osapuolille? miten siedätte joutua leikkimään äitiä vieraale lapselle? Miten jaksatte sitä että laspenne on sijoitettu? miksi ei äidit ja hoitajat voi tehdä yhteistyötä`?
miten jaksatte?
kysymys kaikille
301693
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Joutua leikkimään äitiä vieraalle lapselle? Ei se mitään leikkiä ole, vaan totista totta ja työtä sekä aikaa vaativaa hommaa. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen kotiin ja rakastaviin vanhempiin. Jos omat vanhemmat ovat kertakaikkisen kyvyttömiä sitoutumaan oman lapsensa hyvinvointiin, joskus lasten on parempi asua muualla kuin omassa kotona. Joskus on parempi jopa, että lapsi ei tapaa omia vanhempiaan tai ei sitä edes itse halua. Minä jaksan, koska minulla on tarjota turvallinen koti rajoineen ja sääntöineen sekä syli, johon pienen (tai hieman jo isommankin) on hyvä kiivetä kun paha olo tulee tai ihan vain halituttaa. Ja kun näkee lapsen kehittyvän, saavan itseluottamusta ja luottavan minuun, ehkä ensimmäiseen aikuiseen elämänsä aikana, tiedän että se on sen arvoista.
Yhteistyö kaatui siihen, kun sijari aikoi omistaa lapseni, kuten sossu oli vähän vihjannut.
Tein selväksi, kuka on äiti ja kuka hoitaja. Ilmeisesti en nöyristellyt tarpeeksi, kun en luovuttanut.
Sijari ehdotti vanhemmuuden jakamista, ja sitä kautta yhteistyötä aina nuoren 18-ikävuoteen saakka.
Kerroin, että lapsi/nuori palaa heti kotiin, kun taas olen jaksava.
Näin kävikin ja siksi sijari oli yhteistyökyvytön. Hän olisi ominut lapsen ja muut sijoitetut ja silloin yt. olisi ollut hänen puoleltaan mahdollista.
Niin sijarin kuin äidin/isänkin tulee toimia heti sijoituksen tapahduttua niin, että yhteisesti pyritään tekemään sijoitus mahdollisimman lyhytkestoiseksi. Silloin yhteistyöllä on edellytykset onnistua!
tai hoitajana. Ärsyttää todella. Usein käy mielessä, että saa lähteä. Niin monet, jopa oma äitinsä toivoo, että saisi olla meillä.
Sijaisäitiyden jaksaa, kun näkee miten lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet sekä fyysisesti, että psyykkisesti meillä asumisensa aikana. Todella hienoja ja palkitsevia hetkiä ovat ne, kun lapsi spontaanisti toteaa esim. että "äiti on se joka hoitaa".
Joskus kyllä tulee huonoja hetkiä esim. kun piti olla lapsen biologisen vanhemman tapaaminen, eikä hän tullutkaan (oli sulkenut kännykkkänsäkin, ettei vaan saada yhteyttä edes puhelimitse). Taas kerran kävi mielessä, että miksi tuollaisten ihmisten on ikinä pitänyt lasta tähän maailmaan saattaa, kun vanhemmuus ei riitä edes ilmoittamaan jos ei aio tapaamaan tulla.
Minulle kyllä yhteistyö sopisi lasten vanhempien kanssa, mutta heillä ei tunnu olevan tarvetta edes pitää yhteyttä lapseensa - ilmoittavat onneksi aina silloin tällöin uuden kännykkänumeronsa ja osoitteensa.
vai mitä? ei äidiksi muuta vaikka hoitaa.aikojen halki kaikki äidit on palkanneet lastenhoitajia.
jos pakotat hänet hyljeksimään äitiää, sinun tehtäväsi on opettaa laselle vanhempien kunnioitus. vaikka eivät sitä ansaitsisikaan. älä tee karhunpalvelusta hoitolapsellesi
Eikä meillä kukaan hyljeksi äitiään - pari äitiä kyllä hyljeksivät lapsiaan, toinen ei ole 9 vuoteen edes kertonut olinpaikkaansa sen enempää lapselleen kuin meillekään.
Hoitolapsia meillä ei ole eikä tule - kaikki ovat perheenjäseniä, joista kahdella on myös sellaista biologista perhettä, joka pitää heihin enemmän tai vähemmän yhteyttä.
lasten mielissä vaan hoitaja muuttuvan enemmän äidiksi, kuin bio-äiti. Ajattele nyt lapsen kannalta.
Jos sij.äiti elää lapsen kanssa vuosia, Kaikki ilot ja surut ja huolehtii kaikista äidin tehtävistä. Lapsi oppii tukeutumaan sij.äitiin, kuin olisi omansa. Tämän kaiken oma äiti sallii tapahtua siten, ettei ole vuosikausiin missään yhteydessä, ei edes joulukorttia tai mitään. Sitten kun taas ottaa yhteyttä, niin saattaa olla päihtyneenä ja sekava ja aiheuttaa vaan pahaa mieltä lapsilleen. Pitäisikö lapsilta mielestäsi kieltää kokonaan äiti, jos oma äiti ei pysty paikkaa täyttämään? Lapset ottavat korvike äidin siitä, kuka heitä on lähinnä.
Meidän lapset(jotka on jo isoja) ovat sanoneet minulle, että kun ajattelevat sanaa äiti, niin heille tulee ensimmäisenä mieleen minut ja oma äiti on heille vain lähinnä kaveriin verrattava.
Kyllä se äiteys lasten mielissä pitää myös jotenkin lunastaa, pelkkä synnyttäminen ei näytä riittävän.
palkata hoitaja lapselleen ja pysytellä itse kuukausia teillä tietymättömillä ajattelematta ollenkaan, että sillä lapsella voi olla huoli vanhemmistaan.
Mutta kukin tavallaan.
kuin tavallista. Tunnen senverran monta sijaisperhettä ja -lapsia ja tuo on hyvin tavllinen ilmiö. Kummastella voi joka haluaa, minä en kummastele se on niin tavallinen ja luonnollinen juttu tässä sijaislapsimaailmassa.
Minun kokemukseni mukaan sijaisäiti on useimmiten Äiti isolla ä:llä. Näin se vain on.
Vaikka lapsi tietää biologisen tausta ja pitää yhteyttäkin sinne, tuntee hän kuitenkin äitiksensä sen joka hänet on kasvattanut jakanut arjen ilot ja surut. Kantanut häntä hänen vaikeina aikoinaan.
Hän tietää kuka on äiti, mutta hän tuntee kuka on Äiti.
hoitajuus on ihan eri asia.
Synnyttäminen riittää biologiseen äitiyteen, ei muuhun. Olen synnyttänyt 4 lasta, mutta en kutsuisi itseäni heidän äidikseen ellen olisi myös ollut arjessa heidän äitinsä.
Meille sijoitetuille lapsillekin olen äiti, vaikka en olekaan heitä synnyttänyt - biologiset äitinsä ovat heidät synnyttäneet, mutta eivät ole heitä hoitaneet, tuskin tavanneetkaan.
aivan liikuttunut koska sehän on juuri noin.
"Olen synnyttänyt 4 lasta, mutta en kutsuisi itseäni äidiksi, jos en olisi heitä arjessa hoitanut"??
Mihin ihmeeseen äitiytesi katoaisi? Tuleeko tuolla logiikalla sitten eron jälkeen jommasta kummasta aina pelkkää tuhkaa? Eli hän lakkaa olemasta äiti tai isä??
Lapsella on vain YKSI äiti, se ihminen, joka hänet on synnyttänyt!!
Hoitajia voi olla monia, mutta lapsen geeniperimä ei katoa sijoitukseen.
Vaikuttaa itsekkään, vähän sairaan tai ? ihmisen tekstiltä.
Minun lapseni oli sijoituksessa, mutta äitiyteni ei kadonnut hetkeksikään!
Kun lapsi muutti takaisin luokseni, hän kutsui minua vähän aikaa etunimellä ja yhtäkkiä kuulin taas sanan ÄITI!
Silloin tuli kyyneleet ja halimme sylikkäin.
Entiselle sijarille laitetaan joskus kortteja, mutta muuta yhteydenpitoa lapsi ei ole halunnut!
Eli, mietippä vielä kerran, kuka on äiti? Mieti sitäkin, mikä on motiivisi tehdä sijaistyötä, rahasta??
En rinnastaisi avioeroa ja lapsen huostaanottoa - nykyäänhän monet vanhemmat valitsevat yhteishuoltajuuden ja käytännössäkin jakavat lapsenhoitovastuun keskenään.
Geeniperimä on vain osa ihmistä ja meillä ei hoideta lapsia, jotka ovat palaamassa biologisten vanhempiensa luokse, vaan meille on sijoitettu lapsia, jotka ovat tulleet meille jo vauvana tai pienenä leikki-ikäisenä ja joiden biologiset vanhemmat eivät joko ole lainkaan hoitaneet lastaan tai ovat yrittäneet muutaman vuodenkin hoitaa lastaan aiheuttaen sinä aikana hoidon laiminlyönneillään paljon pahaa.
jo vastasit itse tuohon kysymykseesi. Et itsekään tyytynyt olemaan vain pelkkä lapsen synnyttäjä vaan olit lapsellesi äiti vielä senkin jälkeen kun lapsi oli sijoitettu perheeseen, eli jatkoit sitä äitinä olemista myös teoissasi, et vain puheissa. Sillä juuri säilytit äitiytesi lapsesi mielessä. Pidit kiinni äitiydestäsi jopa niin paljon, että halusit lapsesi takaisin. Se onkin sitä oikeata äitiyttä mitä me sijarit peräänkuulutamme, mitä emme ole päässeet näkemään. Sitä myös lapsemme ymmärtävät sanalla "äiti". Kuten sanoin pelkkä synnyttäminen ei lapsille riitä.
että oma äiti voi jättää lapsen sijareille, eikä pidä yhteyttä??
Miksi lapsi sitten pitää hankkia?
Toisekseen, eikö tuollaisissa tilanteissa lapsen voisi adoptoida heti, jos vanhemmat eivät pidä yhteyttä ja lapsi on pysyvästi sijoitettu??
Ei kai lasta silloin voi edes kutsua sijoituslapseksi?
Mihin hän menee, kun alkaa etsiä omia juuriaan viimeistään murrosiässä?
Minä olen törmännyt vain tapauksiin, omani lisäksi, jossa oma vanhempi joutuu tappelemaan, jotta sovitut tapaamiset järjestyvät. Ja mieluummin liikaa yhteydenpitoa tapahtuu, kuin lapsen unohtamista?
Joskus saatoimme puhua 4 kertaa päivässä puhelimessa, kun lapseni halusi soittaa. Olin jo töissä ja viikonlopuilla tuli puheluita.
Onneksi kotiutuminen oli myös lähellä.
Kun tällä palstalla arvostellaan lapsen omia vanhempia, niin samaistun heihin. Siksi minun on vaikea käsittää, "miksi minua arvostellaan, vaikka tein kaikkeni lapseni eteen myös sijoitusaikana".
Tässäpä se juju piilee, kun en tiedä muunlaisia sijoituksia. Enkä tunne ketään äitiä tai isää, joka olisi hylännyt lapsensa??
kun katsomme tätä samaa maailmaa niin eri kantilta, niin vaikea aina ymmärtää, miksi toinen ei ymmärrä mitä yritän sanoa. Minä valitettavasti tiedän sitten liiankin hyvin vanhempia, jotka hylänneet lapsensa joko ihan kokonaan, tai ainakin hyvin pitkiksi jaksoiksi.
Jos meille "kunnollisille" bioäideille annettaisiin mahdollisuus lapsen kokopäiväiseen, ilmaiseen hoitoon muualla silloin kun meitä ei satu huvittamaan lapsen hoito ja kasvatus.
Voisi tehdä mitä itse lystää ja kun siihen kyllästyisi, kävisi hakemassa lapsen pois ja kaikki olisi ennallaan, lapsi olisi täynnä elämäniloa ja rakkautta biovanhempiaan kohtaan eikä kokisi mitenkään outona, että hänet vietiin viikoiksi, kuukausiksi tai vuosiksi pois.
Hei haloo????? Jos lapsi viedään pois vanhemmiltaan, syytä voi etsiä ihan vanhemmista itsestään. Kenellä sossulla on kiinnostusta etsiä puhelinluettelosta uhreja huostaanotoille??
Itse tein ilmoituksen kolmesti naapuristani, joka on myös ystäväni. Tämä yksinhuoltaja ei nähnyt mitään väärää siinä, että hän ryyppäsi viikkokausia yhteen mittaan ja jätti kuusivuotiaan yksin kotiin. Lapsi onneksi tajusi pyytää kavereidensa perheiltä yösijaa kun pelotti olla yksin kotona. Lopulta äiti ymmärsi tilanteen, kun uhka huostaanotolle oli todellinen. Äiti ei ole sittemmin (aikaa on nyt kulunut 2 v) viinaan sortunut. Olen erittäin tyytyväinen että ilmoitin asiasta sossuille, jotka tutkivat asiaa ja ottivat yhteyttä päiväkotiin ja lopulta äitiin ja asiat järjestyivät. Mutta ensimmäisen soiton jälkeen sossut eivät vielä suostuneet tekemään mitään.
Miten kehtaat laukoa suustasi tuollaista pa..aa?
Jos ei satu huvittamaan lapsen hoito? Kuvitteletko, että kaikki sijoitukset on tehty ns. kunnollisilla vanhemmilla huvi- ja hyötysyistä??
Kyllä minä itkin lohdutonta itkua, kun onnettomuuden jälkeen lapseni piti sijoittaa. Huvikseni en olisi luopunut kuin päivähoidon ajaksi.
Onneksi saimme kuntoutusjaksoni jälkeen oman perheen asiat siihen malliin, että lapsi on nyt lähelläni. Vaikka en kaikkea hoitoa pysty vieläkään toteuttamaan, saan sentään nähdä lapseni joka päivä. Saan halia ja suukottaa ja lukea iltasadun.
Saan ottaa kiukut vastaan. Nekin tuntuu nyt "lahjalta" kun oli pelko kokonaan menettämisestä.
Joten, älä julista kaikkea puppua tänne. Äitejä on moneen junaan ja osa on asemalla!!
outo ajattelu täytyy sanoa. oma laspeni tietää etä olen hänen äiti ja että hoitajat ovat vain lastenkodin tätejä ja setiä
poliisit ja vartijat seisoivat ovella etten päässyt lapseni luo. sossu pakottaa hylkääämään. harva on niin rohkea kuin minä että uskaltaa mennä vaikka uhkaillaan vankilalla ja mielisairaalalla!ilmeisesti taustalla sossun vainoharha? ette uskoisi jos kertoisin kaiken pahan mitä sossu teki. olen kuitenkin päättänyt antaa anteeksi. Jumala kääntää kaiken niiden parhaaksi jotka Häntä rakastavat, huostaanotonkin! jos näen asiassa jotain poisitiivista yritätte syyllistää siitäkin?
Lastenkoti ja sijaisperhe ovat täysin eri asioita - ei kai kukaan lastenkodissa kolmessa vuorossa työtä tekevä ihminen oletakaan, että lapset alkaisivat pitää häntä äitinään tai isänään ? Sijaisperheessä on vain vanhemmat, jotka pysyvät samoina päivästä, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.
piilee...meillä sijaisvanhemmilla on usein toisenlaisia kokemuksia;
>Tässäpä se juju piilee, kun en tiedä muunlaisia sijoituksia. Enkä tunne ketään äitiä tai isää, joka olisi hylännyt lapsensa?? <
Jos äiti on suoraan sanonut, että muut asiat ovat tärkeämpiä kuin oma lapsi, mikä siinä voi jäädä epäselväksi?
Ja lisäksi teoillaan myös sen osoittanut.
voisi sitten tehdä heti adoptiosopimusta? Jos äiti/isä ei aiokaan enää hoitaa lastaan, eikä odota hänen kotiutumistaan niin mielestäni hänen silloin pitäisi antaa lapsi adoptioon.
Lapsi saisi perheen sukunimen. Häntä hoidettaisiin ilman mitään korvauksia rakkaudesta perheenjäsenenä. Hänellä olisi perintöoikeus?
Miksi näin ei toimita??
niin se voi olla menetys suuremmasta perinnöstä kuin mitä saisi adoptioperheeltä. Näin kävisi meidänkohdalla ainakin.
Adoptio tai sijaislapsi mitä eroa sillä on tunnepohjaisesti?
heti erotella ne mahdolliset adoptiota odottavat lapset. Heitä ei sitten pitäisi ollenkaan laittaa sij.koteihin, vaan odottaisivat sitten lastenkodeissa adoptiovanhempia. Lapsille on liian raastavaa, jos joutuvat sopeutumaan liian moneen perheeseen.
Olen myös ymmärtänyt, että useimmat adoptiolasta haluavat, toivovat saavansa mahd.pienen, eli nuoren lapsen. Vanhemmille lapsille on vaikeampi löytää adoptiovanhempia.
Monet lisäksi vierastavat ajatusta, että lapsi, (jos isompi jo)
on jo jollain tasolla kiintynyt vanhempiinsa ja ainakin tuntee heidät ja mahd. sukulaisia myös. Ei adoptiovanhemmat halua lapsen myötä vieraita sukulaisia. Voisi olla aika vaikeaa.
sitä sinun pitää kysyä viisaammilta; se ei ole sijaisvanhempien käsissä se asia.
Kun vanhempi ei siihen suostu niin ei suostu ja piste.
kuin oma lapsi. jos ei voi olla kotona isin väkivaltaisuuden ja sekavuuden takia on oltava sijaishuollossa. äidin tehtävä on suojella lasta mutta tietyn rajan jälkeen lapsi alkaa elää oma elämää. on annettava hänelle se minkä voi ja sitten on jatkettava omaakin elämää