Juho Hinkkaselle(Laponius)? Kuolinilmoitus oli
lehdessä? Ikävä uutinen, nuori kaveri.
Osanottoni.
lehdessä? Ikävä uutinen, nuori kaveri.
Osanottoni.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Juho Hinkkasen, todellisen humanistin muistolle
Juho Hinkkanen Nummelan Kotokorvesta kuoli nopeasti edenneen sairauden murtamana 27. heinäkuuta.
Juho syntyi –45 syksyllä siirtolaisperheen keskimmäiseksi viidestä lapsesta. Isä oli ostanut korvausrahoilla Kotokorven tilan nykyisen kehätien ja Porintien kulmasta. Koulumatkaa silloisia polkuja Nummelaan oli yli kolme kilometriä ja oppikouluun Lohjalle lisäksi bussimatka. Juho opettelikin jo nuorena pikakävelyn tekniikan.
Helsinkiin Juho siirtyi opiskelemaan valtiotiedettä, erityisesti kansantaloutta ja siinä sivussa sosiaaliantropologiaa, mielessään jo silloin kehitysmaiden hyväksi tehtävä työ. Samalla kun Juho tiedosti poliittisen kantansa, ollen aina sorrettujen puolella, hän myös tunsi halua auttaa kehitysmaita. Juho valmistui valtiotieteen maisteriksi –75, toimien opiskeluaikana aktiivisesti ylioppilaselämässä ja projektitehtävissä sekä luottamushenkilönä kehitysmaainstituutissa. Myös ulkomaankomennukset lisäsivät kokemusta.
Pian valmistuttuaan Juho muutti kolmeksi vuodeksi Pakistaniin YK:n työjärjestön, ILOn palvelukseen. Pakistanissa Juho teki myös pitkään jatko-opiskeluihin liittyvää tutkimustyötä. Pakistaniin häntä seurasi juuri vihitty puoliso Hannele.
Takaisin kotimaahan palattuaan Juho muutti isänsä kuoltua asumaan kotitilalleen. Samalla hän haki paikkansa opettamalla Yliopistossa mm. kansantaloutta sillä kehitysaputöitä löytyi huonosti pienen maan kansalaiselle. Vuodesta –81 Juho opetti Vihdin ja Hyvinkään Aikuiskoulutuskeskuksissa yhteiskunnallisia aineita 12 vuotta, jääden pahimman laman aikana työttömäksi.
Juho liittyi heti –93 lopulla Idea – Uusilänsi ry:een, paikalliseen koulutettujen työttömien omaehtoiseen järjestöön. Ajan mukana Juho nousi –96 hallituksen puheenjohtajaksi ja neljä vuotta sitten siirtyi toiminnanjohtajaksi vetämään järjestöä. Esimerkkeinä Juhon toiminnasta mainittakoon: useita henkilöitä työllistäneet ympäristökurssit, englannin kielen opetus, omaehtoisen rakentamisen kurssit ja syrjäytyneiden johtajien saaminen Uusyrityksen kummeiksi.
Ympäristön muuttuessa Juho vei Idean myös uusille urille, ottaen mukaan maahanmuuttajien sopeuttamisen maahamme ja heidän kanssaan ideoidut Afrikan metsitysprojektit ja luomulampaiden kasvatus. Merkittävä virstanpylväs oli myös Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella Lohjan Monitoimikeskukseen perustettu ja pyöritetty ATK-oppitupa.
IDEAn tointa aikaisemmin Juho toimi myös TSL:n Luoteis-Uudenmaan opintojärjestön toiminnanohjaajana Työn Vihti – projektissa sekä kuului Vihtiimi – työosuuskunnan perustajiin ja Vihdin Työttömiin aktiivisena jäsenenä.
Opiskeluaikanaan Juho sai vahvan vasemmistolaisen poliittisen vakaumuksen, mikä säilyi hänellä vankkumattomana loppuun asti. Juho osallistui aktiivisesti politiikkaan Vasemmistoliiton riveissä. Kansanedustaja Jaakko Laakson ja EU – parlamentaarikko Esko Seppäsen näkökannat olivat usein yhdensuuntaisia Juhon ajatusten kanssa. Juho ei kuitenkaan ollut johdateltavissa, vaan muodosti itsenäisesti mielipiteensä etsien asioiden todellista laitaa, syy –seuraussuhteita ja niiden pohjalta totuutta. Poliittiset vastustajat hän saatteli logiikan teitä lempeään allikkoon, josta keskustelua aina saattoi jatkaa rakentavassa hengessä.
Juho oli monesti kunnallisvaaliehdokkaana, osallistui monenlaiseen lautakuntatyöhön vuosien varrella sekä piti julkisia puheita. Juho toimi myös Palman Tietotaitokeskuksen hallituksen puheenjohtajana.
Juho oli lämmin, oikeudenmukainen ja sympaattinen henkilö, joka oli aina valmis auttamaan pyyteettömästi, oli hyvä kuuntelija, vaikkakin kriittinen ja selkeä näkökannoissaan. Juho ymmärsi poikkeuksellisen hyvin vieraista kulttuureista kotoisin olevia ja pystyi saavuttamaan heidän luottamuksensa. Samalla hän sai aikaan projekteja, joille sitkeän ja peräänantamattoman yrittämisen jälkeen saatiin viranomaisten rahoitus ja tuki. Häntä ei ole helppo korvata.
Työn ohella Juho viljeli perikunnan tilaa yhdeksänkymmentäluvun alkuun, koska hän rakasti luontoa ja sen parissa puuhailua. Viljelystä luovuttuaan hänelle jäi aktiivinen puutarhanhoito ja muu luonnon seuranta rentouttavaksi harrastukseksi. Toki Juho harrasti myös kansantalouden ja kehitysmaatalouden seurantaa, yleensä lukemista ja myös mieltä tyynnyttävää itämaista Taitsi – urheilua.
Luonnon, eläinten ja kukkien ystävänä Juholla oli vihertävää mielenkiintoa ja hyvänä lastensa isänä ymmärrystä kasvatus- ja kouluasioita kohtaan.
Me kaikki jäämme Juhoa kaipaamaan, erityisesti puoliso Hanne, ja teini - ikäiset lapset Minja ja Otto. Rehti, suoraselkäinen ja kirkassilmäinen Juho on poissa
Jussi Saarinen, Linnea Ruda
Tämä kyseinen oli syntynyt vuonna -83. Joten ei täsmää nuo antamasi tiedot.
Kiitos kuitenkin.
kuoli oman käden kautta.ikävä uutinenhan se oli.
Missä ja minkä päivän lehdessä tälläinen tieto on ollut?? Onko tieto aivan varma??
Varma on
Rip. Mukava tyyppi oli.
Uutinen oli tyrmäävä. Juho oli mainio kaveri. Olin aivan varma, että jonain päivänä poika tekee jotain suurta, mutta en tätä tietoa olisi odottanut. Mitä ihmettä pääsi tapahtumaan?
"Lämmöllä muistaen"