Kasvattajat

Moniko allekirjoittanut?

KASVATTAJASITOUMUS

Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa 18.11.2000. Astuu voimaan 1.7.2001.

Allekirjoittanut sitoutuu koiranpidossaan ja koirankasvatuksessaan noudattamaan seuraavia Suomen
Kennelliiton määrittelemiä periaatteita, jotka samalla ovat edellytyksenä kennelnimen saamiseksi.

1. Hyväksyn liiton tarkoituksen, joka on seuraava:
Suomen Kennelliiton tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja käyttöä sekä
parantaa yleistä koiranpitoa Suomessa yhteistyössä yksittäisten koiranomistajien ja koiria harrastavien
yhdistysten kanssa.

Olen selvillä siitä, että Kennelliiton määräykset, ohjeet ja säännöt sitovat kaikkia jäseniä.

2. Olen selvillä koiranpitoa koskevien lakien, asetusten, määräysten ja kunnallisten järjestys-sääntöjen
sisällöstä. Huolehdin siitä, että koirani saavat ikään ja rotuun nähden riittävästi ravintoa ja huolenpitoa
sekä liikuntaa ja että koiranpidosta ei ole kohtuutonta haittaa ympäristölle.
3. Suostun siihen, että Kennelliiton valtuuttamat henkilöt saavat neuvoa ja tarkastaa koirieni pitoa,
hoitoa ja kasvatustoimintaani.
4. Kasvatan puhdasrotuisia koiria. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia koiria, jotka
ovat käyttötarkoitukseensa soveltuvia ja rotumääritelmän mukaisia.
5. Kartutan tietojani harrastamistani roduista, koiranjalostuksesta ja koirien hoidosta yleensä. Perehdyn
kasvattamiini rotuihin niin, että tunnen hyvin niiden voimassa olevat rotumääritelmät ja
käyttötarkoituksen. Kasvattamieni rotujen rotujärjestöjen jäsenenä pyrin käyttämään niiden
jalostusneuvontaa.
6. Sitoudun antamaan omistamieni koirien lonkka-, silmä- polvi- ym. tutkimustulokset julki, enkä
muutenkaan salaa koirieni vikoja tai sairauksia. Annan avoimesti tietoja koirieni ominaisuuksista.
Jalostuksen kannalta on tärkeää mittauttaa kasvatustyöni tuloksia näyttelyissä ja rodunomaisissa
kokeissa sekä rotujärjestöjen järjestämissä jalostustarkastuksissa. Kannustan myös kasvattejani
käymään näyttelyissä ja kokeissa.
7. Rekisteröin pentueen kaikki elossa olevat pennut SKL-FKK:n voimassaolevien
rekisteröintimääräysten mukaisesti.
8. Luovutan pennut hyvän kauppatavan mukaisesti terveinä ja hyväkuntoisina sekä aikaisintaan
seitsemän (7) viikon ikäisinä. Luovutan pennut vain koiranpitoon ja rodulle soveltuviin olosuhteisiin ja
opastan tarvittaessa koiranpidossa sekä seuraan kasvattieni kehitystä.
9. En rasita narttua liian tiheillä pennutuksilla (ks. koirarekisteriohjeen määräykset) ja otan huomioon
koiran iän ja terveyden tehdessäni päätöksiä koiran käytöstä jalostukseen.
10. Myydessäni koiran teen kirjallisen sopimuksen Kennelliiton vahvistamaa lomaketta käyttäen.
Kauppahintaan sisältyy rekisteritodistus ja kirjalliset hoito-ohjeet. Jos SKL-FKK syystä tai toisesta
poistaa myymäni pennun rekisteristä, palautan kauppahinnan.
11. Myydessäni koiran lähetän omistajailmoituksen Kennelliittoon uuden omistajan tiedoin, ellei
omistaja sitä kiellä.

12. Luovuttaessani koiran sijoitukseen niin, että jalostusoikeus säilyy minulla, teen tästä kirjallisen
sopimuksen Kennelliiton sijoitussopimuslomaketta käyttäen.
13. Sitoudun olemaan myymättä kasvattamiani ja omistamiani koiria koe-eläimiksi.
14. Sitoumuksen voimassaolo lakkaa kirjallisella ilmoituksellani tai jäsenyyteni päättyessä
Kennelliitossa. Mikäli Kennelliiton hallitus katsoo minun rikkoneen sitoumuksen määräyksiä, se voi
evätä minulta oikeuden rekisteröidä koiria Kennelliiton pitämään koirarekisteriin joko määräajaksi tai
kokonaan.
Nimeni saa julkaista minua mahdollisesti koskevan kurinpitolautakunnan päätöksen yhteydessä.

.. Kyllä .. Ei
11407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

on,ollut jo muutaman vuoden,eli siitä kun tuo tuli =)

Äänestä

heti kun se ilmestyi.

Äänestä
  • sitä paitsi se on nykyisin pakollistakin jos anoo kennelnimeä, eli allekirjoitettu on.

    Äänestä

veskipaperii pyyhkimiseen tollanen paperi on.

Äänestä

olen allekirjoittanut

Äänestä

Kai jokainen VASTUULLINEN kasvattaja on tuon allekirjoittanut jo silloin kun se tuli,eikä ollut vielä kennelnimen saannille vaan pakollinen.Sen lisäksi allekirjoittavat myös rotuyhdistyksen oman,jos sellainen on olemassa... ;)

Äänestä

ja nimenikin saa julkaista jos tyhmyyksiä teen :)

Äänestä

No tottakai, allekirjoitettu on heti kun tuli voimaan...ja nimenikin saavat julkituoda jos sopimusta rikon..

Äänestä

jo kauan sitten on tuo sopimus allekirjoitettu!

Äänestä

tuohon lappuun olen nimeni raapustanut.

Äänestä

En ole allekirjoittanut enkä allekirjoita. Ei ole haitannut myyntiä yhtään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


huomio. kirjoitti:

Moniko allekirjoittanut?

KASVATTAJASITOUMUS

Hyväksytty SKL-FKK:n valtuustossa 18.11.2000. Astuu voimaan 1.7.2001.

Allekirjoittanut sitoutuu koiranpidossaan ja koirankasvatuksessaan noudattamaan seuraavia Suomen
Kennelliiton määrittelemiä periaatteita, jotka samalla ovat edellytyksenä kennelnimen saamiseksi.

1. Hyväksyn liiton tarkoituksen, joka on seuraava:
Suomen Kennelliiton tarkoituksena on edistää puhdasrotuisten koirien kasvattamista ja käyttöä sekä
parantaa yleistä koiranpitoa Suomessa yhteistyössä yksittäisten koiranomistajien ja koiria harrastavien
yhdistysten kanssa.

Olen selvillä siitä, että Kennelliiton määräykset, ohjeet ja säännöt sitovat kaikkia jäseniä.

2. Olen selvillä koiranpitoa koskevien lakien, asetusten, määräysten ja kunnallisten järjestys-sääntöjen
sisällöstä. Huolehdin siitä, että koirani saavat ikään ja rotuun nähden riittävästi ravintoa ja huolenpitoa
sekä liikuntaa ja että koiranpidosta ei ole kohtuutonta haittaa ympäristölle.
3. Suostun siihen, että Kennelliiton valtuuttamat henkilöt saavat neuvoa ja tarkastaa koirieni pitoa,
hoitoa ja kasvatustoimintaani.
4. Kasvatan puhdasrotuisia koiria. Tavoitteenani on kasvattaa terveitä ja hyväluonteisia koiria, jotka
ovat käyttötarkoitukseensa soveltuvia ja rotumääritelmän mukaisia.
5. Kartutan tietojani harrastamistani roduista, koiranjalostuksesta ja koirien hoidosta yleensä. Perehdyn
kasvattamiini rotuihin niin, että tunnen hyvin niiden voimassa olevat rotumääritelmät ja
käyttötarkoituksen. Kasvattamieni rotujen rotujärjestöjen jäsenenä pyrin käyttämään niiden
jalostusneuvontaa.
6. Sitoudun antamaan omistamieni koirien lonkka-, silmä- polvi- ym. tutkimustulokset julki, enkä
muutenkaan salaa koirieni vikoja tai sairauksia. Annan avoimesti tietoja koirieni ominaisuuksista.
Jalostuksen kannalta on tärkeää mittauttaa kasvatustyöni tuloksia näyttelyissä ja rodunomaisissa
kokeissa sekä rotujärjestöjen järjestämissä jalostustarkastuksissa. Kannustan myös kasvattejani
käymään näyttelyissä ja kokeissa.
7. Rekisteröin pentueen kaikki elossa olevat pennut SKL-FKK:n voimassaolevien
rekisteröintimääräysten mukaisesti.
8. Luovutan pennut hyvän kauppatavan mukaisesti terveinä ja hyväkuntoisina sekä aikaisintaan
seitsemän (7) viikon ikäisinä. Luovutan pennut vain koiranpitoon ja rodulle soveltuviin olosuhteisiin ja
opastan tarvittaessa koiranpidossa sekä seuraan kasvattieni kehitystä.
9. En rasita narttua liian tiheillä pennutuksilla (ks. koirarekisteriohjeen määräykset) ja otan huomioon
koiran iän ja terveyden tehdessäni päätöksiä koiran käytöstä jalostukseen.
10. Myydessäni koiran teen kirjallisen sopimuksen Kennelliiton vahvistamaa lomaketta käyttäen.
Kauppahintaan sisältyy rekisteritodistus ja kirjalliset hoito-ohjeet. Jos SKL-FKK syystä tai toisesta
poistaa myymäni pennun rekisteristä, palautan kauppahinnan.
11. Myydessäni koiran lähetän omistajailmoituksen Kennelliittoon uuden omistajan tiedoin, ellei
omistaja sitä kiellä.

12. Luovuttaessani koiran sijoitukseen niin, että jalostusoikeus säilyy minulla, teen tästä kirjallisen
sopimuksen Kennelliiton sijoitussopimuslomaketta käyttäen.
13. Sitoudun olemaan myymättä kasvattamiani ja omistamiani koiria koe-eläimiksi.
14. Sitoumuksen voimassaolo lakkaa kirjallisella ilmoituksellani tai jäsenyyteni päättyessä
Kennelliitossa. Mikäli Kennelliiton hallitus katsoo minun rikkoneen sitoumuksen määräyksiä, se voi
evätä minulta oikeuden rekisteröidä koiria Kennelliiton pitämään koirarekisteriin joko määräajaksi tai
kokonaan.
Nimeni saa julkaista minua mahdollisesti koskevan kurinpitolautakunnan päätöksen yhteydessä.

.. Kyllä .. Ei

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu