Olemme tunteneet mieheni kanssa noin kuukauden verran ja seurustelemme jo. Olemme kumpikin 25v. Emme ole vielä päässeet itse asiaan koska miehellä lopahtaa seisokki joka kerta, välillä jopa kesken esileikkien.
Mies on huolissaan itsestään koska ei ole vastaavaa tapahtunut noin usein peräkkäin, sanoo ettei johdu minusta. Olen ollut ymmärtäväinen ja yrittänyt lohduttaa että kyllähän me ehdimme eikä tarvi ottaa paineita mistään. Mistä moinen mahtaa sitten johtua? Onko hänellä liikaa paineita minun suhteeni? Vai pitääkö tässä alkaa olla oikeasti huolissaan?
Mies on huolissaan itsestään koska ei ole vastaavaa tapahtunut noin usein peräkkäin, sanoo ettei johdu minusta. Olen ollut ymmärtäväinen ja yrittänyt lohduttaa että kyllähän me ehdimme eikä tarvi ottaa paineita mistään. Mistä moinen mahtaa sitten johtua? Onko hänellä liikaa paineita minun suhteeni? Vai pitääkö tässä alkaa olla oikeasti huolissaan?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuo taitaa olla aika yleistä, melkein taitaa olla niin että mitä kauniinpi ja "odotetumpi" uusi tyttöystävä on, niin sitä vaikeampi tilanne on. Jopa itselleni (jolla ei ole ollut ikinä mitään ongelmaa) kävi samoin kun pitkän seurustelun jälkeen ensimmäisen kerran yritettiin tyttöystävän kanssa. Sitä jotenkin kauan ensin unelmoi tilanteesta ja sitten kun tilanne on ajankohtainen, niin olisiko hommassa liikaa henkistä latausta. En tiedä.
Joku taisi joskus verratakin tilannetta siihen että kun menee nukkumaan sillä asenteella että nyt on pakko tulla uni, niin ei varmaan saa unta. Ja kun menee sänkyyn vaan loikoilemaan hetkeksi, niin kohta onkin sikiunessa. Eli kun asiaa liikaa miettii että kun veitikan on pakko toimia, niin eihän se toimikaan.
Pitää ottaa vaan rennosti, ja tehdä ekat kerrat vähän niinkuin vaivihkaa. Kun kerran homma onnistuu, niin seuraavat kerrat onkin sitten helppoja.
olen mies ja nyt ollut naimisissa 34 vuotta.muistan ensimmäisen yön nykyisen morsiameni kanssa, kun ei ollenkaan seisonut. Nyttemmin olen siitä puhunut vaimoni kanssa ja todennut, että kai silloin olin liian jännittynyt, mutta potenssiongelmia ei sen jälkeen ole ollut - viisi ihanaa lasta.
Joten kai se on ohimenevää
vaikka seisokki loppuiskin hyväilet velttoa kalua ja otat vaikka suihin välillä, kyllä se siitä elonmerkkejä alkaa näyttää. anna miehesi rentoutua rauhassa vaikka selällään makoillen.
tosin joskus loppui seisokki kun huomasi etta kumppani on aika kuiva, että tälläisistä asioistakin seisokki voi lopahtaa...
toi on hyvin tavallista mut siitä vähemmän puhutaan. Kyse on suorituspaineista. Nykyään ku on lääkkeitä, esim. Viagra en lähde edes yrittämään uuden kumppanin kanssa ilman sitä. aikaisemmin kun viagraa ei ollut oli ihan tavallista mulla että uuden kumppanin kanssa ei seisonut, varsinkin mitä haluttavampi nainen oli. Todennäköisesti mies pitää sinua tietäen tai alitajuisesti itseään parempi tasoisena, ainakin se on mulla niin saan aina aika kauniita naisia ja itseäni en pidä juuri minkään näköisenä..
Tuttu tilanne mullekin. Jännittämisestä tuo ainakin osaltani johtui: kun tyttö oli unelmieni täyttymys ja olin ihan rakastunut, niin suorituspaineet nousivat sellaisiksi että eihän siitä aluksi mitään tullut. Ja ei ne seuraavatkaan kerrat mitään helppoja ole: kun homma ei ekalla kerralla ole onnistunut niin suorituspaineet kasvaa entisestään.
Ei mulla aiemmin vastaavia tilanteita juuri ollut, eli seksi aiempien parnerien kanssa oli vaan seksiä ilman sen syvempiä tunteita. Sitten kun ne tunteet tuli täysillä mukaan eli tyttö ei ollutkaan pelkkä pano vaan jotain paljon enemmän, niin pikkuveijarilla meni vähän aikaa tilanteeseen totutellessa. Ottakaa vaan kaikessa rauhassa ja leikkikää toisillanne: kun tavoite ei ole tajunnan räjäyttävä pano joka kerralla vaan joskus vaikka pelkkä esileikki ilman mitään muuta, niin kyllä se jännitys siitä helpottaa! Sitäpaitsi kuukausi on varsin lyhyt aikakin.