ADRESSI SUOMEN SUSIEN PUOLESTA

Judas Iskariotin keilapallo

http://www.adressit.com/susien_asialla

Adressi Suomen susikannan elvyttämiseksi sekä säilyttämiseksi.

Susi on erittäin uhanalainen laji,joka on lailla rauhoitettu vuodesta 1973 lähtien.
Silti susikanta on pysynyt hyvin pienenä - kiitos pahan ongelman - salametsästyksen takia. Myös MMM myöntää tappolupia mitä ihmeellisimmin perustein, vaikka EU:n luontodirektiivien mukaan susien kaatolupia tulisi jakaa erittäin tiukoin perustein.
Salametsästyksen ennaltaehkäisemiseksi ja salakaatojen tutkintaa varten ei ole suotu kylliksi resursseja, eivätkä metsästäjät ilmianna kavereitaan.

Susi on perheyhteisössä elävä sosiaalinen laumaeläin, joka saalistaa ruokansa lauman yhteistyötä käyttäen.
Ihmisillä ja susilla on ollut monenlaista viha-rakkaussuhdetta maan päällä, mutta tämänhetkinen Suomen hysteriatilanne on päässyt pahasti käsistä. Media langettaa kauhukuvia, perheet kuvittelevat Punahilkan ison pahan suden vaanivan lapsiaan koulutiellä jne. Tämän hysterian on loputtava ja ihmisille on saatava oikeat tiedot susista ja muistakin pedoista legendojen sijaan, jotta asenteet muuttuisivat susikannallemme suotuisammaksi.

Kuluvalla metsästyskaudella syksystä 2006 kevääseen 2007 kaatolupia on myönnetty ennätyksellinen määrä 30-40.
Viime vuonna susia ammuttiin virallisesti yli 20.

viimeisin virallinen tiedote (2005 lopussa) kertoo että susia oli n. 205-215 yksilöä. Pentueita arveltiin syntyneen 20. Venäjällä syntyneitä Suomeen tulleita pentueita arvioitiin olevan n. 6-7. Susikannassa oli vuoden 2005 lopulla noin 70-80 pentua. (Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos)

4

571

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luonnonystävä

      Haiskahtaa asialta. Nyt vain odotellaan (heh) kuten ilotulitusta kun "metsien miehet" latailevat paukkupyssyjään.

    • susiensuojelua!

      Susien suojelijat ja puolustajat voisi laittaa susien kanssa samaan junanvaunuun menemään Brysseliin. Tosin tarvittaisiin ISOT vaunut, ei niinkään suojelijoille vaan Suomen TUHANNELLE sudelle.
      Tuo määrä Suomessa on susia Venäjän metsäpalojen jälkeen... Ja tuo on ihan yhtä hyvä veikkaus, kuin vuosien vanhat tilastot...

    • peräänkuulutan

      Peräänkuuluttaisin asiallista suhtautumista tähän asiaan.
      Olemme varmasti kaikki samaa mieltä siitä, että susi kuuluu luontoon, ei asumalähiöihin -joissa olemme todistettavasti jälki- ja näköhavainnoin huomanneet susien liikkuneen.
      Mitä asialle voi tehdä?
      Mielestäni ratkaisu on se, että "ylituttavalliset" sudet olisi hävitettävä. On lajin säilymisen ja lajin ominaisuuksien kannalta suotavaa, että teksteissänne mainittu luontainen pelko ihmiseen säilyy. Näillä ylituttavallisilla asumalähiöissä tuhoja tehneillä susilla ko. ihmisenpelko on ilm. hävinnyt, tuskin ne muuten uskaltaisivat ihmisten sekaan tulla. Jos nälkä on syy, on syöjiä metsissä liikaa.
      Pyyntilupia tarvitaan siis kohtuullinen määrä, samoin kuin lupa hävittää asumalähiöissä tuhojaan tekevät sudet. Kanta maassamme säilyisi noista luvista huolimatta.

    • Minä vaikka

      Pyyhkäisen perseeni siihen lipunläpyn läppyyn

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      101
      1647
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      21
      1017
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      45
      911
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      334
      814
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      813
    Aihe