Uimahallissa

isomies

Käymme usein poikani kanssa uimahallilla Vuosareessa. Uimahalliretki on etenkin poikani mielestä mahtavin juttu kaikkine metromatkoineen ja hallikäynnin jälkeisineen limpparituokioineen. Toki minustakin on mukava käydä hallissa, näkeehän siellä vähäpukeisia naisia livenä.Eräällä tällaisella retkellä koin ensimmäistä kertaa orgasmin kaluun koskematta, en muista, että edes teinipoikana näin olisi käynyt.Olimme pulikoineet ensin lastenaltaassa, tai siis poikani oli, minä tyydyin seuraamaan toisella silmällä häntä ja toisella kiihottavan näköisiä naisia, kaikenikäisiä ja kokoisia. Kävimme saunassa ja tulimme takaisin altaille ja päätinkin, että menisimme siihen isompaan altaaseen, jossa on poreet ja vesisuihkut, se on sopivan matala uimataidottomalle pojalleni. Roiskimme toistemme päälle vettä ja pidimme hauskaa. En voinut olla huomaamatta erästä äitiä, joka oli tullut myös lapsensa ja isoäidin kanssa uimaan. Hänellä oli valkoinen kaksiosainen uima-asu, joka kastuttuaan ei jätä mitään arvailun varaan. Äiti meni ohitsemme puoleen väliin allasta, siihen kohtaan, jossa on ne seinästä tulevat poreet. Hän vilkuili minua päin moneen kertaan ja katseemme kohtasivat. Jonkun aikaa oltuaan, hän nousi altaasta ja ihailin häntä ja hänen keinuvaa takamustaan. Terästin katsettani ja saatoin nähdä muutaman tumman karvan pilkottavan uimahousun lahkeesta. Kaluni osoitti heräämisen merkkejä, mutta mitä voit tehdä täpötäydessä altaassa, et mitään. Poikani halusi mennä takaisin lastenaltaalle ja koska tiesin hänen olevan rauhallinen, annoin hänen mennä ja sanoin itse meneväni poreeseen hierottamaan kipeää selkääni. Siinä voimakkaan vesisuihkun edessä seisoessani tunsin, kuinka suihku osui kiveksiini takaapäin ja sai kaluni jäykistymään kivikovaksi. Uuuh, ajattelin, ja toivoin salaa mielessäni äskeisen naisen tulevan takaisin altaalle, olinhan samoissa kohdin kuin hän oli ollut. Toiveeni toteutuikin piakkoin, sillä näin hänen saapuvan keinuvin lantioin altaalle. Silloin näin selvästi uima-asun läpi tummat, kookkaat nännipihat ja selvästi erottuvan tumman laajahkon karvakolmion. Voi veljet, siinä olisi naista kerrakseen. Nainen meni toiselle puolelle allasta, jossa lapsi ja isoäiti olivat ja vaihtoi heidän kanssaan muutaman sanan. Sen jälkeen hän lähti uimaan minua kohti ja parkkeerasi itsensä viereiseen poreeseen. Hän asettautui suihkun eteen vatsa poreeseen päin ja sulki silmänsä. Mitä helvettiä, ajattelin, nainen selvästi tyydytti itseään suihkussa. Minäkin käännyin kalu suihkuun päin ja ohjasin itseäni suihkuun, niin, että voimakas vedenpaine rummutti kaluni yläpuolella. Nainen vilkaisi minua, muttei antanut minkään häiritä itseään ja alkoi selvästi punehtua kasvoistaa. Silloin se tapahtui; vesisuihku osui suoraan johonkin herkkään paikkaani niin, että lasti lähti likkeelle samantein. Ähkäisin tuskin kuuluvasti, mutta nainen huomasi ehkä polvieni notkahduksen ja näin
hänen vapisevan hienoisesti. Hänen nänninsä nöpöttivät selvästi uima-asun yläosien lävitse kivikovina, joten olin varma, että hänkin sai orkun lähes samanaikaisesti ja poskensa punasta päätellen teki aivan sairaalloisen hyvää. Vinkkasin silmää naiselle ja lähdin kahlaamaan portaille päin samalla huljutellen uikkarien etumusta peläten, että sperma tulisi uimahousujen läpi ja jäisi roikkumaan valkoisena nauhana haarojeni väliin, mutta onneksi näin ei käynyt. Polveni vapisivat vieläkin, kun kävelin lastenaltaalle päin hakemaan poikaani ja poistuaksemme saunaan.

8

27416

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäkin

      olen ollut vuosia sitten samassa halissa..ja samalla tavalla rinnakkain vieraan naisen kanssa..hän vilkuili suuntaani usein..vaikka hänellä oli miesseuraa..minulla seisoi siinä vesisuihkussa..ja olin ottanut elimeni pois uikkareista..teki hemmetin hyvää..ja toivoin että nainen olisi..sukeltanut.en tiedä arvasko hän..mutta kasvot kyllä hänellä punoitti..taisi kans tehdä hyvää...enempään en ujona miehenä pystynyt enkä uskaltanut..

    • uimari

      Joopa, tulee väkisinkin mieleen, että tapahtuneen kaltainen voi olla hyvinkin yleistä. Porealtaathan on suorastaan suunniteltu painesuihkuineen itsetyydytykseen:))

    • ozzy

      Enpä kyl haluaisi samaan altaaseen teidän kanssanne uimassa..!!

    • Joe..

      "Eräällä tällaisella retkellä koin ensimmäistä kertaa orgasmin kaluun koskematta, en muista, että edes teinipoikana näin olisi käynyt" kirjoittaa isomies

      Muistan kans kun minulle kävi ekakerran niin, että sain orkun kaluuni koskematta. Se oli sellanen kokemus, että olen harrastanut sitä myöhemmin lukemattomia kertoja uudelleen.

      Minulla se tapahtui vaan vähän erilailla, ehkä se oli ns. perinteisempi konsti mulla. Eli se mulla tapahtui naisen kanssa ja kaluun koskematta.

      En osaa verrata kumpi on parempi konsti, vesi vai nainen, koska siitä vedestä mulla ei ole kokemuksia tallasessa mielessä.

      Mutta suosittelen, että jos haluat kokea orgasmin kaluun koskematta, kannattaa kokeilla seksiä naisen kanssa. Se voi olla vanhanaikaisen tuntuista, kun on tottunut vesisuihkuihin, mutta kun löytää hyvän naisen siinä on todellinen vaihtoehto sulle.

      Suosittelen...

      • Mies

        Olet kyllä aika epeli jos rakastelet naista mutta mikään ei koske kaluun. Oletko lie tyhmä vai...

        Mutta tässä samalla voisin kertoa että vaimoni tykkäsi jo nuoruusaikoinamme runkata minua porealtaassa ja nykyäänkin välillä teemme sitä molemmin puolin se on ihan kivaa.


      • erkki
        Mies kirjoitti:

        Olet kyllä aika epeli jos rakastelet naista mutta mikään ei koske kaluun. Oletko lie tyhmä vai...

        Mutta tässä samalla voisin kertoa että vaimoni tykkäsi jo nuoruusaikoinamme runkata minua porealtaassa ja nykyäänkin välillä teemme sitä molemmin puolin se on ihan kivaa.

        Opettele suomen kieli! Ajattele tarkoin mitä luet, niin kyllä se sitten valkenee.

        Runkkaatte molemmin puolin poreammeessa? Oletko siis sittenkin ruåtsalainen mies???


    • Ripuloija

      Itselleni kävi vähemmän mukavasti kyseisessä altaassa! Paineella tuleva vesi sai aikaan ulostusreaktion varsinkin kun olin kärsinyt viime päivät ikävästä ripulista. Sitä tuli todella paljon ja lähellä olevien naisten ilmeet olivat vähemmän nautinnollisia.
      Ravistelin pahimmat tahrat uikkareistani ja lähdin jatkamaan pyhää tehtävääni ison altaan puolelle.
      Jatkoa luvassa joskus toiste...

      • Jiihaa!!

        Helemee, jatkahan vaan tota ripulijuttua niin saadaan uimahallien lippuhinnat alas!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      146
      3217
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      40
      3012
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      110
      1483
    4. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      145
      1227
    5. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1087
    6. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1067
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      60
      1027
    8. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      979
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      23
      873
    10. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      42
      837
    Aihe