Hyvää yötä

Älä koskaan sano en koskaan,
minä kaipaan runojasi,
muuten maailma menee vikaan,
enkä nää sun kasvojasi.

Kauniit runosi kertovat sinusta,
vaikka puhuisit mistä vaan,
on elämän väri hyvin musta,
ei aurinkoa, ei tähtiä lainkaan!

Jatka siis kulkua runon tiellä,
taival tuo kaikkea mukanaan,
vastaan voi tulla Prinssi siellä,
kunhan reippaasti astut vaan!

Äläs nyt tolleen.
Viha ja komedia tuleekohan siitä edes tragikomediata.
Itketään ja nauretaan.
Vihastutaan ja kirotaan ja unohdetaan.
Jatkuvasta vihaamisestä tulee katkeraksi ja se on itselleen vahinkollinen olotila.
Itselläni on joskus ollu samantapaisia ajatuksia, tosin ei kaikkien vihaamista vaan kaikkiin pettymistä, siis ihmisiin yleensä.
Melkein kaikkia inhimillisiä heikkouksia voin ymmärtää, mutta yhtä asia en koskaan anna anteeksi, heikompien kiusaamista, manipuloimista ja heidän elämällään/tunteilla leikkimistä.
Onneksi tuollaiset tyypit voi poistaa omasta elämästä.
Elämä on ja hoitaa heidätkin.
Rakkaus on ja joskus jopa pysyy.
Vihaaminen on väsyttävää ja turhauttava ja tylsää joten toivottavasti keksit jotain mukavampa touhua vihaamisen tilalle.
Äläkä lopeta runojen kirjoittelua, ne sun runos kun ovat aina sellaisia aivonystyröitä kutittelevia.

T: Puuma

Ihminen voi väsyä mihin tahansa, jopa runojen kirjoittamiseen, se kun on vähän sellaista tuuleen puhumista tai joskus jopa kiviseinän takomista nyrkillä. Mutta mutta, siellä tuulessa tai kiviseinän takana voi silti olla joku, joka heristää korviaan kuullakseen tarkemmin, kuullakseen äänesi.
Minäkin aina heristän kuuloani, kun näen nimimerkkisi.