Minulla on 1,5 kuukauden ikäinen poika, joka on saanut sairaalasta kotiuduttuamme maitoa sekä tissistä että pullosta, ja noudattanut syömisissään ja nukkumisissaan suurinpiirtein kolmen tunnin rytmiä. Vauva on ollut kotona ollessaan (ainakin vielä :)) mielestämme melko tyytyväinen ja helppo vauva.
Toisin oli sairaalassa. Pelkkää rintamaitoa saadessaan poika oli levoton ja itkuinen (koko sairaalassaoloajan). Hän valvoi suurimman osan vuorokaudesta. Epäilin syyksi ravinnon riittämättömyyttä, mutta hoitaja kumosi epäilyni, sillä syöttöpunnituksen mukaan ravinnon määrä oli riittävä. Maalaisjärkikin jo kuitenkin sanoo, että ravinnon tarve on yksilöllistä ja se, että ravinnon määrä on riittävä ei tarkoita sitä, että vauva olisi siihen välttämättä tyytyväinen.
Tulee vaan mieleen, että kuinkahan moni ensisynnyttäjä luulee rintamaitonsa riittävän ja imettää itsensä uuvuksiin. Vauva asustaa tissillä ja on silti tyytymätön. Tulee myöskin mieleen, että kuinkahan moni koliikkivauvaksi tulkittu onkin vain nälkäinen vauva.
Vaikka imettäminen onkin arvostettavaa, ei sitä mielestäni saa tehdä vauvan hyvinvoinnin kustannuksella. Äidin päätehtävänä on huolehtia vauvan ravinnonsaannista, eikä itsekkäästi pitää kiinni täysimetyksestä. Jos rintamaito ei yksistään riitä, pitää se uskoa.
Ihmettelen myös kaikenlaisia niksejä, joilla äitejä opastetaan pääsemään korvikkeista eroon. Eräässäkin kerrottiin jotenkin tähän tapaan, että korviketta vähennettäessä vauva saattaa aluksi itkeä pitkäänkin, mutta että se ei ole vaarallista, jos vain äiti kestää kuunnella itkua. Vauvaa siis tulisi pitää nälässä. Ihmettelen vain, minkälainen on äiti, joka pitää lastaan nälässä?
Aina puhutaan täysimetyksen eduista, mutta en ole koskaan kuullut puhuttavan imetys korvike-kombinaation eduista. Tässä omasta mielestäni sellaisia:
-Vauva saa tarpeeksi ravintoa ja on tyytyväinen (myös tärkeää äidinmaitoa niin paljon kuin sitä tulee)
-Äiti säilyy täysjärkisenä, kun ei tarvi imettää vuorokautta ympäri.
-Vauvalle muodostuu jonkinlainen vuorokausirytmi
-Vauva oppii imemään pullosta ja hyväksyy sen. Tällöin isäkin voi antaa vauvalle ruokaa ja isä-vauva-suhde paranee. Kun vauva osaa imeä myös pullosta on äidin työhön meno mahdollista ja/tai äiti pystyy joskus käymään kodin ulkopuolella.
Pointti tässä kirjoituksessani oli siis se, että jos rintamaito ei riitä (vauva asuu tissillä, levoton, ei nuku), niin korvike äidinmaitoon yhdistettynä ei ole mikään peikko.

Vastaukset 3
Vanhimmat
veit sanat suustani. Itsekin olen sekä imettänyt että antanut korviketta sairaalasta asti,tosin nyt kolmeen kk en oo enää imettäny. Mies pystyi olemaan pojan kanssa kaksistaan kun kävin mm..kampaajalla jossa vierähti kolmisen tuntia,eikä aina tarvinnu miettiä että onkohan vauvalla nälkä..pikaisesti kotiin. Ja oikein onnellinn 7-kuinen vesseli kellii tuolla lattialla.
ihan sama juttu! :-)
Mää olisin varmaan jo hullujenhuoneel jos en ois alkanu rinnan ohella pojua pullolla syöttää.. Jätkä viihtyy tissillä ihan kokoajan, ihan huvituttina minua pitäen. Tutti ei kelpaa ja tissin perään huudellaan 15min välein, kun siinä kiinni ollaan parhaimmillaan jopa tunti ekaks jo vietetty! Joten siis mulle ei jäis minkäänlaista hengähdystaukoa muuten. Oma syöminen ja hygieniasta huolehtiminen oli aika vähissä kun yritin imettää pelkästään.. Nyt poju sentään nukkuu öisin "hyvin", mitä nyt kerran herää tissille. Nukkumaan meno onkin sitten eriasia ja päikkärit. Ei malta nukkuu vaan tulee yliväsyneeksi.. Päikkäreitä nukutaan maksimissaan 30min kerralla. Ulkona nukkuu niin kauan kuin rattaat on liikkeessä, joten se siitä siellä nukuttamisesta.. En ihan jaksa vesisatees kävellä montaa tuntia. Pojulla on ikää nyt kohta 8vk ja ihuna on, kunhan alkais aikasemmin nukkuu iltaisin. Nyt nukkumaan meno tapahtuu n.01 ja myö herätään 08-10 et ihan hyvin nukkuu yhellä syötöllä.. Oma väsymys vaan on kieltämättä kerääntyny kun ei päivisin saa nukuttuu itekkään. Laps nukkuu meidän keskellä, et kokoajan tietty on hiukka varuillaan, ni eihän se kunnon syvää unta oo koskaan. Nukkuu siks siinä, kun oma sänky ei meidän herralle kelpaa :( Mut siis ilman Nannia tää ei ois näinkään "helppoa"