päiväkodista.
MISSÄ VIKA???
Kerronpa sen,hoitajat jaettu alueisiin ulkovahtina,he juttelevat keskenään eivätkä huomaa kun lapset siirtyvät ns toisen vastuualueelta omalle,eivät huomaa kun karkaavat eivätkä huomaa kun satuttavat ennen kuin tullaan itkusuin ja verissäpäin.
EN sano että kaikkialla olisi tämä harmillinen tilanne,mutta ne joissa olen työskennellyt harjoittelijana on tilanne juuri tämä.
Nämä juoruilevat hoitajat eivät hoida hommaansa myöskään sisällä.Paljon näkee lapsia nurkissa itkemässä syliä(ennen kun menin itse sylittelemään) ja hoitajan kahvikuppi kädessä juoruamassa toisen lapsen vanhemmista.
Tämäkään ei yleistämistä vaan oma kokemus.
Tämä olikin syy miksi aloitin pph:na enkä päiväkodissa.Nyt voin ottaa lapset syliin kun he sitä tarvitsevat yhtäkään lasta ei ole sattunut ja kukaan ei ole karannut hoidossani.Kaikki saavat tarpeeksi huomiota ja ikäiselleen sopivaa toimintaa.
T:Huolestunut pph
MISSÄ VIKA???
Kerronpa sen,hoitajat jaettu alueisiin ulkovahtina,he juttelevat keskenään eivätkä huomaa kun lapset siirtyvät ns toisen vastuualueelta omalle,eivät huomaa kun karkaavat eivätkä huomaa kun satuttavat ennen kuin tullaan itkusuin ja verissäpäin.
EN sano että kaikkialla olisi tämä harmillinen tilanne,mutta ne joissa olen työskennellyt harjoittelijana on tilanne juuri tämä.
Nämä juoruilevat hoitajat eivät hoida hommaansa myöskään sisällä.Paljon näkee lapsia nurkissa itkemässä syliä(ennen kun menin itse sylittelemään) ja hoitajan kahvikuppi kädessä juoruamassa toisen lapsen vanhemmista.
Tämäkään ei yleistämistä vaan oma kokemus.
Tämä olikin syy miksi aloitin pph:na enkä päiväkodissa.Nyt voin ottaa lapset syliin kun he sitä tarvitsevat yhtäkään lasta ei ole sattunut ja kukaan ei ole karannut hoidossani.Kaikki saavat tarpeeksi huomiota ja ikäiselleen sopivaa toimintaa.
T:Huolestunut pph
Vastaukset 14
Vanhimmat
vein lapseni eilen aamulla hoitoon ja huomasin ulkoa päin, kuinka eskarissa tyttö itki sisällä ikkunan vieressä ja näytti pelokkaalta, kukaan ei ollut lohduttamassa. Kun olin oman lapseni riisunut ja hyvästellyt, kuljin taas tämän ikkunan ohi ja tyttö oli ikkunassa yhä edelleen itkien. Jäin miettimään, että miksi kukaan ei kiinnittänyt huomiota tähän tyttöön? Hoitajia oli samassa huoneessa! Olisi itse tehnyt mieli mennä lohduttamaan, niin sääliksi kävi...
Näkemäsi tilanne ei välttämättä ole sitä mitä näit/luulit. No,näit että tyttö itki,ehkä vanhempiensa perään.
*Ehkä häntä oli jo lohduteltu,eikä halunnut syliin? *Ehkä hänen vanhempansa eivät halua tyttöä huomioitavan kun itkee lohduttomana aamulla äitin perään?
Vastaavia tilanteita on nimittäin nähty. Pakko silti yrittää toimia vanhempien toivomalla tavalla. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää. Voi tietenkin olla etteivät hoitajat välittäneet,mutta silloin ovat väärällä alalla ja työhönsä kyllästyneitä.
olen kanssa ollut harjoittelijana yhdessä päiväkodissa, tampereella hatanpäällä. Siellä oli aivan sama tilanne. Lapset, siis n.1v kaatuilivat ulkona, ja itkivät maassa tai rattaissa. Hoitajat tiuskivat lapsille.
Itselläni on 4 vuotis tyttö ja vuosi sitten päiväkodissa mietittiin miksi hän ei luota aikuisiin, uskalla sanoa jos on pissahätä ym. Siellä näin kun yksi hoitja retuutti pientä tyttöä perässään rappusia alas, tyyliin ala tulla jo en jaksa odotella.
Tämä kyseinen hoitaja jäi onneksi pois.
Nyt tyttöni on ollut puoli vuotta aivan ihanassa tarhassa, ja luottaa hoitajiin täysin!
On luottanut ja rakastanut alusta asti.
Ilmeisesti vika oli edellisessä päiväkodissa, jotkut ovat vaan niin väsyneitä työhönsä.
Toki tuollakin hoitajat juttelevat keskenään, onneksi kukaan ei ole karannut, eikä minun lapseni onneksi uskaltaisikaan, on sen verran rauhallisempi.
Perhepäivähoidossa on monta hyvää puolta kuin tarhassakin, sekä kotona olemisessa. Minulla ei vaan ole valinnan varaa, sillä opiskelujeni takia joudun olemaan 3-vurotyössä.
Oma lapseni nauttii suunnattomasti nykyään tarhassa olemisesta, illoista ja aamuista.
vaitiolovelvollisuus? En voi sanoa onko kertomasi asiat totta vai ei.Sen voin sanoa, että jos olet ollut tuossa päiväkodissa harjoittelijana, et olisi saanut mainita jutussasi kaupunkia/päiväkotia nimeltä. Esimerkkejä voi kertoa niinkin, että ei mainitse missä asia on tapahtunut. Älä siis käytä paikkojen tai ihmisten nimiä!
On väärin, jos tuollaista tapahtuu. Tämä ei ole kuitenkaan oikea tapa hoitaa asioita. Tee virallinen ilmoitus päiväkodista, vain siten saat aikaan muutoksen. Täällä asiaa vatvomalla saatat huonolla tuurilla saada itse syytteen vaitiolovelvollisuuden rikkomisesta. Vaitiolovelvollisuus koskee sinua, vaikka harjoittelusi olisikin jo ohi! Ole varovainen!
Mielestäni tyttöä olisi voinut houkutella tekemään jotain. Työskentelen itsekkin lasten kanssa ja tiedän, että kyllä jokainen lapsi ikävöi, mutta jos aikuinen välittää,juttelee ja houkuttelee tekemään jotain kivaa, niin lapsi saa muuta ajateltavaa ja vanhemmat unohtuu.
Viivyin kuitenkin lapseni oman ryhmän luona aika kauan, kun riisuin hänet ja juttelin hoitajien kanssa, kunnes lähdin ja näin edelleen tämän tytön ikkunassa. Ei tuntunut hyvältä.
siihen! Tee ilmoitus asiasta kaupungin päivähoitotoimistoon!! Tällaisia tapauksia paljon ja sille tultava loppu! Ilmoittakaa ihmiset jos näette, että lapsia kohdellaan huonosti!
"hoitajat jaettu alueisiin ulkovahtina,he juttelevat keskenään eivätkä huomaa kun lapset siirtyvät ns toisen vastuualueelta omalle"
Siis jaettu alueisiin,silloinhan lapset ei saisi liikkua pihalla kuin pikku palasissa. Oletkohan ymmärtänyt asian väärin, ei voi valvoa vain pikku pätkää pihasta ja ettei lapset saisi liikkua kuin oman hoitsun alueilla.
Jos moinen sääntö on olemassa,on tosi typerä ajatus. Ei voi mitenkään toteuttaa.
Hmmm,meillä neliskanttinen piha,jaetaanpas se,mites laitan lapset sinne, ettei ne liikkuis kulmasta toiseen. Kukas saa olla keskellä....onpa probleema,onneks on palaveri tänään,pitääpä kysyä...
;D
Alue jaolla tarkoitetaan hoitajien vastuualueita, eikä lasten alueita.
Siis hoitajat sopii keskenään, että yksi vahtii niitä lapsia, jotka leikkivät hiekkalaatikolla, toisen vastuulla on lapset jotka ovat keinujen luona ja niitä ympäröivällä hiekkakentällä, kolmas huolehtii kiileilytelineillä ja liukumäessä leikkivistä lapsista ja neljännen vastuulla ja päiväkodin sivun nurmialue. Kun lapsi siirtyy hiekkalaatikolta kiikulle, hän siirtyy 1 tädin vastuulta 2 tädin vastuulle.
Jos vasttuujakoa ei tehdä on kaikki hoitajat helposti siellä missä suurin osa lapsista ja joku osa pihasta voi vahingossa jäädä täysin valvomatta. Toisaalta vastuujaon myötä joku hoitaja voi olla koko ulkoiluajan lähes toimettomana, kun ketään ei sinä päivänä hiekkalaatikkoleikit kiinnosta.
tosi älyttömältä systeemiltä. Vahditte sitten tyhjää hiekkalaatikkoa, jos niin on päätetty. Meillä kyllä kaikki osaa itse katsoa, missä valvojaa tarvitaan.
kannattas varmaan sopia että kaikki vahtii lapsia eikä hiekkalaatikkoa. Kuulostaa tosi typerältä puuhalta. Meillä vahditaan kaikkia lapsia ja autetaan kaikkia lapsia. Lapset etsivät usein oman hoitajan jos jotakin tapahtuu.
Kannattaskos teidänkin muuttaa systeemiä,omituinen ja huono!
Aivan samoin itse olen asian huomannut...eihän moisia karkaamisia ym. tapahtuisi jos hoitajat hoitaisivat hommansa eikä juoruilisi. Olen myös harjoittelijana aikoinaan ollut pvkodissa ja asia oli just noin!! Sitten kerran pieni poika itki jonkun hökkelin takana ja minä opiskelijana kun en osallistunut muiden juoruiluihin ehdin reagoida tilanteeseen ja menin ottamaan pojan syliin. Sitten nämä "2o vuoden kokemuksella" -hoitajat tulivat ja otti pojan sylistäni pois ja olivat ihan kuin he oisivat tapauksen huomannut. Olin järkyttynyt ja ajattelin etten koskaan laita lapsiani yleisiin hoitopaikkoihin, mutta tilanteet elämässä vaatineet niin että on ollut pakko laittaa. Hirvittää aina itseäni jättää lapsi hoitoon!!!
pysyy terveempänä kaikin tavoin. Kyllä näkyy koulussa oireina, jo pienenä alkanut päiväkotiin roijaaminen. Metelin keskelle aamulla aikaisin ja liian pitkiä päiviä viettämään hälinässä.
Päiväkoti ei ole paras mahdollinen hoitopaikka pienelle lapselle.
ihmetellä kyllä tota vastuualuesysteemiä. entä jos sen takapihavahdin alueelle tulee liuta lapsia tai vaikka kaikki pihallaolijat, onko hän yksin vastuussa kaikista?? ei todellakaan vaan kaikki ulkonaolijat!
Pikkupojan epäillään hukkuneen Uudessakaarlepyyssä
22.1.2007 23:07
Kaksi ja puolivuotiaan pojan epäillään hukkuneen maanantaina Uudessakaarlepyyssä Pohjanmaalla.
Poika katosi iltapäivällä hoitokodista. Jäljet johtivat Lapuanjoen jäälle, jossa on useita sulia kohtia.
Pelastuslaitoksen sukeltajat etsivät poikaa illan aikana vedestä. Etsintöjä tehtiin myös helikopterilla. Poliisi jatkaa pojan etsintää.