Älkää hyvät ihmiset maksako yli rakentamiskustannustason (1500-2000 e/m2) ylittäviä neliöhintoja vanhoista asunnoista. Lisäksi vanhan asunnon ostohinnassa kannattaa huomioida muutama satanen per neliö putki- ja julkisivuremonttivaraa. Se ei ole hullu, joka pyytää vaan se, joka maksaa.
Asuntokuume on valitettavasti autokuumeeseen verrattava sairaus, josta pääsee eroon ainoastaan ostamalla 'stailatun' asunnon meikatun Toyotan tapaan. Ostokuumeen valtaamat ihmiset ovat kuin sopuleita juosten esittelystä toiseen.
Kuplahintaisen asunnon ostaja on asuntojen hintojen alamäen ja seuraavan kuplan välisen ajanjakson sidottu 'turpeeseen' Tsaarin maaorjan tavoin. Tsaarin paikan on ottanut pankki ja orjana on onnellinen omistusasuja. Työtä ja ylityötä vuorotta hamaan eläkeikään asti, mikäli ei työttömyys/sairaus/lottovoitto yllätä. Tietenkin kurimuksesta pääsee pois, mutta hinta sattaa olla aika kova omistusasunnossa vietetyistä vuosista.
Kiinteistömarkkinoita voitaneen verrata miltei fysiikan oppeihin, kappaleiden potentiaalienergioineen ja -tasoineen. Tasapainotilan/-tason määrittävät ostovoima ja palkkatason kehitys. Yleisen palkkatason nousun (n. 2-5% per vuosi) ylittävät asuntojen hintojen nousut tulevat alas laskevina hintoina, ilmaan heitetyn pallon tavoin takaisin maankamaralle jopa hetkellisesti alemmaskin. Newtonkin sen hoksasi jo aikanaan, vai oliko se omena, mitä hän käytti teorioissaan? Aallonpohjat ovat toki aina hieman edellistä pohjanoteerausta korkeammalla juuri yleisen kustannustason nousun verran.
Historia toistaa aina itseään ja pojasta ei polvi näytä paranevan mitä tulee 80-luvun lopun edelliseen kiinteistökuplaan, mikä sekin johtui liian löyhästä pankkien luotonannosta ja rakentamisen ylikuumenemisesta säännöstelyn aikakauden loputtua. Nyt sattui vaan historiallisen alhainen korkotaso yhdessä nousukauden kanssa samaan ajanhetkeen yhdessä vähintään yhtä tyhmän asunnonostajasukupolven kanssa. Ilmeisesti ihmisellä on pesärakennusvietti edelleenkin vahvana geeniperintönä peruna ajoilta jolloin asuimme vielä puussa/kaivamassamme luolassa.
Itsekin ostimme, mutta onneksi kolme vuotta sitten erittäin kohtuuhintaisen asunnon, mikä on kohta maksettu. Siitä kiitos 2-3%:n korkotason. Kuume ja vimma ostaa oli kova ja onneksemme olimme liikkeellä 150 kilometrin etäisyydellä pahimmasta asunnonostajasopuleiden vaellusalueesta (Hki), joten asunnosta ei tarvinnut tapella verissäpäin (800 e/m2). Hintataso kaksi tai kolme kertaa pääkaupunkiseudun vastaavasta. Asunto ei ole uusi ja putkiremonttiakin se varmaan kymmenen vuoden sisään kaipaa, mutta ehtiipä siihen säästellä omaa rahaa taikka yhtövelkaa maksella sitten myöhemmin. Kyllähän vanhassakin asunnossa asuminen maksaa pitkäsä juoksussa miltei saman kuin uudessakin, mutta rahoitusriskit ovat pienemmät vrt. uusi pakettitalo tms..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Rommauksen jälkeinen rapula on kauhea ja sitten itketään, kuinka olenkin voinut olla näin helvetin tyhmä!
Ottamatta kantaa rommauksiin yms. Hyvin kirjoitettu ja asiallinen kommentti.
Itse ostin liian myöhään ja möin "liian" aikaisin asuntoni, toisaalta mahdollisti ulkomaille muuton ja uudet kuviot.
Silloin nämä tuulipuvut huutavat yhteiskuntaa apuun ja lehtien yleisönosastoilla kysytään "miksi kukaan ei varoittanut".
elämäntapaintiaani Rommelbaum varoitti kansaa romahduksesta suomi.24-internetkeskustelupalstalla ja kalatkin uivat vastapäivään pihalammessa, olisi pitänyt kaikista näistä merkeistä ymmärtää laman olevan tosiasia.
Edellinen viesti on täysin pätevä, kunhan muistatte ostaa asuntonne jätemaalta jonka saa ilmaiseksi ja jossa kukaan muu ei halua asua.
vai olikos se niin että asunnon (neliö)hintaan vaikuttaa pääsääntöisesti kolme tekijää: sijainti, sijainti ja sijainti.