Mulla on kaksi menneisyysversiota, neutraali- ja tyttöversio. Käytän niitä tilanteen mukaan. Neutraaliversiossa "asuin 6-vuotiaana Töölössä" ja tyttöversiossa "keräsin jätepaperia pikkutyttönä". Tai neutraaliversiossa mulla oli opiskeluaikoina ulkomaalainen ystävä, tyttöversiossa "poikaystävä".
Menneisyysversiot
mitenskouppaatte
201364
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
en halua hirveämmin tytötellä itseäni. Muutenkin uskottavuus on hieman rapissut. Naisen pitää pitää kynsin hampain kiinni uskottavuudestaan.
Siksi sanoisin että keräsin lapsena jätepaperia Töölössä.
Samoin käyttäisin sanaa ystävä mikäli välillä ei ole ollut sen kummempaa suhdetta. Ihmettelen mikä kiima ajaa sukupuolittamaan ystävyyssuhteita. Jos sillä seikalla on merkitystä että hän oli erityisesti poika niin voihan sen sitten mainita. Mutta ei pidä antaa vääriä mielikuvia.
Minä en jaksa ainakaan kehittää koko ajan tällaisia satuja. Eiköhän tuollaisesta vähitellen lanttukin kärsi.
Tiettyjä asioita on pakko sanoa neutraalisti, ellei sitten halua selitellä juurta jaksaen kaikkea. Ei nainen voi puhua entisestä vaimostaan, vaan on parasta puhua eksästä, samoin on turha yhtyä miesten armeijamuisteloihin, ellei halua taas selitellä.
Siis miksei nainen voi puhua entisestä vaimostaan, häh? Nykyäänkin seurustelen naisen kanssa ja naisena.
No myönnän että voi, mutta selitys on sitten toi mainitsemasi. Mutta jollei ole lepakko?
Ei tarvitse sepitellä satuja, asian voi ilmaista monella tavalla. Voi sanoa "minulla on kolme lasta" sen sijaan että sanoisi olevansa kolmen lapsen isä. Mikä naisen suusta löisi kyllä hepnaadilla.
eli käyttää neutraaleja muotoja ja erityisesti välttää seksistisesti värittyneitä sanoja.
Mutta tilanteesta riippuen saatan kutsua itseäni isäksi. Mutta siihen kyllä lisään etten ole mies. Se onkin liki ainoa poikkeus minulla säännöstä. Ja oikeastaan ainoa, jonka jaksan kunnialla kantaa.
Vaimostani käytän usein puoliso-sanaa, mutta läheisempien kanssa käytän vaimo-sanaa.
Usein vaan homma menee keskustelussa niin, että vaikka itse aloitan puhumalla vaikkapa eksästäni, niin multa kysytään esimerkiksi että "oliko sun miehesi väkivaltainen?". No, en mä rupee siinä korjaamaan, että se ei kyllä ollut mies, vaan annan keskustelun jatkua.
Mulla oli kerran yks kiperä tilanne, kun kävi ilmi, että yks keskustelukumppani oli opiskellut samaan aikaan samassa paikassa kanssani. Hän ihmetteli: "Miten mä en muista sua?". Olisin voinut kertoa syyn, mutta keksin äkkiä jotain muuta puheenaihetta. Mulla on tosi korkea kynnys ruveta selittämään koko tätä juttua satunnaiselle juttukaverille.
Minä käytän neutraaleja merkityksiä historiastani puhuessa ennestään tuntemattomien kanssa keskustellessa. Vaimosta puhun puolisona tai exänä. Myös minä puhun lapsistani sen kummemmin erittelemättä. En ole koskaan kehitellyt mitään kertomuksia lapsuudesta tms. En ole osunut yhteen entisten koulutoverieni kanssa, joten siltä osin tilanne on vielä auki, ehkäpä kertoisin taustani. Satunnaiselle juttukaverille en kerro taustaani.
Jos mä käytän ilmaisua "pikkutyttönä" puhuessani lapsuudestani, en valehtele, sillä olin jo silloin transtyttö ja myös tietoinen siitä.
Ajalta ennen rekisteröityä parisuhdetta ei voi puhua entisestä samaa sukupuolta olevasta puolisostaan.
Monia kiinnostaa ulkomaalaistaustainen etunimeni. Sanoin, että äitini asui Englannissa ja toimi siellä tarjoilijana. Ja kun kysytään edelleen, niin sanon, ettei hän syntyjään ole englantilainen vaan suomalainen. Perhe joutui lähtemään ulkomaille punaisen Valpon aikana, kun joutui suurennuslasin alle, kas kun oli ollut näitä Suur-Suomi puuhasteluja takana.
Kaikki tämä on totta, mutta ei se tietenkään minun nimeäni selitä.
Ulkomailta lähdin, koska työlupa loppui ja uuden hankkiminen olisi vaatinut paljon rahaa. Tämäkin on totta. En puhu mitään, että Suomen armeija kutsui.
Avioliitto loppui melkein heti kuin alkoikin. Puoliso oli väkivaltainen. Sitä en kerro, että puoliso oli nainen ja sitäkin suhdetta kesti neljä pitkää vuotta.
Kun tulee puhe ulkonäöstä, niin kerron, että minusta on puhuttu, että minä nappailin hormoneja ollessani SM-tason urheilija, mutta minusta tuollaiset asiat ovat minun ja minun valmentajani välisiä. Ihan totta, näin minusta on puhuttu. En voi ottaa vastuuta siitä mitä minusta puhutaan.
Syntymätodistusta vastaa Suomessa henkilötunnus, joka kertoo oletko syntynyt poikana vai tyttönä ja milloin. Ymmärrän hetunmuutoksen niin, että yhteiskunta siinä myöntää, että määrittelyssä on tapahtunut virhe, joka nyt takautuvasti korjataan. Eli henkilö on OIKEASTI syntynyt sellaisena kuin hetu kertoo. Näin ollen henkilö voi rauhassa kertoa tyttö- tai poikavuosistaan hetun mukaisesti.
Joskus sattuu niin, että taustani tietävätkin jotenkin unohtaa sen. Tällaiset tietävät ihmiset ovat kyselleet ex-miehestäni tai että onko mulla sukua Venäjällä, kun mulle on annettu tollainen toinen etunimi. Mä yleensä sanon, että mietipäs nyt vähän...ja ihmiset sanoo että "mä ihan oikeesti olin unohtanut".
Nyt meni SSS taas niin pahasti ja vauhdilla metsään, että rytinä kuului tänne asti. Sanoinpahan vaan, että olen ollut naisen kanssa aina, ja nykyistäkin voin sanoa vaimokseni, jospa vaikka asuisimme yhdessä (käsittämätöntä varmaan mielestäsi). Taidat olla niitä ihmisiä (kristittyjä fundamentalisteja), joille vaimo on sama kuin aviovaimo, avovaimoja ei siis mielestäsi ole olemassa (sama koskee puolisoja). Alunperin vain huomauttelin jollekin heterolle, että on myös muunlaisia ihmisiä olemassa. Ääh... mitä minäkin jaksan tällasia selitellä...turhaa touhua.
Nuo tavalliset ihmiset ymmärtävät vaimolla vain näitä virallisia parisuhteita. Sen vuoksi puhun vain puolisosta. Kuulija saa sitten ymmärtää tämän puolison miehekseni, vaikka kyse olikin vaimosta. Näin pääsee pienimmällä selittelyllä.
Suomalaisessa systeemissä on kylläkin vähän kiusallista että koko loppuelämän näkyy myös entiset nimet ja hetu, eli nähdään milloin tiedot on muutettu. Tästä osataan tehdä päätelmä mitä on tapahtunut. Ilmeisesti nuo historiatiedot on vain viranomaisen näkyvissä, mutta voihan ne lipsahtaa muuallekin.
Mitenkähän tuo muualla käytetty syntymätodistus sitten toimii. Itsehän voi tietenkin hävittää alkuperäisen, mutta jääköhän arkistoon sielläkin vanhan todituksen tiedot.
Ei ihmisiä oikeasti kiinnosta mitä sinä olet oikeasti tehnyt. Jos rupeat kovasti selittelemään tekemisiäsi, niin silloin ne haistavat sen, että yrität fuulata ja kiinnostuvat. Ei siinä ole mitään kristillistä fundamentalismia.
Kannattaa vastata kysymyksiin vanhoista asioista lyhyesti, jolloin ilmaiset ettet kauheasti halua keskustella niistä tai heittää huumoria niistä. Minäkin olen sanonut, että avioliitto on kuin sikotauti, se hankitaan nuorena, se menee ohi, eikä sitä jälkikäteen muistella. Eipä ihmiset sitten enää kysele, kun luokittelevat minut katkeraksi eronneeksi. :)
ja kiertää sut muutenkin kaukaa. Ei millään pahalla.
Koska en oikeastaan ollut sanan varsinaisessa merkityksessä "poika" olen aina viitannut itseeni lapsuudessa neutraalilla sanalla "lapsi". En usko että voisin koskaan alkaa valehdella asiasta sanomalla että "tyttönä", koska käytännössä en ollut sitä kenellekään, en edes itselleni. Olin vaan sukupuolessani eksynyt lapsi. Parempi antaa ihmisten vetää omat johtopäätöksensä kuin syyllistyä valheisiin joista voi jäädä kiinni.