Matikan ope

Meidän matikan ope on huono opettamaan. kukaan muu meidän luokalla ei tajua yhtään matikasta sen tunneilla. Itselläni ei ole mitään ongelmia oppimisen kanssa, ongelma on lähinnä haasteen puutteen kanssa. Olen yrittänyt kertoa opettajalle osaavani tunnilla opetettavat asiat eritäin hyvin, mutta opettaja ei vain suostu antamaan minulle haasteelisempia tehtäviä. Edellinen matikan opettaja antoi minun opiskella asioita itsekseni omaan nopeaan tahtiini, eikä se tuottanut ongelmia vaan kurssista sain numeroksi 10, mutta tämä nykyinen opettaja ei vain osaa opettaa.
6720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kai voit itse tehdä lisätehtäviä matikan kirjasta muiden läksyjen ohella, jotka olisivat haasteellisimpia? Ei kukaan sitä kiellä, eikä siitä tarvitse opettajalta kysyä lupaa. :P

Äänestä
  • ...niitä lisätehtäviä sieltä kirjasta. Ja opettajan reaktio oli kuin olisin tehnyt jotain todella väärää ja rangaistavaa, ja pisti minut loppu tunniksi tekemään niitä tehtäviä jotka olin jättänyt tekemättä, sillä ne olivat aivan liian helppoja. Mutta eihan se minua estä aion jatkaa niiden tehtävien tekemistä etukäteen, jos ope sitten vaikka ymmärtäisi minun tylsistyvän tunneilla.

    Äänestä

  • .,.,.,.,.,. kirjoitti:

    ...niitä lisätehtäviä sieltä kirjasta. Ja opettajan reaktio oli kuin olisin tehnyt jotain todella väärää ja rangaistavaa, ja pisti minut loppu tunniksi tekemään niitä tehtäviä jotka olin jättänyt tekemättä, sillä ne olivat aivan liian helppoja. Mutta eihan se minua estä aion jatkaa niiden tehtävien tekemistä etukäteen, jos ope sitten vaikka ymmärtäisi minun tylsistyvän tunneilla.

    Niin, eli jos teet ensin ne normaalit tehtävät, sitten sanoisit että olet tehnyt kaikki. Ja silleen, että sinulla on tylsää ja kaipaat haastavimpia tehtäviä? Koska se ope ei ehkä ymmärrä että olet niin fiksu että osaat ne jo, vaan saattaa luulla (sanomisistasi huolimatta) että et jaksa tehdä mitään ja haluat vain laistaa tehtävistä. Jos tuo opettaja ei usko, puhu luokanvalvojasi kanssa asiasta ja sano tästä, sitten hän voisi puhua matikan opettajasi kanssa.

    Äänestä

  • ladyfine kirjoitti:

    Luokanvalvoja ei asialle mitään tekisi, kun se ei oo ihan ajan tasalla näistä meidän asiosta. Meidän luokanvalvojan vartitkin on sellasia, että niitä vois ehkä kutsua luokanvalvojan miinuuteiksi.

    Äänestä

  • .,.,.,.,.,. kirjoitti:

    Luokanvalvoja ei asialle mitään tekisi, kun se ei oo ihan ajan tasalla näistä meidän asiosta. Meidän luokanvalvojan vartitkin on sellasia, että niitä vois ehkä kutsua luokanvalvojan miinuuteiksi.

    Siehän voisit ottaa tuon vanhempien kanssa puheeksi. Jos et sitä niin voit kysyä koulun rehtorilta asiasta.. Itselläni Englanti liian helppoa >.> Mie kysyin rehtorilta vaikeampia tehtäviä ja sain niitä :)
    Joten onnea vaan kun olet hyvä matikassa ;D

    Äänestä

kys

Äänestä

Kommentoi aloitusta

.,.,.,.,.,.,. kirjoitti:

Meidän matikan ope on huono opettamaan. kukaan muu meidän luokalla ei tajua yhtään matikasta sen tunneilla. Itselläni ei ole mitään ongelmia oppimisen kanssa, ongelma on lähinnä haasteen puutteen kanssa. Olen yrittänyt kertoa opettajalle osaavani tunnilla opetettavat asiat eritäin hyvin, mutta opettaja ei vain suostu antamaan minulle haasteelisempia tehtäviä. Edellinen matikan opettaja antoi minun opiskella asioita itsekseni omaan nopeaan tahtiini, eikä se tuottanut ongelmia vaan kurssista sain numeroksi 10, mutta tämä nykyinen opettaja ei vain osaa opettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu