Huudatusunikoulua?

Hei.
Auttakaa väsynyttä ja kyllästynyttä äitiä...
Minulla on 7 kk ikäinen tyttö, joka syö korviketta ja 5 ruokaa päivässä. Hän on ennen syönyt 2 krt yössä, 1 ja 5 aikaan. Koitin sitten jättää toisen syönnin pois kun ajattelin, ettei enää tarvitse. No, kun tyttö heräsi 1-2 aikaan, syötin hänelle ison pullollisen maitoa. Hän heräsi kuitenkin 5 aikaan ja saattoi valvoa tunnin. Uni ei riirränyt aamuun asti. Ajattelin sitten jättää aikasemman syötön pois ja pitää klo 4 tavoitteena, sen jälkeen vasta syödään aamulla.

Nyt on 6. unikouluyö takana ja muutosta ei ole tapahtunut. Tyttö on herännyt joka yö 1-2 aikaan, kitisee, itkee. Olen käynytlaittamassa tuttia ja tassutellut. Aina olen antanut vähän aikaa kitissä ja kuunnellut jos hän rauhoittuisi itse mutta ei. Tätä rumbaa on voinut kestää 2 tuntia. Viime yönä hän heräsi klo 1. Vähäksi aikaa hän aina rauhoittui kun laittoi tutin tai tassutteli mutta viimeistään 15 minuutin kuluttua kitinä taas alkoi. Sitten 2.15 minulla paloi pinna ja annoin häne itkeä 15-20 minuuttia. Sitten en enää kestänyt, kävin taas tassuttelemassa ja viimein hän nukahti. Heräsi syömään 4.40 ja yöunilta 8.45.
Tyttö nukkuu 3 päikkärit 2h, 1h ja 1h.

Olen ollut lempeä unikoulun kannalla mutta nyt tuntuu, että pitäisikö kylmästi vain huudattaa. Hän ei huuda "paniikissa" mutta itkee kuitenkin.
Onko kukaan huudattanut lastaa? Kauanko hän huusi yössä ja montako yötä meni oppiessa ettei ruokaa tule?

Aniz
4428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarjoa illalla tuhtia ruokaa. Pelkkä maito ei näytä riittävän, kunten lapsesi ilmaisee. Puuro öljyllä terästettynä voisi auttaa.

Äänestä
  • Meidän 7kk ikäinen poitsu heräsi vielä joku aika sitte aamuyösyötölle, mutta kun rupesin antamaan illalla kaurapuuroa öljyn kera niin poika on siitä lähtien nukkunut aamu 9 asti, ja yöt on muutenkin ollut levollisempia. Suosittelen!

    Äänestä

  • äiti... kirjoitti:

    Meidän 7kk ikäinen poitsu heräsi vielä joku aika sitte aamuyösyötölle, mutta kun rupesin antamaan illalla kaurapuuroa öljyn kera niin poika on siitä lähtien nukkunut aamu 9 asti, ja yöt on muutenkin ollut levollisempia. Suosittelen!

    tai siis laitatko ihan rypsiöljyä ja paljonko? uteliaiuutta vain kyselen kun minulla samoja ongelmia 7kk ikäisen pojan kanssa...

    Äänestä

  • miten? kirjoitti:

    tai siis laitatko ihan rypsiöljyä ja paljonko? uteliaiuutta vain kyselen kun minulla samoja ongelmia 7kk ikäisen pojan kanssa...

    kyllä rypsiöljyä/ruokaöljyä laitan noin pari ruokalusikallista ja sekoitan sen sinne joukkoon tasaiseksi. =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Aniz kirjoitti:

Hei.
Auttakaa väsynyttä ja kyllästynyttä äitiä...
Minulla on 7 kk ikäinen tyttö, joka syö korviketta ja 5 ruokaa päivässä. Hän on ennen syönyt 2 krt yössä, 1 ja 5 aikaan. Koitin sitten jättää toisen syönnin pois kun ajattelin, ettei enää tarvitse. No, kun tyttö heräsi 1-2 aikaan, syötin hänelle ison pullollisen maitoa. Hän heräsi kuitenkin 5 aikaan ja saattoi valvoa tunnin. Uni ei riirränyt aamuun asti. Ajattelin sitten jättää aikasemman syötön pois ja pitää klo 4 tavoitteena, sen jälkeen vasta syödään aamulla.

Nyt on 6. unikouluyö takana ja muutosta ei ole tapahtunut. Tyttö on herännyt joka yö 1-2 aikaan, kitisee, itkee. Olen käynytlaittamassa tuttia ja tassutellut. Aina olen antanut vähän aikaa kitissä ja kuunnellut jos hän rauhoittuisi itse mutta ei. Tätä rumbaa on voinut kestää 2 tuntia. Viime yönä hän heräsi klo 1. Vähäksi aikaa hän aina rauhoittui kun laittoi tutin tai tassutteli mutta viimeistään 15 minuutin kuluttua kitinä taas alkoi. Sitten 2.15 minulla paloi pinna ja annoin häne itkeä 15-20 minuuttia. Sitten en enää kestänyt, kävin taas tassuttelemassa ja viimein hän nukahti. Heräsi syömään 4.40 ja yöunilta 8.45.
Tyttö nukkuu 3 päikkärit 2h, 1h ja 1h.

Olen ollut lempeä unikoulun kannalla mutta nyt tuntuu, että pitäisikö kylmästi vain huudattaa. Hän ei huuda "paniikissa" mutta itkee kuitenkin.
Onko kukaan huudattanut lastaa? Kauanko hän huusi yössä ja montako yötä meni oppiessa ettei ruokaa tule?

Aniz

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu