Koskapa täällä ei tiedottajalle suoda sairaslomia, ei aamuja, ei iltoja tai muitakaan normaaliin rytmiin kuuluvia joutohetkiä niin niitä ei suoda muillekkaan ja näinollen tiedotan seuraavaa:
Tiedottajan tiedottaja tiedotti tiedottomalle tiedottajalle tiedotuksen:
090107 Avataan tällä paikalla menopelikorjaamo.
Henkilökunnan värvääminen alkanut välittömästi perustamiskokouksen, jota ei pidetty, jälkeen.
Pyydän jo virkansa päättäneitä ja/tai muuten paikalle ryömiviä ilmottautumaan tasaiseen tahtiin, jotta voin laatia ilmoitustaululle koosteen vinhaan tahtiin päivittyvistä jokapaikansähläreistä.
Palkkalistoille pääsee mikäli osaa nojailla seiniin, hymyillä vakuuttavasti, istua kahvitauoilla takapuolen puutumatta, hallitsee ehtymättömän varaston härskejä vitsejä tai omaa kyvyn nauraa huonommillekkin huumoripitoisille tarinoille.
Hakijan on hallittava myös asioiden, tavaroiden ym purkaminen, hajoittaminen, erotteleminen, sekoittaminen, irrottaminen sekä hävittäminen.
Käsittääkseni menopelikorjaamon sisäinen tehtävä tulisi olemaan erilaatuisten menevien pelien korjaamisesta, joten ensin olisi selvitettävä mihin suuntaan menevät pelit ovat prioriteettiykkösiä.
Mikäli pelinne on mennyt ilman teitä niin siinä emme voi teitä auttaa, vaan menopelinne äkilliset yöjuoksut ilman omistajaansa hoitaa nk. sinivuokkoryhmä.
Koskapa tiedottaja ei ole täysin varma huomenna avattavan tuhoyksikön varsinaisesta toimenkuvasta pyydän kaikkia asiasta enemmän tietäviä ottamaan yhteyttä jonnekkin.
Jotta kuitenkin saisimme huomisaamuksi edes jonkinlaista jutunjuurta pyydämme teitä yön pimeinä tunteina raahaamaan kaikki menopeleihin laskettavat korjaamon ovelle..missä se sitten lieneekin.
Pyydän huomioimaan, että tiedottaja EI juo teetä, mikä on keitetty vanhassa jerrykannussa..
Toinen huomautus koskee tiedottajan Ainoa.
Ainoni Ei ole laskettavissa menopeleihin, joten sitä ei tarvitse purkaa korjaamista varten!!!!!!
Vai menopelikorjaamo..kaikkea kanssa..*jupisee*
Taaskaan en siis saa omaa toimistoa, en omaa kynää ja paperitkin joudun kerjäämään viereisen tebiksen kassalta.
Ei ole reilua..
Tiedottajan tiedottaja tiedotti tiedottomalle tiedottajalle tiedotuksen:
090107 Avataan tällä paikalla menopelikorjaamo.
Henkilökunnan värvääminen alkanut välittömästi perustamiskokouksen, jota ei pidetty, jälkeen.
Pyydän jo virkansa päättäneitä ja/tai muuten paikalle ryömiviä ilmottautumaan tasaiseen tahtiin, jotta voin laatia ilmoitustaululle koosteen vinhaan tahtiin päivittyvistä jokapaikansähläreistä.
Palkkalistoille pääsee mikäli osaa nojailla seiniin, hymyillä vakuuttavasti, istua kahvitauoilla takapuolen puutumatta, hallitsee ehtymättömän varaston härskejä vitsejä tai omaa kyvyn nauraa huonommillekkin huumoripitoisille tarinoille.
Hakijan on hallittava myös asioiden, tavaroiden ym purkaminen, hajoittaminen, erotteleminen, sekoittaminen, irrottaminen sekä hävittäminen.
Käsittääkseni menopelikorjaamon sisäinen tehtävä tulisi olemaan erilaatuisten menevien pelien korjaamisesta, joten ensin olisi selvitettävä mihin suuntaan menevät pelit ovat prioriteettiykkösiä.
Mikäli pelinne on mennyt ilman teitä niin siinä emme voi teitä auttaa, vaan menopelinne äkilliset yöjuoksut ilman omistajaansa hoitaa nk. sinivuokkoryhmä.
Koskapa tiedottaja ei ole täysin varma huomenna avattavan tuhoyksikön varsinaisesta toimenkuvasta pyydän kaikkia asiasta enemmän tietäviä ottamaan yhteyttä jonnekkin.
Jotta kuitenkin saisimme huomisaamuksi edes jonkinlaista jutunjuurta pyydämme teitä yön pimeinä tunteina raahaamaan kaikki menopeleihin laskettavat korjaamon ovelle..missä se sitten lieneekin.
Pyydän huomioimaan, että tiedottaja EI juo teetä, mikä on keitetty vanhassa jerrykannussa..
Toinen huomautus koskee tiedottajan Ainoa.
Ainoni Ei ole laskettavissa menopeleihin, joten sitä ei tarvitse purkaa korjaamista varten!!!!!!
Vai menopelikorjaamo..kaikkea kanssa..*jupisee*
Taaskaan en siis saa omaa toimistoa, en omaa kynää ja paperitkin joudun kerjäämään viereisen tebiksen kassalta.
Ei ole reilua..
Vastaukset 97
Vanhimmat
Pomo ilmottautuu... ;D
Pieni korjaus aiempaan... Umppari ei halua olla tuunari, vaan puhelinkeskuksen hoitaja, hyvä niin - eivät korot tartu ritilälattiaan... ;D
Hänen pöydälleen jostain kokoelma kynsilakkaa (Mohna voinee hoitaa) ja kynsiviiloja, sekä puhelin ;D
voin ilmoittautua.
Seiniin nojailu onnistuu hyvin ja kahvitauotkin istun monesti päivässä vielä eikä puuduta yhtään.
Jos en jotain huumoria hokaa heti,voin silti naurahtaa aina sopivissä väleissä ja kaikki luulee että perille meni..
Asiat osaan sotkea(lasteni mielestä)vaikka en sanoisi tai tekisi mitään ja sitten kun sanon tai teen menevät kyllä totaalisesti sotkuun..
Tavaroita puran irrotan ja hävitän kunniakkaasti.
Vasaralla osaan lyödä sekä peukaloon että myös ohi.
Jos joku osa ei irtoa suosiolla...niin kyllä se tempomalla...jos ei sittenkään...vääntämällä...sitten menee jo potkaisuksi ...ja johan irtos...
Auton osista kun en paljon ymmärrä,ne sekoitan kyllä hyvin...ja taas toimii..varmasti eri lailla kuin ennen...
Mitäs me Sulle keksittäisiin *miettii*
Alkaisitko tuunaamaan?
Tarvikepakettiin kuuluu;
-karvanoppia
-wunderbaumeja
-lintulautoja
-kromiosia
-sälää ja rompetta
kyllä "luova"sotkemiseni...siis järjestelmällinen luonteeni pääsee oikeuksiinsa...
Vastaus on kyllä ja niitä karvanoppia sitten joka paikkaan..niitä minä tartten sitten paljon..taskutkin pullolleen...
Kiiltävää kromia...oooh.. en sitten anna muiden kyllä sählätä siinä ...minä itte... tai no jos joku niistä atleeteista jotka olet palkannut tulis ni sitten....
Hyväntuoksuisia wunderbaumeja vaan..en nuuhki kokopäivää...välillä vähän.
lintulautoja......no jotain..
sälää ja rompetta...mahiksia vaikka mihin...
...onhan siellä sellainen vempele, että kun painan nappulaa, voin huutaa hallin pojille...tai siis huutaa ja huutaa...ehkä vaan siis kuuluttaa :)) Että tietäisvät käväistä aina välillä kahvilla.... ja sit tietty vois joskus jäädä se linja auki...niin minäkin kuulisin ne rasvajutut :)))
iloittaudun paikalle .. onkos pyytämäni tarvikkeet jo haettu tukusta? ;D
Kai joku vastaa kanssa sitten siitä mocan keittämisestä, kun kuulemma pomo ei ennätä (=pysty) tekemään kahta asiaa, kun sen polvella on joku kokoajan korjailemassa jotakin ..
Oonkohan mä kaffeadikti? ;D
.. oli pari kirjainta loppunut näppiksestä .. ;D
hymyilemään ja halaamaan...
hajottamaan työkaluja...viimeksi vääntyi tää mun vasara,jonka otin mukaani...
*Nauraa* Mitä sä sille vasaralle teit? Ajoit yli?
Väänsin tarpeeks isoa naulaa...Vasara vaääntyi,mutta naula pysyy!
Sinusta tuli tällä hetkellä korjaamomme työkaluverstaan päälliikkö ;D
Voiko enää osaavampiin käsiin luovuttaa moista pestiä...
olen immarreltu.
biisi "Makes me wanna get down and pray ♪".. jotenkin sopii olotilaan x)
Nimi pitää olla.. miten olis Horjaamo?
kaikille läsnäoleville ja varsinkin niille, jotka ovat ihan pihalla tai muuten vain olemattomia.
Tiedottaja koostamassa päivitettyä versiota henkilökunnasta kunhan löytää ilmoitustaulun, jonka joku ystävällinen on ottanut parempaan käyttöön.
Mikäli kyseinen seinälle kuuluva vanerinpala palautetaan omalle paikallee kello 20 mennessä ei anastamisesta tule koitumaan kenellekkään minkäänlaisia seuraamuksia.
Muuten kyllä ei hyvä heilu..
Reikiä haalareihin saa puhelinvaihteesta. Mikäli vaihteenhoitaja Umpisolmu väittää, että hänet olisi palkattu haalarin rei`ittäjäksi ei häntä pidä uskoa..ainakaan ihan heti.
Puhelinvaihteen numeroa ei toistaiseksi kannata jakaa kenellekkään, koska vaihde on solmussa.
Menopelikorjaamon eteen parkkeerattu rollaattori pyydetään poistamaan, koska se haittaa maksavien asiakkaiden sisäänpääsyä.
Muistakaa ottaa töistä maksu etukäteen.
Tiedottaja palannee paikalle iltapimeällä suoritettuaan välttämättömän sponsorisopimukseen kuuluvan kahvitustilaisuuden.
*jupisee* sain aika kauan raaputella siitä pois niitä terkkarijuttuja... :/
Muutamia muistilappuja kiinittelin jo valmiiksi...
Tässä ensimmäinen;
HAI - RASVARI, hänet tunnistamme roikkuvista ja rasvaisista haalareista joiden selkäpuolella lukee erään entisen valtionyrityksen nimi... kädessään, liki vakiovarustuksena, ystävämme kantaa vanhaa jallua, nortti- ja tulitikkuaskia, sekä tippakannua...
Hänet löydämme useimmiten rasvamontusta, mutta suosittelen harkitsemaan kahdesti sen lähistöllekin menemistä, sillä siellä olevat pullot sisältävät erittäin herkästisyttyvää rasvanohenninta ja aiheuttavat räjähdysvaaran.
DOEJOHN - SÄHKÖASENTAJA, jota jatkossa kutsunemme KIPINÄksi ;D
Hänet tunnistamme sähkönsinisistä haalareista ja lippalakista, jonka lipasta roikkuu keltavihreää maadoituskaapelia (kaiken varalta), sekä apico-liittimiä...
Sähköverstaan itsevaltias ;D
kuolen nauruun .. *Tikahtumassa ja päivällinen menee henkeen ..* ;D
in trough out the door, please...
Voisin tarjota osaamistani: osaan hymyillä viehkosti ja ymmärtävän näköisesti suuntaan jos toiseen, osaan myös taitavasti ja huomaamattomasti hukata tavaroita ja erityistaitonani osaan potkia käyntiin vanhoja romuja, jotka etäisesti muistuttavat skootteria :-))
Mulle jotain kevyttä tekemistä?Rasittuu jos liikaa painaa hommia.
Korjaat, kokeilet, kiinnität, köytät, kiillotat, kytket, koeajat, kaahaat, kumarrat ja kiität ;D
Paikka on Sinun
Tarvittavat varaosat saan tietenkin nopeasti ja sopuhintaan, kunhan niiden alkuperästä ei olla turhan tarkkoja ;-))
Ehkä lisäämme toimenkuvaamme myös maahantuonnin...
Sinä varmaan otat hoitaaksesi sen ;D
Turhan tarkkoja täällä ei olla mistään - ei myöskään palkanmaksusta ;D
Harjanvarressa en tiedä vielä kenenkään rasittuneen... ;D
Siis maahantuonti ja romuskootterit. Rohkenisinko tarjota suhteitani myös turvallisuuspuolelle, jos asiakkaiden kanssa sattuisi tulemaan ongelmia?
Cosa Nostra *kuiskaa* - joo, mutta salaa sitten!
Tästä ei sitten hiiskuta muille, eivät ymmärrä, tietämättömät... ;D
*kuiskaa* Italian nonnan suku on ikivanhaa sisilialaista mahtisukua, joten eiköhän sieltä meidän talosta sopivat apujoukot tarvittaessa löydy. Vihjaise vaan sitten, kun on tarvetta...
Yrityksemme turvallisuus on sitä myöten kunnossa - helpottava tieto ;D
PS: Voitko järjestää ruokapuolen huomisiin avajaisiin - italialainen teema?
iltapuhteina käydä asentamassa varashälyttimet verstaalle? Ei kai siellä kukaan koko yötä vahdi vai onko Luigit hoitaneet tänkin puolen jo kuntoon?
Itse en huomenna taida ehtiä paikalle, mutta ensi yön voin paistella ison pinon pizzoja valmiiksi. Viinivarastot on tällä kertaa sen verta vähissä (lasti vasta tulossa), että juomapuoli saa painottua oluen puolelle. Ja jälkkäriksi tietysti tiramisua, ellei joku muu halua hoidella sitä puolta :-))
Kukaan ei hoida työvaatteitamme muistaakseni? Ehdotan, että Jou.m hoitaisi tämän puolen!
Onko kellään mitään sitä vastaan?
Mun kirkaansininen uusi haalari kaipaisi vähän tuunaamista vaikkakin se sopii hyvin sinisiin silmiini .. ;D
P.S. Ei karvanoppia kuitenkaan!
*kuiskaa* Kunnossa on. Paras kun et iltapimeällä mene liian lähelle. Tai sitten ainakin muistat viheltää oikeaa tunnusssäveltä!
...se olin sen taukotuvan hoitaja. Hetki sitten palkkasit ja hikihatussa olen leiponut huomisiin avajaisiin. Pizzaa on tulossa! :)
Elokuvasta Kummisetä teema Speak Softly Love...♫
Älähän hättäile - ruokaa tarvitaan avajaisiin paljon... voin vakuuttaa, että kaikki menee, eikä piisaakaan ;D
Pitää vielä muistaa yhtä ja toista *huokailee*
...mutta jos se nauru pidentää ikää, niin teillä on yrityksessä pitkäikäinen kahvinkeittäjä.
Vatsalihaksiin ihan koskee, sillä varauksella, jos niitä nyt löytyy, niitä -lihaksia :) :) :)
jos mä hoidan vege- ja kalapuolen, niin sulle jäis noi miehisemmät eväät, ok?
...minulle erittäin hyvin. On se hyvä, että löytyy yhteistyökykyisiä ihmisiä.
*alkaa leikkaamaan pojille HK.n sinisestä sopivia haukkapaloja*
Yhteistyön lisäksi meiltä onnistunevat myös ystävyys ja avunanto ;-)) Poistun paikalta, koska vatsalihakseni kaipaavat kuollakseen treenausta joulutauon jälkeen. Hoidahan hommat valmiiksi ;-))
...menopelillä mustaa Aino-polkupyörää vai punatupsullisia aamutossuja. Minulta toinen tupsu on kadoksissa ja tahtoo vähän puoltaa tuo liikkuminen.
Menopelikorjaamon taukotilan hoitajan-kahvinkeittäjän ja pullanpaistajan paikka jos on vielä auki, ottaisin sen paikan mielelläni.
*tuoksuu jo munkeille ja korvapuusteille* :) :) ;)
ensitöikseni voisin tuunata ne sinun tossusi näin harjoituksellisesti.....annas tänne niin laitetaan...
Nuin karvanoppia vähän pyöreämmiksi.klips..klips..klips ja siinä ne tuli... UPOUUDET tuunatut "tupsunnukat" sun AINOIHIN...
Paikka on ehdottomasti Sinun ;D
PS: Vaikuttaa vähän siltä, kuin menopelisi tasauspyörästö olisi epäkunnossa - ei huolta, homma korjataan täällä ja henkilökuntana saat roimat alennukset ;D
Mähän tossa jo aikaisemmin kaipailinkin mocan keittäjää .. mä kun olen jo tottunut niin hyvin Mysterietin antamaan tummaan mocca [_]? tarjontaan .. ;D
Pomolla kun ei taida silleen oikein kunnolla olla aikaa huomenna meille alaisille? ;D
[_]? - ole hyvä ;D
Ja aikaahan minulta liikenee kyllä - polvelle vaan istumaan ja kertomaan, jos mikä painaa mieltä ;D
...kuinkas se olikaan kumpiko se liikkuikaan nopeammin, se sisempi vai ulompi jalka (pyörä) kurvissa, harkitsee sen mukaan tupsun vaihtamista toisesta tossusta toiseen. Olisiko hakaneulasta mitään apua ;) ;) ;)
-hei mä olen oppinut iskemään silmää ;)
Se ulompi jalka vaan ottaa pitempiä askelia ;D
Sulle on jo tuunattu uusi tupsu ja tässä tulee hakaneula @=o sen kiinnittämiseen... miltäs tuntuu?
Hienosti isketkin silmää - varo vain noita hallin poikia sitten ;D
...oletpa näppärä ja näin nopeaan asia hoitui, tällä menolla yrityksen toimenkuva on hyvin monipuolinen ja menestys on taattu. :)
Tulen takuulla, jos palaa proppuja liikaa .. ;D
...sinne halliin palkattu jo poikiakin. ;) Työ ensin ja sitten vasta silmäniskut ;)
Kiitos hakaneulasta, sillä monta asiaa korjaa, sekin kummallinen kapine kuin toi vetoketjukin.
Tuo huomenna pussillisen käytöstä poistettuja sukkahousuja (yäks) niistä saa hyviä tuulettajanhihnoja :))))) (on testattu kerran lapinmatkalla)
joissakin meistä saattaa olla vielä sähköä .. ;D
Alex.. eihän sulla vaan ole roskaa silmässä? Joku tais jo tarttua harjan varteen ja lakaista lattiat huomisaamua varten .. pölyä vähän ilmassa
*yskii pahimpia karstoja henkitorvestaan*
...hallin pojille kolmella eri pannulla, -laihaa, -keskivahvaa ja vahvaa. Meidän firmassa kun ei pihistellä, kaikessa satsataan laatuun ja määrään, silloin olemme kaikki tyytyväisiä.:))))
Mihin se pomo heti ekana päivänä karkaa?
...ette sitten lakaise niitä hallin roskianne, jos ette halua pulliinne johdonpätkiä ym.
Ei minulla ole kuin, jauhonpölyä silmässä, kun tuo mun yleiskoneen suojus on rikki. Huomisiin avajaisiin on vielä paljon leipomatta ;) ;) ;) Sais joku tulla voitelemaan munalla pullia. :) :)
Kanan sellaisella? ;D
Ok .. meen verstaan nurkkaan laskemaan kymmeneen .. jos osaan .. ;D
*Punastelee pikku-Kallemaiselle töksäytykselleen*
...hemmetissä, kanan. Kyllä ei ole korjaamon pojat paljon muuttuneet, ah ajoista niistä entisistä.
*palaa ajatuksissaan kauas nuoruuteen, jolloin oli vielä bensa-poika, joka pesi myös tuulilasit*
olin tuolla alalla noinb 10 vuotta letkunjatkeena .. Aika kultaa muistot, mutta on jotakin mikä ei koskaan häviä mielestä ja siksi sitten 'näin valon' ja opiskelu alkoi taas maistumaan .. ;D
t. nimim. ikuna enää tiskin taakse .. Siis oikeassa elämässä
...kuin ei milloinkaan ja oppia ikä-kaikki. Huoltsikalla minäkin, tosin kahvilan puolella, aikoinani aloitin. Monta ammattia on sen jälkeen tullut opiskeltua, nyt saa "viisaana" täällä kirjoitella ;)
juuri nuin .. tosin .. kai silloinkin osasit kirjoittaa? ;D
Mukaan ja tehtävä voisi olla jo valmiiksi tehtyjen töiden tekeminen.
Mutta joutessasi ja naiskauneuden päälle ymmärtävänä, saatkin tilata hallin puolelle tyttökalenterit... katsotaan sitten Sinulle harja, jonka varteen voit nojailla ;D
Onko lääkitys kohdallaan?
jo liian aikuinen eikä sinussa elä enää sitä pikku poikaa tai tyttöä sisälläsi? Se on sangen harmillista kohdallasi. :(
Ole hyvä ja pistä aivot hetkeksi narikkaan ja rentoudu seurassamme. Jos ei kiinnosta, on onneksi tällä korjaamolla ulko-ovi, mistä pääsee raikkaaseen vesisateeseen .. ;D
korjaamolla ei ole vielä lääkekaapin hoitajaa,sinähän olisit oivallinen siihen kun lääkityksistä olet kiinnostunut.
Kannattais pomolta pestiä tiedustella...
Ehdottomasti puhelinvaihteen hoitajaksi,lupaan olla kuuntelematta kenenkään puheluita *sormet ristissä selän takana*,samalla voisin tarkistaa kaikkien työasut,ihan vaan että ovat puhtoiset ja niihin silmien väreihin sopivat;))
ehdottelinkin sua jo vaatetuksen hoitajaksi!
Oma valtaisesti pestaan sut siihen pestiin .. katsotaan mitä pomo tuumii .. ;D
Sehän passaa, mutta vain puhelinvaihteen apulaiseksi pääset, hommaan on jo valittu Umpisolmu-niminen, mustaan työasuun(?) pukeutuva henkilö...
Työasuista huolehtimista Sinulle jo tuolla ehdoteltiinkin, että se homma on tällä puheella Sinun...
Sähkövaloja ei sitten saa kiinnittää hain ja Mohnan haalareihin, mutta suotavaa se olisi kylläkin Kipinämme DoeJohnin vaatteissa ;D
Tervetuloa joukkoon - viihdyt varmasti ;D
Ihan vaan ekaks kysyisin ett mitkä on luontaisedut kuten kahvitunnit ja ruokatunnit,painotan sanaa tunnit;))
Tainu saada pari sähikäistä sormille liikaa, kun en tuota muistanutkaan .. ;D
Mä taidan laittaa joulukuusen ympäriltä ledit kiertämään verstasta .. haalareihini niitä tunge .. ;D
on jo muistaakseni luvattu vaikka kuinka .. no hätä . ;D
Ei saa?;)Mää voisin sivutyönä ommella kaikkia kivoja kukkia ja kuvioita haalareihin,mutt kipinälle voin kyllä vyöttää sellaisen sinisen valokaapelin ympärille,näkis ainakin missä menee ja täytyyhän sähkömiehen näkyä:=)
Mutt ei puhelinvaihteessa voi istua mustiin pukeutuva ihminen antaa kovasti synkän kuvan firmasta,mites jos hänellekkin jotain värikästä kaapelia ympärille? Antais kovasti valoisan kuvan
heti;)
Alexsandra taisi juuri liimata taukotuvan oveen lapun;
...EI TUNNIN MITTAISIA KAHVITAUKOJA! :) :)
Hmmm - katsotaan, mitä voin tehdä...
Ai joo, hai on myöskin luottamusmies ;D
Ehtii pitämään,kovasti tuntuu työmaata olevan;)
Oles muuten hetki paikallas,kiedon tään sinisen valokaapelin sun ympärille ja älä ole huolissas täss on pitkä jatkojohto;))
kaikki hauska kielletään jo nyt :(
Sulla on kuule tekemistä tän porukan tyytyväisenä pitäimisessä .. ;D
Missäs se luottamusmies oli? Ei yhden tauon aikana ehdi edes pannullista kahvia juomaan,ja aina puhutaan kahvitunnista,joten tunti se on.;))
Tämä parivaljakko työskentelee hyvin herkästi syttyvien aineiden kanssa - lieneekin syytä eristää sekä maalaamo, että rasvamonttu paremmin vielä, tässä illan aikana... *kamalasti hommaa*
...on ihan varmasti luottamusmiehenä mun kanssa samaa mieltä. Mutta johtotaso päättäköön tämän asian. Mutta sitä sähkömiestä tarvittaisiin tuonne taukotupaan, siellä on paha "oikkari"
*etsii jauhesammutinta hädissään"
halua mitään sähikäisiä ympärilleni vaikka miten söpöjä olis ;D
Jotakin muuta saat keksiä ;D Sähköjohtoa, sitä maadoitus tyyppiä kelta-vihreää ja abico-liittimiä pitää pomon käskystä olla rekvisiittana .. katu-uskottavuus kai muuten ontuu .. ;D
Kanssa että on aiheellista eristää alue,olis se kiva tulla töihin vielä huomennakin;)
Sopiiks sun mielestä nää vaaleanpunaiset kukat näihin sinisiin haalareihin? Katotaas seuraavaks tota pomon pukeutumista,no joo kyll toi hame ja korkkarit on ihan o.k vai pitäiskö mun niihinkin ommella näitä kivoja kukkia...
Kun tekis susta niin sädehtivän *hymyilee viattomasti*
Katos tossa on kivan väristä johtoa,jos ne yhdistäis näihin pölykapseleihin saatas sulle jotain tosi omaperäistä;)
Nää on talvishortsit, hitto ;D
Saat sä näihin ommella kukkia kyllä... ja nyplätä vaikka jonkun kivan paidan seuraksi ;D
Olisikohan syytä, kuitenkin ensin, puuttua tuon varaosamyyjämme (Meriv) vaatetukseen... minua pikkuisen huolestuttaa, että hän palelluttaa itsensä vielä ;D
Jonkun lemmikki gerbiili jyrsinyt johdon poikki .. homma hoidossa! Että oon nopee korjaaja .. ;D Kun vaan ensin pääse työnalkuun ...
Niimpäs olikin talvishortsit,olen mää ihan pätevä oikeesti *viheltelee*
Ehdottomasti ei pidä varaosamyyjän vaatetukseen puuttua,kauppahan käy kun siimaa tolla vaatetuksella;))Mutt voisin jotain kivoja koruja
näperrellä muttereista;))
Ilman muuta nyplään sulle jonkun paidan,määhän olen vanha nyplääjä *pyörittelee silmiään pomon selän takana*
mun on tosiaan vähän vaikea vastustaa noin kivojen immeisten toiveita ja kun on vielä ammattilainen kyseessä. Vähän pelottaa, ett yritetäänkö musta tehdä jotakin narria, mutta whatta hell .. se joka leikkiin ryhtyy, ei saa pelätä ...
Let's go .. ;D
voisin hakata noita pölykapseleita yhteen kovalla äänellä, jos kahvi tunti jää alle 1½h mittaiseksi?
*Testaa millainen ääni niistä lähtee*
sellaiselle, että taitaa tulla virhekytkentöjä huomenna allekirjoittaneelle .. ;D
Käsiä korvalla;)
Mää taidankin pehmustaa noi kapselit,ihan vaan työturvallisuuden takia;)
näihin ei sitten mitään kukkakuvio koristeita .. ;D
Ne vuorataan valkoisella teddykankaalla ja maalataan siniseksi ja vaaleenpunasiksi ett ne sopii muiden haalareihin;)
Kokonaisuus ennenkaikkea;)
jos ne on niitä kiiltävän kromisia nuo kapselit....EEEEIIIII ei saa hakata niihin lommoja sitte ne ei enää kiillä ja pitäs mää sitte laitan tuuningiksi.
miksikään .. oli peukalot välissä vahingossa .. ;D
Pitäisköhän hakea saikkua huomiseksi? ;D
Kukas meillä on terkkarina? Sais puhaltaa peukkuihin, kun net o ihan punaiset ja kipeet .. mitään kytkemisestä näillä nakeilla tule .. ;D
että kerrankin sattui hyvä vahinko....auts en siis tarkottanu että hyvä kun sun peukut siellä välissä...tai siis se oli hyvä että ne oli....mites tän nyt selittäis...hitsi kun noi kromit on niin hienoi että...niihin ei tuu lommoja...
mun piti kyllä puhaltaa niihin sun peukkuihin,meinas unohtuu kun noi kromit....puuuh ...puuuh.
Joko helpotti???
Jo vain helpottaa .. nyt on jo paljon parempi hoitaa noita juttuja taas .. tuon takia ollut hiljaisemapaa omalla työsarallani tänään .. jospa tää tästä .. ;D
ilmottaurun vaikken tierä mihin..ääntä päästelen ni että tierätte mun olevan viellä hengissä..
mää voisin olla valitusten vastaanottaja, mottonani tietysti: MINÄ olen aina oikeessa...hankalimmille asiakkaille voisin näyttää että soon oikeen mun nyrkkisääntöni josei muute usko..
taukojakkii mun täytyy sit pittää..vastaan puhelimeen jos pullan mossotukseltani ehin..
no joo..ei kai sitä muuta sitte yhtenä työpäivänä/viikkona jaksa tehräkkää..niin että täts it..
Sunst tulla pamahti justiinsa varatoimitusjohtaja - Sulla ko o nii paljo noit kaupunkimatkojaki, nii pirät huale vaa meiti mainostamisest...
Mää laitanki Sulle het vähä voutseria mukaa ja avoime sekin, ettäs saat ainaki syöräkses siel reissullas (ei tän talo hommis tule nälkä ainaka);D
Nyt joudun poistumaan takavasemmalle, mutta luotan siihen että huomenna on kaikki valmiina avajaisiin, jotka muuten kestävät iltaan asti, jos jostain syystä ette heti aamuvuoroon ehdi ;D
Aamuvuoroon ehtimistä ei muuten vaadita ensinkään ylihuomenna ;D
Lähden nyt Espoon Poliisitalolle puhumaan, jos saisin talouspäällikkömme ja vakuutusasiamiehemme MysNan vapaaksi...
Tilannetta hieman mutkistaa vuodenvaihteessa sattuneet räjähdykset, joita Espoon suunnilla tehtailtiin urakalla :/
Jäljet johtavat sylttytehtaalle jälleen - räjähdyspaikalta on löydetty useita värjättyjä lady-tenoja, joihin on kirjoitettu Hyvän Uudenvuoden toivotuksia...
tuosta lopusta ota Erkkikään selvää .. ;D
Ite oon paikalla heti aamusta ennen klo 08 ja sitten päivän mittaan iltaan asti ajoittain mukana keskusteluissa pienin tauoin ... ;D