mielenterveyshoitaja tms

kiinnostunut alasta

hei,

onko täällä kenelläkään omakohtaista kokemusta mielenterveyshoitajan työstä, työllistymisestä jne? Opiskelen yliopistossa alaa, joka ei hirveästi kiinnosta. Psykologin ammatti voisi hyvinkin kiinnostaa, mutta ei ole aikaa eikä resursseja enää tässä vaiheessa vaihtaa alaakaan. Lisäksi psykologian opiskelu sikäli kun sitä olen täällä kokeillut, ei oikein vastaa minun tarpeitani. Mielestäni esimerkiksi sosiaalipsykologia alana voisi toimia jopa parempana pohjana terapeuttina toimimiselle.

Minua kiinnostaakin nyt lähinnä se, että onko olemassa ammattia/alaa, jossa voisin toimia samantyyppisessä työssä kuin psykologit. Vai ponnistavatko kaikki tuollaiset ammatit jostain yleisemmästä terveydenhoitoalan koulutuksesta? Fyysisen terveyden huoltamisesta en ole kiinnostunut, enkä siis mitään vaipanvaihtohommia tai rokotusten antamisia ole kiinnostunut tekemään. Vaan nimenomaan jotain psykologisempaa neuvonta-/tukemistyötä.

Kävin jo työvoimatoimiston sivuillakin tutustumassa aiheeseen, mutta ihmisten omakohtaiset kokemukset ovat kiinnostavampia. Etenkin juuri tuo on oleellista, että joutuuko sitä sitten opiskelemaan jotakin terveydenhoitoalaa yleisesti hyvinkin paljon vai voiko alusta asti opiskelussa suuntautua vain mielenterveyspuolelle.

13

5687

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • härkä

      Moi!
      Olen ollut n.20.v hoitajana mielisairaalassa ja se on ajoittain rankkaa mutta antoisaa työtä riippuen osastosta. Aiemmin sairaaloissa ja vielä nykyäänkin on mieli/mielenterveyshoitajia, mutta tällä nimikkeellä ei valmistu. Mielenterveyshoitajan koulutus kesti 3.v., jossa luettiin ja harjoittelut olivat sairaalassa, kuntoutuskodissa ja mielenterveystoimistossa. Ala on sellainen, että käytännössä oppii parhaiten, puhutaan 3-5.v. niin alkaa olla hieman käytäntö hanskassa, mutta ikinä ei tule täysin oppineeksi, kun tuo ihmisen mieli on äärettömän monimutkainen. Jos ala kiinnostaa, niin pitää lukea sairaanhoitajaksi ja muutoman viikon syventyminen psykiatriaan. Itse kävin ensin sairaanhoitajaksi ja sen jälkeen 1.v. erikoistuminen, mutta siitä on aikaa ja onhan niitä tietoja tullut päivitettyä. Eli mielenterveyshoitaja tekee samaa työtä sairaalassa kuin sairaanhoitaja ja töiden samankaltaisuus aiheutti, että nykyään koulutetaan valitettavasti vain meitä sairaanhoitajia. Käytin sanaa valitettavasti, koska mielenterveyshoitajat ovat hyvin käytännön läheisiä, mutta koulutus on lopetettu. Tietysti mielenterveyshoitajan ammatti nimikkeellä meidän keskussairaalassa on vielä enemmistö. Hae vain meitä vähenee uhkaavasti. Palkka ja työajat ovat huonot, sen vuoksi kannattaa kyllä harkita monta kertaa.

      • lisätä..

        ..itse olen koulutukseltani mielenterveyteen suuntautunut lähihoitaja ja teen töitä nimikkeellä mielenterveyshoitaja. Ja aika moni muukin työkavereistani meidän psyk.osastolla.

      • härkä
        lisätä.. kirjoitti:

        ..itse olen koulutukseltani mielenterveyteen suuntautunut lähihoitaja ja teen töitä nimikkeellä mielenterveyshoitaja. Ja aika moni muukin työkavereistani meidän psyk.osastolla.

        Moi!
        Rikotaan lakia, koska mielenterveyshoitaja on suojattu nimike eli silloin pitää olla käynyt mielenterveyshoitajan tutkinnon. Meillä oli myös alkuun, että kaikki opiskelijoista lähtien käyttivät mielenterveyshoitajan nimikettä, mutta hallinto ylihoitaja puuttui asiaan eli jos ei ollut mth tutkintoa, piti käyttää hoitaja, lähihoitaja, opiskelija tai joku aikaisemmin hankittu tutkinto. Tämä on vain työnantajalta virhe, koska jotain sattuessa pitää olla mustaa valkoisella millä nimikkeellä on toimittu. Näissä tapahtuu työnantajalta vahingossa virheitä, mutta meillä on tarkka ylihoitaja, jonka vuoksi tuli sijaisille uudet nimineulat. Tämä on tosi. Hyvää vuoden alkua sinulle kuitenkin.

      • että....
        härkä kirjoitti:

        en ole sijainen vaan mielenterveyshoitajan viranhaltija. Mulle nyt on ihan sama, vaikka käyttäisin hoitoapulaisen nimikettä, jos vain palkka kulkee:)

      • härkä
        että.... kirjoitti:

        en ole sijainen vaan mielenterveyshoitajan viranhaltija. Mulle nyt on ihan sama, vaikka käyttäisin hoitoapulaisen nimikettä, jos vain palkka kulkee:)

        Valitettavasti mielenterveyshoitaja sen paremmin kuin sairaanhoitaja eivät voi olla nykyään viranhaltioita. Nyt paljastit itsesi, mutta jos sinusta on hienoa olla mth, niin siitä vaan. Et ole tiedoista päätellen edes hoitoapulainen. Laki on laki teet sitten työtä missäpäin hyvänsä. Jos asia olisi nyt niin kuin väität siinä on sinulla hikiset paikat, jos tapahtuu jotain, mutta en usko, että työnantaja on niin huolimaton, että olisit viranhaltija, koska ne poistettiin jo n.3 vuotta sitten työntekijöiltä, joilla ei ole julkista valtaa. Esimies asemassa ovat viranhaltijoita. Väärän ammattinimikkeen käyttö on rikos, vaikka työnantaja sellaisen olisi huolimattomuuttaan hyväksynyt, syy on kuitenkin työntekijän. Tästä on minulla esimerkki, kehitysvammahoitaja esiintyi mielenterveyshoitajana ja itse joutui vastaamaan siitä eikä ammattiliitto halunnut puuttua asiaan. Päätös oli tyly, ei töitä ja ei saa enää harjoittaa edes kehitysvammahoitajan tointa. Olen itse varapääluottamusmies, että jotain on jäänyt mieleen. Tässä pieni paketti tietoutta sinulle. Kuitenkin hyvää jatkoa ja minun osaltani kirjoittelu aiheesta päättyy. Tämä kirjoitus oli tarkoitettu kaikille, että olisitte varovaisia. Työnantaja pesee tässä asiassa aina voiton, ja sen jälkeen vaikeampi saada töitä, sillä nimikirjaote on armoton.

      • äskeinen

        no meillä kun on vielä vanhoja virkoja jäljellä, itse oman vakanssini saanut 80-luvun lopulla. Sitä mukaa kun porukkaa jää eläkkeelle ja uusia paikkoja hakuun, ne vaihdetaan toimiksi. Ja ne ovat pelkästään sairaan- lähi- tai terveydenhoitajan toimia. Ehkä meidän kaupungissamme ollaan sitten hieman jäljessä, pitääpä ottaa puheeksi esimiehen kanssa:) Mutta kiitos sinulle pienestä valaistuksesta!

      • härkä
        äskeinen kirjoitti:

        Et voi olla virassa, mutta toimessa kyllä. Esimiehesi on virassa. Tämä asia, joka koskee koko suomea ja sillä ei ole mitään väliä milloin on saanut vakituisen työn. Minäkin sain viran, joka muutettiin kaikilla kunta alalla toimeksi. Toimi on myös vakituinen, mutta siinä on pieniä eroja virkaan. Esim. lastetarhanopettaja on toimessa, mutta päiväkodin johtaja on virassa, koska käyttää julkista valtaa tekemällä päätöksiä, jotka kohdistuvat esim. lasten vanhempiin ym. Ja on esimies asemassa lastentarhan muihin työntekijöihin. Olet ymmärtänyt asian, mutta myös sinun virkasi on muutettu toimeksi. Mukavaa kevättä!

      • härkä
        lisätä.. kirjoitti:

        ..itse olen koulutukseltani mielenterveyteen suuntautunut lähihoitaja ja teen töitä nimikkeellä mielenterveyshoitaja. Ja aika moni muukin työkavereistani meidän psyk.osastolla.

        Moi!
        Mielestäni tuo lähihoitaja vaihe kannattaa jättää pois ja suoraan sairaanhoitajaksi. Lähihoitajien on valitettavasti vaikea päästä erikoissairaanhoitoon. Meillä ei oteta lähihoitajia, mikä mielestäni on väärin. Kuvani lähihoitajista on hyvä, mutta tulee aika, jolloin lähihoitajia otetaan erik. sairaanhoitoon. Ala tarvitsee ihmisiä, eikä millään koulutuksella saada sopivia työntekijöitä, koska tärkein asia on että me teemme työtä persoonallamme, jokaisella omanlaisensa. Ei pystytä useinkaan puuttumaan toisen hoitajan omahoitaja suhteeseen, sillä hänellä on visio potilaan jatkosta ja tietää, mitä tekee. Vaikka joitakin inhottaa, jonkun työskentely, niin kuitenkin vedetään samaaköyttä. Olen nähnyt mahtavia sairaanhoitaja, mielenterveyshoitaja ja lähihoitaja persoonia. Ainahan joukkoon mahtuu hoitajia, joita ei kiinnosta pätkääkään työ. Se ei onneksi vaikuta esim. minun hoitosuhteeseen. Välillä mennään metsään oikein ryminällä, mutta usein työkaverit tukee, koska kaikki on on tuntenut epäonnistumisia.

      • mth/psyk.eat
        härkä kirjoitti:

        Valitettavasti mielenterveyshoitaja sen paremmin kuin sairaanhoitaja eivät voi olla nykyään viranhaltioita. Nyt paljastit itsesi, mutta jos sinusta on hienoa olla mth, niin siitä vaan. Et ole tiedoista päätellen edes hoitoapulainen. Laki on laki teet sitten työtä missäpäin hyvänsä. Jos asia olisi nyt niin kuin väität siinä on sinulla hikiset paikat, jos tapahtuu jotain, mutta en usko, että työnantaja on niin huolimaton, että olisit viranhaltija, koska ne poistettiin jo n.3 vuotta sitten työntekijöiltä, joilla ei ole julkista valtaa. Esimies asemassa ovat viranhaltijoita. Väärän ammattinimikkeen käyttö on rikos, vaikka työnantaja sellaisen olisi huolimattomuuttaan hyväksynyt, syy on kuitenkin työntekijän. Tästä on minulla esimerkki, kehitysvammahoitaja esiintyi mielenterveyshoitajana ja itse joutui vastaamaan siitä eikä ammattiliitto halunnut puuttua asiaan. Päätös oli tyly, ei töitä ja ei saa enää harjoittaa edes kehitysvammahoitajan tointa. Olen itse varapääluottamusmies, että jotain on jäänyt mieleen. Tässä pieni paketti tietoutta sinulle. Kuitenkin hyvää jatkoa ja minun osaltani kirjoittelu aiheesta päättyy. Tämä kirjoitus oli tarkoitettu kaikille, että olisitte varovaisia. Työnantaja pesee tässä asiassa aina voiton, ja sen jälkeen vaikeampi saada töitä, sillä nimikirjaote on armoton.

        Hei härkä, nimikemuutoksesta ja sen käytöstä, olet oieassa, mth nimikettä ei saa käyttää muut kun msh ja mth alan ammattilaiset. Sulta kysynkin tästä surullisen kuuluisasta psyk.eat opinnoista. Koulutus kestää n. 2 vuotta ja tästä kun läpäisee saa tutkintotodistuksen. Tuo todistus vaan ei tuo mitään palkkaa tai nimike etuuksia, päin vastoin, meni kahden vuoden ajalta monet yövuoro ym. lisät.
        Oletko tai oletteko muut mth:t perillä mm. siitä kuinka Tehy:n sairaanhoitajaliitto tätä palkka ja nimikemuutosta vastustaa, onkohan ympäri suomea muita eat:n käyneitä jotka törmäävät tähän muutos vastarintaan.

      • härkä
        mth/psyk.eat kirjoitti:

        Olen psyk.sh, mutta satun olemaan sellaisilla paikoilla, että tiedän tämän mth asian. Tehy ja nimenomaan sairaanhoitajaliitto ajavat vain valitettavasti sairaanhoitajien asioita ja olen eroamassa tehystä. Mielenterveyshoitajat tekevät täysin samat työt kuin sairaanhoitajat, mutta arvostus on ala arvoista heitä kohtaan. Sh:t vastustavat erittäin rajusti sitä, joka on mielestäni epäoikeuden mukaista. Itse aion liittyä JHL:ään. Sen verran tullut ikää, että katson ihmistä enkä titteliä, joka valitettavasti on tehylle ja sh liitolle punainen vaate. Tänään kuulin juuri ylihoitajalta, että pakko käydä ottamaan lähihoitajia töihin ja mth:t ohjaavat kaksi lukukautta heitä, riippuen tietysti lähtötasosta.
        Suurin osa vielä msh/mth kuuluvat JHL:ään ja vain typerykset tehyyn. Tämä on minun kantani, vaikka olen erik.sh, mutta elämän kokemusta on tullut ja voin sanoa rehellisesti mielipiteeni. Hyvää kevättä sinulle!

    • Anonyymi

      Kulkevat tekemässä asunnossani mielenterveys hoitajan LVI puolta, hanoja hotellit ym.

      Muisti hoitajan hanoja kattila puhelu olla Marja-Autio Riistavesi omaa sukua Niemelä, vanhainkoti ajat.

    • Anonyymi

      Mielenterveys hoitaja haluaa.
      Olla toisten varojen holhoojan.
      Tyyli kosmetologi käyttää edellisiä asukkaita kun jatkaa yritystä edellinen omistaja.

      Mielenterveys hoitaja käyttö myös samaa taktiikkaa, toisen osaamisen hyvän työn osuuden koulutus aika limid.

    • Anonyymi00013

      Mies mielenterveyshoitajana.
      Tämä tiedetään että he tekevät alitajuntaan kysymys puhelinta Aloitaako syömälakon Huon. Kohta todrlla sairaat ihmiset jotka eivät oysty ITSE syömään nieliminrn ei onistu ovat pyörätuoli potilaita.

      Naiset vastaava työ mitä hr tekevät kohta kuvittele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      93
      845
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      148
      797
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      60
      682
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      664
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      532
    9. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    10. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    14. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    16. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      441
    17. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      431
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe