Outo dooris

Miten suhtautuisitte naiseen, joka ei pysty keskustelemaan kanssanne asiallisesti?
Näin on mulle käynyt, että eräs tuttu nainen silloin harvoin kun menen sanalle hänen luokseen niin hän ei juttele kanssani kuin lauseen tai kaksi ja sitten lähtee kävelemään pois.
Ja jutellessani jonkin toisen naisen kanssa, niin tää outo dooris tulee selittämään tälle kenen kanssa juttelen jotain ihmejuttua.
Minusta tuntuu todella oudolta tuollainen käytös, koska minä kuitenkin olen asiallinen jutuissani.
Senkin olen huomannut, et outo dooris hermostuu jutellessani niiden muutaman lauseen aikana. Ja selittää käsin, vaikkein tilanne mitenkään edellytä käsinpuhumista.
Tuskin hänellä mitään psyykkistä sairautta varmaankaan ole, kun hän toimii opettajana.
4819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Viestisi oli niin hassunkurinen, että esitän sulle pari vastakysymystä. Mikä siis on sun mielipide siitä, miksi tämä "outo dooris" ei keskustele kanssasi niin kuin haluaisit? Miten itse käyttäydyt hänen seurassaan? Miksi tulkitset käsillä elehtimisen puhumisen aikana jotenkin kummalliseksi tavaksi? Eikös se ole ihan normaalia?

Esität niin merkillisiä havaintoja tästä naisesta, että ihan alan epäillä SINUN tarkoitusperiäsi.
Hyvät ne kai ovat, ovathan? ;)

Äänestä

että menee aivan lukkoon sun nähdessään.
Ei pysty muodostamaan puhetta sun lähelläsi.
Voit auttaa häntä puhumalla itse kuin "Ruuneperi".
Kyllä se tilanne siitä normalisoituu, kun menet vaan usein hänen luokseen ja osoitat ystävällisyyttä ja kiinnostuneisuutta häntä kohtaan.
Kyl se hänen lukkonsa aikaa myöten avautuu ja voitte aloittaa kunnon intiiminkin seurustelun.

Äänestä
  • ap:n suhteen ekan kerran elämässään joutunut vastatusten lesbous juttujen kanssa, ja potee siis homofobiaa.

    Voi olla myös ihastunut, who knows, tai pitää ap:ta fyysisesti vetovoimaisena.

    Äänestä

  • hän on kirjoitti:

    ap:n suhteen ekan kerran elämässään joutunut vastatusten lesbous juttujen kanssa, ja potee siis homofobiaa.

    Voi olla myös ihastunut, who knows, tai pitää ap:ta fyysisesti vetovoimaisena.

    ei voi sietää ap:tä, ja hermoilee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kunhan kysyn kirjoitti:

Miten suhtautuisitte naiseen, joka ei pysty keskustelemaan kanssanne asiallisesti?
Näin on mulle käynyt, että eräs tuttu nainen silloin harvoin kun menen sanalle hänen luokseen niin hän ei juttele kanssani kuin lauseen tai kaksi ja sitten lähtee kävelemään pois.
Ja jutellessani jonkin toisen naisen kanssa, niin tää outo dooris tulee selittämään tälle kenen kanssa juttelen jotain ihmejuttua.
Minusta tuntuu todella oudolta tuollainen käytös, koska minä kuitenkin olen asiallinen jutuissani.
Senkin olen huomannut, et outo dooris hermostuu jutellessani niiden muutaman lauseen aikana. Ja selittää käsin, vaikkein tilanne mitenkään edellytä käsinpuhumista.
Tuskin hänellä mitään psyykkistä sairautta varmaankaan ole, kun hän toimii opettajana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu