Olen aikeissa toteuttaa pitkäaikaisen unelmani (siis vuosia kestäneen)macin hankkimisesta ja valintani on osunut iMacciin (hinnan takia). Tässä juuri ostamisen kynnyksellä pari asiaa askarruttaa eli onko iMacista valokuvien arkistointiin ja säätöön? tiedän, että koneessa riittää puhti ja että macille on olemassa erinomaisia työkaluja etc. mutta tuo tft-paneeli mietityttää sillä pc puolella olen tottunut ettei alle tonnilla oikein kelvollista paneelia tahdo löytyä. Miten tämä iMacin paneeli? ja onko imacissa mahdollista käyttää halutessaan crt-näyttöä rinnalla?
Olen ajatellut hankkia macciini (tai siis tulevaan macciin, jos haaveeni vihdoin toteutuu) aluksi PS elemts 5 ohjelman (olen käyttänyt pc:sä CS2:sta, mutta olen kuullut ettei se kunnolla kääntynyt inel-macille ja vasta CS3 toimisi macissa parhaiten, mutta en voi sitä alkaa ostamaan) ja myöhemmin joko sen aperaturen (mikä sen nimi nyt olikaan) tai lightroomin.
Mites iMacissa tuo nokian puhelin mahtaa synkkautua? olen outlookissa synkannut kalenterin ja yhteystiedot, mutta onnistuuko vastaava toiminnallisuus imacissa?
Muuten uskon iMacin vievän minut viimein datataivaaseen:)
iMac kuvankäsittelyyn?
7
1109
Vastaukset
- 1stMacFinn
Ammattilaiset ovat pitäneet iMaccia aivan riittävänä tuohon käyttöön. Ja siihen saa toki liitettyä toisen näytön.
PS Elementsistä ei ole vitosversiota tarjolla, nelonen löytyy. Katsotaan illalla mitä Adobe sanoo Macworldissä CD3:n toimitusaikataulusta.
Aperture ja Lightroom eivät ole Photoshopin korvikkeita, niiden tarkoitus on arkistoida ja säätää kuvia. Photoshop tekee enemmän muuta.
Nokia puhelimesta riippuu synkkautuuko vai ei. Mun 6021 toimii mainiosti OS X:n kanssa.- Mika....
... No niin en tiennyt noita macin versioita elemetsistä kun pc:le tuli suuri se vitosversio, mutta se nyt on se ja sama miksi sitä kutsutaan tärkeintä, että ajaa asiansa. Juup tiedän ettei photoshoppi ole samanlainen kuin lightroom ja suunnittelinkin käyttäväni niitä rinnan kunhan pääsen ihmettelemään muuten sitä ohjelmakokoonpanoa.
Sen näytön suhteen en ole mikään täydellisyyden tavoittelija ja minulle piisaa jos sen kanssa on muutkin tulleet toimeen ja se näyttää kuvat likipitäen oikein.
Tuo kännykän synkkautuminen ei ole minulle elämän ja kuoleman kysymys. Mulla on 6260 ja emännällä 73XX se lamour malli ja olemme allakan jakaneet pc:n kautta mikä on ollut kätsyä vaan ei välttämätöntä. Mika.... kirjoitti:
... No niin en tiennyt noita macin versioita elemetsistä kun pc:le tuli suuri se vitosversio, mutta se nyt on se ja sama miksi sitä kutsutaan tärkeintä, että ajaa asiansa. Juup tiedän ettei photoshoppi ole samanlainen kuin lightroom ja suunnittelinkin käyttäväni niitä rinnan kunhan pääsen ihmettelemään muuten sitä ohjelmakokoonpanoa.
Sen näytön suhteen en ole mikään täydellisyyden tavoittelija ja minulle piisaa jos sen kanssa on muutkin tulleet toimeen ja se näyttää kuvat likipitäen oikein.
Tuo kännykän synkkautuminen ei ole minulle elämän ja kuoleman kysymys. Mulla on 6260 ja emännällä 73XX se lamour malli ja olemme allakan jakaneet pc:n kautta mikä on ollut kätsyä vaan ei välttämätöntä.ei sitten vielä toimi täydellä teholla iMacissa eli on PPC-ohjelma kuten CS2:kin. Keväällä varmaan tulee Intel-Elements. Ei se pahan hidas nytkään ole, jos muistia on pari gigaa, muta seuraava versio on 2-3 kertaa nopeampi.
- Mika....
RepeRuutikallo kirjoitti:
ei sitten vielä toimi täydellä teholla iMacissa eli on PPC-ohjelma kuten CS2:kin. Keväällä varmaan tulee Intel-Elements. Ei se pahan hidas nytkään ole, jos muistia on pari gigaa, muta seuraava versio on 2-3 kertaa nopeampi.
... olen käsittänyt, että inteliin siirtyminen on muuttanut macia. Itseäni lohduttaa ajatus ettei macin osto voi mennä pieleen, koska applen sivuilla sanottiin, että halutessaan macissa voi ajaa rinnakkaisena vaikka xp:tä jolloin se toimii kuten mikä tahansa tavallisen tehokas pc. Sehän se on, että noita speksejä tutkaillessani ei oikein pakettipeeceetä tahdo löytyä mäcin veroista vaan se aina on jollain saralla vähän tehokkaampi. Valmiissa pc-koneessa kun tahtoo olla niin, että sinne sekaan uitetaan aina jokin huonolaatuinen/tehoinen/vanhanaikainen elementti (pc-pitäisi aina rakentaa itse niin tietäisi saavansa hyvän).
Ajattelin vielä tutkia näitä foorumeita muutaman viikon, että saan rahat kasaan mäcciä varten ja todennäkäisesti sitten käyn sen ostamassa.
Minkälainen kokemus tuon koneen käyttöiästä muuten on? olen pärjännyt pc-koneella keskimäärin viisi-kuusi vuotta (minkä aikaa mikkisofta on käyttistään tukenut). Mahtaako mäkillä päästä samaan, vai lahoaako laite pikemmin? Mika.... kirjoitti:
... olen käsittänyt, että inteliin siirtyminen on muuttanut macia. Itseäni lohduttaa ajatus ettei macin osto voi mennä pieleen, koska applen sivuilla sanottiin, että halutessaan macissa voi ajaa rinnakkaisena vaikka xp:tä jolloin se toimii kuten mikä tahansa tavallisen tehokas pc. Sehän se on, että noita speksejä tutkaillessani ei oikein pakettipeeceetä tahdo löytyä mäcin veroista vaan se aina on jollain saralla vähän tehokkaampi. Valmiissa pc-koneessa kun tahtoo olla niin, että sinne sekaan uitetaan aina jokin huonolaatuinen/tehoinen/vanhanaikainen elementti (pc-pitäisi aina rakentaa itse niin tietäisi saavansa hyvän).
Ajattelin vielä tutkia näitä foorumeita muutaman viikon, että saan rahat kasaan mäcciä varten ja todennäkäisesti sitten käyn sen ostamassa.
Minkälainen kokemus tuon koneen käyttöiästä muuten on? olen pärjännyt pc-koneella keskimäärin viisi-kuusi vuotta (minkä aikaa mikkisofta on käyttistään tukenut). Mahtaako mäkillä päästä samaan, vai lahoaako laite pikemmin?Vastaan tähän legendaarisesti, että jos haluaa minkä tahansa laitteen jonka kestoikä on varmasti kuusi vuotta, pitää ostaa kuusi vuotta vanha laite!
Yhdestäkään kodin laitteesta, jonka kuluttaja nyt hakee kaupasta, ei voi sanoa muuta kuin että se kestää varmasti joko takuuajan tai ainakin virhevastuun määräämät pari vuotta, koska sinä aikana valmistajan on pakko korjata se.
Mulla on kaksi toimivaa 80-luvun Maccia, joten ne ovat kestäneet. Uusista tietää sitten joskus.- Mika....
RepeRuutikallo kirjoitti:
Vastaan tähän legendaarisesti, että jos haluaa minkä tahansa laitteen jonka kestoikä on varmasti kuusi vuotta, pitää ostaa kuusi vuotta vanha laite!
Yhdestäkään kodin laitteesta, jonka kuluttaja nyt hakee kaupasta, ei voi sanoa muuta kuin että se kestää varmasti joko takuuajan tai ainakin virhevastuun määräämät pari vuotta, koska sinä aikana valmistajan on pakko korjata se.
Mulla on kaksi toimivaa 80-luvun Maccia, joten ne ovat kestäneet. Uusista tietää sitten joskus.... ilmaisin itseäni huonosti. Tarkoitin tietysti ohjelmistotukea. Tietsikat ovat oman kokemukseni mukaan rautatasolla hyvinkin kestäneet, mutta ongelmia tulee silloin kun keskeiset ohjelmistot uusiutuvat ja esim tietoturvan takia on päivitettävä niitä, mutta silloin ei aina koneen tehot tahdo pysyä perässä. Windowsissa olen pitkittänyt koneen ikää muisti-, näytönohjain-, etc. päivityksillä. Meinasin vaan notta miten se onnistuu macissa? tuo iMac on kummiskin aika kompaktin oloinen laite joten onko sen komponentteja helppo uusia, kun alkaa tarvetta ilmetä? vai meneekö osX:n päivitykset toisella tavalla kun winukassa?
Mika.... kirjoitti:
... ilmaisin itseäni huonosti. Tarkoitin tietysti ohjelmistotukea. Tietsikat ovat oman kokemukseni mukaan rautatasolla hyvinkin kestäneet, mutta ongelmia tulee silloin kun keskeiset ohjelmistot uusiutuvat ja esim tietoturvan takia on päivitettävä niitä, mutta silloin ei aina koneen tehot tahdo pysyä perässä. Windowsissa olen pitkittänyt koneen ikää muisti-, näytönohjain-, etc. päivityksillä. Meinasin vaan notta miten se onnistuu macissa? tuo iMac on kummiskin aika kompaktin oloinen laite joten onko sen komponentteja helppo uusia, kun alkaa tarvetta ilmetä? vai meneekö osX:n päivitykset toisella tavalla kun winukassa?
komponentteja ei kovin paljon taviskäyttäjä uusi koneen vanhentuessa, osaava kyllä uusii. Muistin lisäys on erittäin helppoa, muu ei. Toki levyn ja optisen aseman pystyy vaihtamaan, 24-tuumaisessa näytönohjainkin on irrallinen. iMacissa ja Minissä prosessorinkin voi uusia tehokkaammaksi. Kotelon avaus on tämänhetkisissä 17 ja 20 tuuman malleissa se vaativahko suoritus (ohjeet löytyvät netistä), 24-tuumaisessa helpompi.
Monet ovat ratkaisseet koko höskän ruuvimeisselin sijaan sillä että yksinkertaisesti kone vaihdetaan uuteen pitämättä sitä kovin monia vuosia. Macien jälleenmyyntiarvo säilyy tietokoneeksi hyvin ja käytettyjen markkinat toimivat vilkkaasti.
Mac Pro -malleissa tietysti kaikki mahdollinen on helposti vaihdettavissa, mutta ne eivät ole kuluttajakoneita hinnaltaan.
Tietoturvan takia ei Maceissa toistaiseksi ole tarvinnut päivittää koskaan mitään käyttöjärjestelmän automaattipäivitysten lisäksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,672493Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1052157Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242147Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e972107Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod92052MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141885Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.5871846Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1071843Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S181660Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas411433