Milloin loppuu

yösyötöt? Siis noin arvio??
4365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joku lapsi lopettaa itsestään jo muutaman kuukauden iässä ja toinen vierotetaan lähempänä vuotta kauhealla huudolla...

Meillä loppui 10,5-kuisena itsestään, kun iltapuuron ajankohtaa myöhennettiin. Siis lapsella oli aina aamuyöstä ihan oikea nälkä, vaikka muut kuin toitotti, että yli 1/2-vuotias syö vain tavan vuoksi. Muutenhan se ei olisi noin kivuttomasti loppunut.

Äänestä

2kk iässä :-)

Äänestä

mutta meillä loppui itsestään n.5kk ikäisenä. Yksinkertaisesti nukkui aamuun asti. Samoin aikoihin alettiin iltasin antaa puuro mikä ilmeisesti auttoi jaksamaan aamuun asti. Ei toimi kaikilla, mutta meillä toimi.

Äänestä

meillä loppui kaks kk iässä, alusta saakka poika oli pääasiassa korvikkeella, rintamaitoa riitti vain lisäksi 3 kk. alkoi nukkua heräämättä siis 2 kk iässä. ja alusta saakka nukkui omassa huoneessa, en tiä oisko sillä asian kans tekemistä et imetin ja pullosta syötin aina olohuoneen soffalla eikä siis torkuttu meidän sänkyyn ja toisaalta ei maito ainakaan haissut ku nukkui eri huoneessa. en tiä mut terve poika ollu koko ajan ja nukkunu siis 2 kk iästä 11-12 h yöunet ja nyt ikää kokonaiset 6 kk! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MillaMolla kirjoitti:

yösyötöt? Siis noin arvio??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu