikkia. Televisiosta katsotaan Idolskilpailuja, joilla ei ole mitään tekemistä laulamisen kanssa kuten Jaakko Ryhänen on todennut. Nykyihmisen tila on säälittävä.

Äänestä
  • Kukaan ei vastaa koska kaikki katsoo Idolseja! Se kertoo kansan musiikkitasosta.

    Äänestä

Paula Koivuniemihän on puhelaulun kuningatar. Yleisö ablodeeraa, eikä kukaan huomaa, että keisarinanlla ei ole vaatteita.

Äänestä
  • Kaikki laulajat matkivat esikuviaan. Kuitenkin Idols laulajat ovat nuoria ja heillä on toivoa että heistä tulee persoonallisuuksia. Esim. Tapani Kansasta ei ole koskaan tullut persoonallista laulajaa. Vain muiden matkija.

    Äänestä

  • ei omaa kirjoitti:

    Kaikki laulajat matkivat esikuviaan. Kuitenkin Idols laulajat ovat nuoria ja heillä on toivoa että heistä tulee persoonallisuuksia. Esim. Tapani Kansasta ei ole koskaan tullut persoonallista laulajaa. Vain muiden matkija.

    Tapani Kansa ei pysty matkimaan taidelaulajia. Siihen tasoon tarvitaan jo ammattitaitoa, ääntä, kielitaitoa ja sivistystä. Näitä ei voi enää matkia. Ainoastaan rahvas uskoo jas ihailee.

    Äänestä

  • Tähän; kirjoitti:

    Tapani Kansa ei pysty matkimaan taidelaulajia. Siihen tasoon tarvitaan jo ammattitaitoa, ääntä, kielitaitoa ja sivistystä. Näitä ei voi enää matkia. Ainoastaan rahvas uskoo jas ihailee.

    Tom Jonesin matkiminen ei edes Tapsalta onnistu. Jonesilta laulu tulee sydämestä eikä hänen täydy matkia ketään. Tapani Kansa on matkinut koko ikänsä muita.

    Äänestä

  • Fackt kirjoitti:

    Tom Jonesin matkiminen ei edes Tapsalta onnistu. Jonesilta laulu tulee sydämestä eikä hänen täydy matkia ketään. Tapani Kansa on matkinut koko ikänsä muita.

    Matkimisesta osaa sanoa ,mutta Tapsalla on sentään hieno ääni ja sen tunnistaa kyllä esim. muista iskelmälaulajista, mutta oopperalaulajat ovat sellasia ,etä ne kuulostavat monasti melkein samanlaisilta. Siis esim. tenorit keskenään ja sopraanot keskenään.
    Ja kun ne oopperassa esiintyy ne vetää aina jotain rooleja, ei koskaan laula omana itsenään.

    Äänestä

  • musamaalikko kirjoitti:

    Minä tunnistan kyllä oopperalaulajat toisistaan, jokaisella on oma persoonallinen ääni. On todella outo että et kuule. Samoin vaikka lauletaan jotain roolia, tottakai oma persoonallinen ääni on tunnistettavissa, mutta oopperalaulajaltahan löytyy sävyjä tietenkin enemmän kuin iskelmälaulajalta. Ja kun oopperassa esiintyy ne vetää aina jotain rooleja, ei koskaan laula omana itsenään. En oikein usko että olet ihan tosissasi kun noin väität?

    Äänestä

  • musamaalikko kirjoitti:

    Matkimisesta osaa sanoa ,mutta Tapsalla on sentään hieno ääni ja sen tunnistaa kyllä esim. muista iskelmälaulajista, mutta oopperalaulajat ovat sellasia ,etä ne kuulostavat monasti melkein samanlaisilta. Siis esim. tenorit keskenään ja sopraanot keskenään.
    Ja kun ne oopperassa esiintyy ne vetää aina jotain rooleja, ei koskaan laula omana itsenään.

    Näyttelijät joutuvat näyttelemään rooleja joten en koskaan tiedä minkäläinen heidän oma äänensä on. En tunnista Laura Malmivaaraa Samuli Edelmannista.

    Äänestä

  • ei omaa kirjoitti:

    Kaikki laulajat matkivat esikuviaan. Kuitenkin Idols laulajat ovat nuoria ja heillä on toivoa että heistä tulee persoonallisuuksia. Esim. Tapani Kansasta ei ole koskaan tullut persoonallista laulajaa. Vain muiden matkija.

    Ketäs Tapsa sitten on matkinut? Elvistä vai??
    Moni on kyllä yrittänyt matkia Tapsaa!!

    Äänestä

Osuit naulan kantaan. Mietin nimittäin itsekin samaa, kun katselin tovin tuota em. konserttia. Lauluääni on todella käheä ja eikä kaikista sanoista edes saa selvää, koska ne häviävät jonnekin!
TOinen juttu on, että Paula näyttää vuosi vuodelta pelottavammalta, koska kun ikää tulee niin, pakkelin määrä naamalla vaan lisääntyy. KOhta on kuin vahanukke kaikkine maaleineen jne.
Saa ja pitääkin itseään laitta ja huolehtia, mutta liika on aina liikaa!
En ymmärrä, en todellakaan....

Äänestä
  • Joo, niin on kuin Joan Collins (se Dynastian paha täti)..pakkelia kuulemma ainakin sentti naamalla..joskus näin kuvan ilman meikkiä, ei samaksi olisi uskonut, ainakin 50 vuotta vanhemman näköinen!

    Äänestä

Siksi salit ovat täynnä kun Paula on JOSKUS ollut tähti, osannut laulaa, enää ei kuten sanoit ääntä tule, kannattaisi lopettaa 'huipulla'.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelen kovasti kirjoitti:

Katsoin televisiosta vähän aikaa Paula Koivuniemen konserttia. Sali täynnä porukkaa, taputtavat ja tuntuvat kovin pitävän konsertista. Herää kysymys, miksi? Koivuniemen laulua ei voi lauluksi kutsua. Ääni käheä, välillä laulu menee pelkäksi kuiskailuksi ja katkeaa välillä. Mitä konsertti antaa kuulöijoille musiikillisesti? Onko tämä taidetta? Aika harva iskelmälaulaja osaa yleensä laulaa. Se on lähinnä äänentuottoa, jonka pystyy vahvistamaan sähköisesti siten, että pienikin kuiskaus kuuluu. Onko se luonnollista? Monet ovat haukkuneet taidelaulajien laulu epäluonnollisuudesta. Mitä on laulu joka vahvistetaan satakertaiseksi? Kannattaisiko joskus nähdä hiukan vaivaa ja kuunnella kunnon musiikkia ja kunnon laulajia ainakin välillä? Pikaruokakin maistuu joskus, mutta rupeaa kyllästyttämään kun sitä saa jatkuvasti. Kuinka tyydytte vain roskaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu