Viimeinkin

Kosken poikien piilottelu vei apurit käräjille
9.1.2007 12:28

Outi Kosken amerikkalais-suomalaisten poikien piilottelusta syytetyt kainuulaismiehet kiistivät rikoksen tiistaina Espoon käräjäoikeuden valmisteluistunnossa.

Pojat löydettiin toisen syytteessä istuvan miehen maatilalta.

Paljon julkisuutta saaneessa jupakassa on kyse amerikkalais-suomalaisten poikien värikkäistä vaiheista Suomessa vuonna 2004. Koski (nykyään Tasciotti) jätti edellisenä vuonna poikansa palauttamatta Suomen-vierailun jälkeen. Lasten yhdysvaltalainen isä John Rogers haki pojat keväällä 2004 ja vei heidät Ranskaan, josta viranomaiset palauttivat lapset Suomeen.

Suomessa konstikkaiden oikeusvaiheiden jälkeen korkein oikeus määräsi veljekset heti palautettavaksi Yhdysvaltoihin. Pojat olivat kuitenkin jo kadonneet. He löytyivät myöhemmin Kainuun Ristijärveltä toisen syytetyn maatilalta. Kaksi miestä saa nyt syytteen avunannosta lasten omavaltaiseen huostaanottoon.

Koski olisi saanut syytteen omavaltaisesta huostaanotosta, mutta haastehakemusta ei saatu ajoissa perille.

STT
1222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ranskalaiset toimivat Haagin sopimuksen mukaisesti, suomalaiset ei.

Eli pojat olivat USA:ssa käymässä pidemmällä matkalla asuttuaan enemmistön elämästään Suomessa.

Suomessa haukutaan USA ulkoministeriön taholta ja veljeillään arabimaiden kanssa, mutta sitten koitetaan mielistellä kun oikeasti pitäisi ajatella lasten etua ja sitä mikä on oikea ratkaisu.

Sitten ihmetellään miksi Viron ulkopoliittinen asema paranee koko ajan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikeutta! kirjoitti:

Kosken poikien piilottelu vei apurit käräjille
9.1.2007 12:28

Outi Kosken amerikkalais-suomalaisten poikien piilottelusta syytetyt kainuulaismiehet kiistivät rikoksen tiistaina Espoon käräjäoikeuden valmisteluistunnossa.

Pojat löydettiin toisen syytteessä istuvan miehen maatilalta.

Paljon julkisuutta saaneessa jupakassa on kyse amerikkalais-suomalaisten poikien värikkäistä vaiheista Suomessa vuonna 2004. Koski (nykyään Tasciotti) jätti edellisenä vuonna poikansa palauttamatta Suomen-vierailun jälkeen. Lasten yhdysvaltalainen isä John Rogers haki pojat keväällä 2004 ja vei heidät Ranskaan, josta viranomaiset palauttivat lapset Suomeen.

Suomessa konstikkaiden oikeusvaiheiden jälkeen korkein oikeus määräsi veljekset heti palautettavaksi Yhdysvaltoihin. Pojat olivat kuitenkin jo kadonneet. He löytyivät myöhemmin Kainuun Ristijärveltä toisen syytetyn maatilalta. Kaksi miestä saa nyt syytteen avunannosta lasten omavaltaiseen huostaanottoon.

Koski olisi saanut syytteen omavaltaisesta huostaanotosta, mutta haastehakemusta ei saatu ajoissa perille.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu